Otsikointi on täysin hakukoneystävällinen. Sen pitäisi olla saalismalli, ja soisinkin suomalaisen termin yleistyvän käytössä. Mutta tiedän, että ne suomalaiset koiranruokkijat, joilla tieto riittää aiheesta googlaamiseen, hakevat nimenomaan englannin kielisellä termillä. Saalismalli on alkuperäinen tapa barf-ruokkia koira, Silloin barf ei tarkoittanut luita, vaan rotutyypillistä ruokintaa.

Luut tulivat tärkeimpänä painotuksena barffiin vasta kun Ian Billinghurst lanseerasi oman ruokintamallinsa. Billinghurstin kirjallinen työ osui oikeaan väliin ihmisten tyytymättömyyden lisääntyessä kuivamuonia kohtaan ja nykyään termi barf tarkoittaakin nimenomaan billinghurstilaista barffia. Toki siitäkin on olemassa yhtä monta variaatiota kuin on ruokkijaakin, mutta silti pääpaino on ns. lihaisissa luissa sekä pelkästään raa’an ruuan antamisessa.

Käytän jatkossa sanaa barf kuvaamaan nimenomaan Billinghurstin barffia, joka perustuu lihaisten luiden 60-80% osuuteen ruokinnassa.

Olen usein sanonut, että barf ei ole ruokintatapa, vaan ruokintavirhe. Väite perustuu lihaisten luiden liian suureen osuuteen. Jos kuvitellaan kilon annos, niin siitä äärimielisimmät barffaajat antavat puhtaana lihana 200g, ja siitäkin osa menee kasvissoseiden piikkiin. 800g muodostuu mm. siivistä, kauloista ja selkärangoista, joissa pitäisi siis puolet olla lihaa eli 400g, jolloin kokonaislihamäärä olisi maksimissaan 600g. Vertailuksi: meillä pysyy 24kg greyhoundnarttu kesällä tuolla määrällä kilpailukunnossa, kun joukkoon lisätään pari desiä kuivamuonaa.

Käytännön toiseksi ongelmaksi muotoutuu lihaisten luiden käsite. Niissä pitäisi olla puolet lihaa ja puolet luuta. Näin ei käytännössä ole. Suhde on jokin muu riippuen täysin mitä milloinkin lihaisina luina annetaan. Joko lihaa ja rasvaa ei ole kuin näytiksi jäljellä tehokkaan lihanleikkaajan jäljiltä tai luuna syötetään rustoja. Barf pitää siten sisällään joko huomattavan korkean kalsiummäärän, tai toisessa ääripäässään kalsiumia ei ole yhtään; rustot eivät sisällä kalsiumia. Mutta pahin virhe barffin teoriassa on väite, jonka mukaan koira saa kaiken mahdollisen tarvitsemansa luusta mukaan lukien vitamiinit. Ei saa. Luut ovat kalsiumin, fosforin ja magnesiumin lähde.

Barffin kolmas suuri ongelma on siihen kytketyt muut väitteet. Entsyymioppi, jonka mukaan koiran on saatava ravinnostaan tarvitsemansa entsyymit – ei pidä millään mittarilla paikkaansa, ja kuvaa vain kehnoa tietoutta siitä mitä entsyymit ovat. Bakteeriteoria, jossa oletetaan koiran saavan ns. hyviä bakteereja suolistoaan varten ruuasta. Väitteessä on hitunen totuutta takana, mutta pääsääntöisesti kuollut ruoka – jota myös eläväksi ravinnoksi kutsuttu on – sisältää vain mädättäjäbakteereja. Liha, niin tuoretta kuin onkin, alkaa mätänemään välittömästi, ja siksi se säilötään tavalla tai toisella, yleensä pakastamalla. Mädättäjien toimintaa siis pyritään hidastamaan, jotta ei sairastuisi. Koiran elimistö kestää bakteereja hyvin, mutta me koiran ja koiran ruuan käsittelijöinä emme, eikä sairastumisriskin aiheuttamista kannata pitää ruokinnassa tavoiteltavana asiana. Kestämättömiin väitteisiin kuuluu useimmiten myös luulo ruokinnan pitkän ajan tasapainottamisen riittävyydestä, sekä siihen liittyvä tapa antaa elimiä enintään kerran viikossa, jolloin pelkona on rasvaliukoisten vitamiinien liikasaanti.

Barffissa on hyvin kaksijakoinen suhtautuminen koiraan lihansyöjänä. Toisaalta bakteereja ei pelätä, koska koira on ollut myös raadonsyöjä. Toisaalta rasvaliukoisia vitamiineja pelätään, vaikka koira on lihansyöjä.

Tein yhden kevyen esimerkin barffin ravintoarvoista koiralle, jonka jälkeen minulta kysyttiin kiihtyvään tahtiin, että mikä sitten vaihtoehdoksi? Paluu kuivamuoniin ei ole ratkaisu, eikä edes 50/50-ruokinta ole mahdollinen. Olen tarjonnut vaihtoehdoksi saalismallia, prey modelia, mutta useimmille se on tuntematon tapa ruokkia. Olen muutamienkin projektikoirien kanssa työstänyt niiden ruokaremonttia saalismallin suuntaan, koska omistaja on halunnut pitää luut ruokavaliossa mukana, ja kokemukset ovat olleet hyvät. Uskaltaisin jopa sanoa, että niin kauan kun koiralla ei ole eritysvaatimuksia esimerkiksi harrastuksen tai terveyden takia, niin saalismallilla on saavutettu jopa erinomaisia tuloksia:

• koirien paino on saatu kontrolliin, niin laihuuden kuin lihavuudenkin suhteen,
• puutosoireet, joita on kutsuttu detox- tai puhdistumisreaktioksi, ovat hävinneet
• lihasvoima ja jäntevyys ovat parantuneet
• määrätyt lihasongelmat kroonisten ravintopohjaisten jumiutumisten takia hävisivät
• määrätyt yliherkkyydet ravinnolle on saatu kuriin
• IBS-tyyppiset oireilut on usein saatu kuriin (krooninen löysyys ja muut suolisto-ongelmat)
• närästys on saatu usein kuriin

Saalismallilla ei ole kuitenkaan saatu parannettua syöpää, allergioita tai umpierityspuolen sairauksia kuten haiman vajaatoimintaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Joten siltä osin saalismalli häviää terveysväittämiltään barffille (tuossa oli sitten ironispainotteinen sävy jos joku missasi sen)

En pidä ruokintatyylien lokeroinneista, koska se useimmiten rajoittaa liikaa käytännön elämää. Mutta nimitysten käyttö helpottaa hieman asioista keskustelua, kun ei tarvitse joka kerran erikseen luetella mitä ja miten ruokkii. Asiaa vaikeuttaa tosin se, että barfista on nimenä kehittymässä synonyymi ruokinnalla, jossa on jotain raakaa tai luuta joukossa. Edes vastakkainasettelu prosessoitu ns. teollinen ruoka vs, luonnollisen ruoka ei enää toimi. Saalismalli ei ole mikään uusi keksintö, vaikka sen omalla tavallani valokeilaan tuonkin. Monet barffaajat ovat siirtyneet saalismalliin hiotessaan ja säätäessään koiransa ruokintaa, mutta kutsuvat sitä edelleenkin barffiksi – jos barf on raakaruokinnan yksi sovellus, niin saalismalli on barffin sovellus. Tai päinvastoin, miten sen haluaa nähdä. Mutta määrätystä historiallisesta ja jopa ideologisesta läheisriippuvuudesta johtuen useimmilla barffaajilla ei ole ollut mitään ongelmia vaihtaa saalismalliin, kun heille on osoitettu barffin ristiriidat ja ongelmat, sekä saalismallin edut. Eivät ihmiset ole tyhmiä, heiltä vain puuttuu perustietoja koirien ravitsemuksesta ja siksi barf-uskovaisten liturgia on uponnut niin otolliseen maaperään harrastajien ollessa huolissaan koiriensa terveydestä.

Saalismalli

En anna tässä rautalankamallia saalismallin rakentamisesta ruokakuppiin, vaan esittelen ainoastaan perusperiaatteet. Tiedän, että ihmiset pitävät selvistä säännöistä ja rajoista, koska ne tuovat turvallisuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä, mutta koska en ole luomassa uutta koiranruokakulttia, niin totean vain, että kaikkea saa ja täytyy muuttaa – kunhan perustelee ensin itselleen miksi. Tuo kysymys on esitettävä itselleen jopa siirryttäessä saalismallin käyttöön, ja siihen olisi osattava vastata.

Esittelen sen rungon saalismallista, jota itse käytän pohjana. Netin syövereistä löytää muitakin vaihtoehtoja, varsinkin jenkkiläisiltä keskustelusivuilta.

Mutta vielä pikkuloikkaus perusideologiaan. En haluaisi, mutta koska teen vertailua barfiin koko ajan, niin on pakko. Saalismallin ideana on pyrkiä imitoimaan mahdollisimman aidosti pienempiä saaliseläimiä, eli käytännössä kokoluokkaa rusakko ja kauris. Sama kuuluu barffin perusväittämiin, mutta se on vain savuverho, jolla on yritetty legitimoida väite luonnonmukaisesta ruokintatyylistä. Peto syö joka päivä ja ainoa syy miksi se ei syö, on ettei se ole saanut saalista. Joten paastopäivä on luonnonmukaisuudella perusteltavaa, ei maksan antaminen kerran viikossa. Pakastettujen kasvisoseiden antaminen (suurissa) määrin ei ole perusteltua saaliseläimen vatsalaukun sisällöllä, koska jos luonnossa syödään vatsalaukkua joka päivä, niin se perustuu pienriistan – jänisten ja myyrien – syömiseen, eikä isoista hirvistä edes syödä pötsiä. Vitamiinin lähteeksi kasvissoseista ei ole. Vaikka olisikin vakuuttunut soseiden pakastamisen rikkovan solukalvota paremmin tai edes yhtä hyvin kuin ruohonsyöjän aidosti bakteeri- ja entsyymitoiminnallaan puoliksi sulattamisen, niin kasvispohjainen ei yksinkertaisesti sisällä suuriakaan määriä mitään hyödynnettävää. Eniten käytetyt salaatit tarjoavat vain ja ainoastaan kuitua, jota tarvitaan liian suuren luumäärän saamiseen suolistosta, ettei koira sairastu terveellisestä ruokavaliostaan.

Kaava

Saalismalli koostetaan lähtemällä liikkeelle perustarpeiden tyydyttämisestä. Mietitään paljonko koira tarvitsee proteiinia ja rasvaa. Se määrää lihan määrän. Sen jälkeen lasketaan kuinka paljon koira tarvitsee A-vitamiinia ja se määrää maksan osuuden. Viimeiseksi lasketaan kuinka paljon tarvitaan kalsiumia, joka annetaan luina. Perusannos kuorrutetaan sopivalla määrällä kasvista kuidun takia.

Yksi tapa ilmaista sama on 70 % lihaa, 15 % luuta ja 10 % kasviksia, 1% elimiä ja loput 4% aivan mitä lystää. Muitakin ”kaavaprosentteja” esitetään prey modelin nimissä.

Kun useimmat barf-ruokavaliot koostetaan kahden viikon ohjelmissa, niin saalismallissa kaikkea pyritään antamaan lähes joka viikko. Raaka-aineita voi toki vaihdella, mutta perusravintoaineiden suhteet pysyvät suunnilleen samoina. Joka aterialla siis annetaan lihaa, luuta, elimiä, kasviksia ja muita lisiä. Toki käytännön elämässä on syytä joustaa, eli esimerkiksi maksaa voidaan antaa harvemmin kuin joka päivä. Samaten jos käytetään kalaa ruokinnan osana, niin voidaan pitää pelkkä kalapäivä eli esimerkiksi nauta korvataan. Mutta silloinkaan perustarpeiden päivittäisestä saannista ei tarvitse tinkiä muun kuin D-vitamiinin osalta, ja rasvaliukoisena sitä voidaan antaa enemmän vaikka kerran päivässä.

Luina kannattaa suosia selkärankoja. Ne ovat helpompia syödä kuin isot putkiluut ja sisältävät myös arvokasta luuydintä.

Tuota kaikkea kannattaa peilata tarjoamani barf-aterian runkoon; tarjosinko silloin barffia, vai tosiasiassa jo saalismalliin pohjaavan kaavan.

Nippeliajateltavaa

Barffissa käytetään erilaisia kasviksia ja ne perustellaan vitamiinien ja hivenaineiden lähteenä. Niiden sulavuus on kuitenkin suunnattoman kehno, jopa ihmisillä. Varsinaiset ruohonsyöjät tarvitsevat aivan omanlaisensa ruuansulatusjärjestelmän hyödyntääkseen kasvismaailmaa ja se perustuu joko/tai erittäin pitkään ruuansulatuskanavaan, erilaiseen entsyymitoimintaan, bakteeritoimintaan tai tuhlailevaan ruuansulatukseen, jolloin hukka katetaan jatkuvalla syömisellä. On muistettava, että kasvi tarjoaa itseään syötäväksi vain yhdestä syystä: syöjä ei sulata joko kasvinsiemeniä tai sen osia auttaen kasvia leviämään. Jos omaa tarpeeksi high tech ajattelua, koirien ruokinta on harrastus ja oma ideologia nojaa vahvasti lajityypilliseen villien koiraeläinten syömistapoihin (eivätkä kaatopaikat ole silti vaihtoehto), niin saaliseläinten vatsalaukun sisältöä voi matkia muullakin tavoin kuin soseuttamalla ja pakastamalla.

Soseuttamalla matkitaan pureskelua, mutta nyt pitäisi kyetä mallintamaan vatsalaukun vaikutus kasvin rakenteiden ja selluloosan hajoittamisessa. Se voidaan tehdä esimerkiksi käyttämällä sitruunahappoa tai suolahappoa. Kumpaakin saa apteekista ja lienee turvallisempaa käyttää suolahapponakin vatsavaivoihin suunniteltuja tuotteita. Vaikka vatsassa nesteet ovat erittäin happamia, niin keittiössä ei ole syytä leikkiä pH 1 hapoilla – siinä voi loukkaantua tai heittää henkensä. On myös muistettava, että vaikka vatsalaukku kestää vahvoja happoja, niin kurkku ei ja milloin saaliseläimen vatsalaukun toiminta perustuu nimenomaan happoon, niin määrät ovat kuitenkin vähäisempiä. Eli tolkkua puuhaan. Ja ei, en ole itse koskaan koittanut, joten tässä puhutaan vain ajatusleikistä. Mutta jos joku kokeilee, niin omalla vastuulla eli sen sen enempää suosittele kuin kielläkään ja haluaisin kuulla kokemuksista.

Toinen, ja ehkä turvallisempi, tapa simuloida samaa asiaa on opiskella miten hapankaali tehdään. Eli käyttäminen tapahtuu maitohappobakteereilla. Vaikka kaali itsessään avustaa tuota prosessia, niin kaalin käyttämistä kannattaa miettiä ainakin kahteen kertaan, koska se saattaa olla melkoinen hajuhaitta koiralla. Mutta samantyyppinen käymiseen perustuva prosessi onnistuu muillakin.

Yliajetut metsäneläimet eli road killit ovat hyvää, täysipanoista ravintoa. Niiden ero metsästettyihin on vain kuolintapa. Jos törmää tuoreeseen raatoon, niin sitä ei kannata jättää mätänemään varisten ruuaksi, vaan kaapata mukaan. Tolkkua saa taas käyttää. Jos mätäneminen on jo alkanut, niin ei kannata vaivautua. Myöskään seitsemän kilon rusakkoa lienee turha tarjota päivän ateriaksi parin kilon kääpiölle.