Agilityn suurin kuormitus itse työn suhteen tulee iskuissa niveliin. LIhaksisto on toki myös suurennuslasin alla, mutta se on yleispätevä asia kaikessa fyysisesti rasittavassa mitä koira voi tehdä. Lihasongelmat ovat myös korjattavissa, revähdyksiä lukuunottamatta. Nivelten vauriot taasen ovat pysyviä ja asiaan kannattaakin kiinnittää huomiota. Riskiä voi nimittäin alentaa.

Agi-faktori oli agilityharrastajille suunnattu pienryhmäkoulutus, webinaari. Sarjan kolmas osa keskittyy niveliin. Ennen luentoa sinun kannattaa ehkä vilkaista Katiskan yleisartikkeli aiheesta koiran nivelrikko.

Webinaari:

Lyhyesti:

Kaikki webinaarissa kerrottu sopii aivan kaikille roduille ja koiraharrastuksille. Toki kannattaa hieman soveltaa asioita tekemisen suhteen, sillä lajit eivät ole samanlaisia. Rallytokossa tai vinttikoirissa ei ole samalla tavalla hyppyjä kuin agilityssä. Myös harrastamisen taso vaikuttaa. On eri asia harrastaa ajankuluna kuin yrittää saavuttaa paikka maajoukkueessa tai voittaa Suomen Mestaruus. Tosin, harrastelijatasoilla asioihin suhtaudutaan eräällä tavalla vapaammin, miettimättä niin tarkkaan mitä tehdään. Ja jos kyseessä on sosiaalinen harrastus, niin riski ylitekemisellä kasvaa. Koiran elimistö ei tiedä koska se on radalla omistajan ajanvietteen takia ja koska se on tekemässä viimeistä silausta MM-titteliä varten.

Kun riskejä mietitään, niin koko ajan on muistettava rotuerot. Aidosti kyse on kokoerosta. Matala paino antaa anteeksi paljon, fysiikan lait ovat selvät. Tiukoissa käännöksissä russelilla tulee ranteeseen vähemmän vääntöä kuin mastiffilla. Samaten hypyissä iskuvoima on pienillä koirilla huomattavasti vähäisempi kuin jäteillä.  Massan hitaus on ohittamaton asia.

Se, mikä suojaa niveliä, on liikkuminen ja kuormitus. Mutta se ei tarkoita liioittelua.

Suurimmat riskipaikat

Agilityssä suurimmat riskit ovat

• toistot
• yksipuolisuus harjoitteessa
• hypyt
• radan/alustan hoitamattomuus ja kehno laatu
• jyrkät ja nopeat käännökset

Rasitusta lihaspuolella lisää jokainen kiihdytys. Nopeuden ylläpito ei syö energiaa samalla tavalla kuin jarrutus ja kiihdytys.

Oireileva nivelrikko estää agilityn, poikkeuksetta. Kipulääkkeiden käyttö ei mahdollista harrastamista. Sen sijaan nivelten löysyys tai nivelmaljan mataluus eivät rajoita mitenkään harrastamista. Järkeä saa käyttää. Jos koira on riskissä kehittää joskus nivelrikon, niin treeneissä sen hyppykorkeutta mataloitetaan. Hyppykorkeudessa alastulo on ongelma, ei eteenpäin suuntaava hyppy – joka on lähempänä laukkaetenemistä kuin hyppyä. Jos hyppyjen alastulossa ei ylitetä koirakohtaista maksimia, jota ei tiedetä ja jonka muistisääntönä pidetään usein (hieman virheellisesti) säkäkorkeutta, niin ainoastaan jatkuvat toistot ovat ongelma – ei satunnainen kilpakorkeudella treenaaminen.

Lonkissa hyppyponnistus ei ole ongelma kuin nivelrikossa, koska ponnistus suuntautuu taakse ja laskeutumisessa painon ottaa vastaan etujalat.

Spondyloosi

Spondyloosi, jossa selkänivelet kasvavat toisiinsa kiinni, silloittuvat, on hyvinkin epäselvä asia. Ei edes tiedetä onko se jokin koirille lajinomaisesti tyypillinen riski – hieman samalla tavalla kuin taipumus haimatulehdukseen tai kuolinsyissä erittäin korkea kasvainriski. Spondyloosi saattaa olla myös perinnöllinen ongelma, johon voitaisiin puuttua vainb ja ainoastaan jalostuksessa. Niin tai näin, niin rasiitavat harrastukset, agility muiden joukossa, eivät nykytietämyksen mukaan aiheuta spondyloosia, tai edes altista sille. Sen sijaan on mahdollista, että aktiivisuus hidastaa ja ylläpitää liikkuvuutta.

Spondyloosi on agilityssä aivan samanlainen asia kuin kaikki muutkin. Se rajoittaa harrastamista sitten kun se muuttuu ongelmaksi. Ei ennen. Lisäksi lievät spondyloosimuutokset eivät aiheuta jumeja ja liikevirheitä, kuten turhan yleisesti luullaan. Ymmärrän, että harrastajat ovat sisäistäneet tuon uskomuksen, koska on aina helmpi kuulla syy, joka ei liity omiin tekemisiin tai virheisiin. Mutta se, että hierojat, fysiologit ja muut lihashuoltoa tekevät tuota myös toistelevat, on käsittämätöntä. Selittelyyn on kaksi syytä, joista kumpikaan ei ole mairitteleva: joko ei tiedetä spondyloosin merktystä liikkumiselle, jolloin kyse on ammattitaidottomuudesta, tai sitten kerrotaan mitä asiakas haluaa kuulla, jollon huudellaan aheuden ja moraalin perään; kerrota asiakkaalle mitä hän haluaa kuulla, että laskutettava asiakassuhde ei katkeaisi, eikä oteta riskiä kertomalla mitä asiakkaan pitäisi kuulla.

Jumit ja lihasongelmat johtuvat spondyloosikoirillakin siitä mitä on tehty ja jätetty tekemättä.

Suositus: Liikkuvan koiran rutiinitarkastus

Suositus: Lonkat ja portaat

Suositus: Agilityn riskit

Kysymyksiä luennolta

Onko välikuvauksista hyötyä?

Ei ole. Ne eivät ennakoi sitä mitä koiralla voidaan tehdä tai edes mihin se kasvussaan kehittyy. Välikuvauksilla on yksi ja vain yksi merkitys: niiden perusteella päätetään kannattaako koira viedä virallisiin kuviin. Ne ovat vain tapa manipuloida rodun terveystietoa. Jos koiralla on oireita, niin toki se viedään röntgeniin, mutta siinä on kyse perustellusta syystä tehdystä diagnostisesta tutkimuksesta. Aivan eri asia kuin välikuvat.

Jos uskoo välikuvien kertovan mitä koirana kanssa voi harrastaa, niin silloin hukataan suunnattomasti opettelu- ja treeniaikaa, eräällä tavalla estetään koiran lihaksiston ja koordinaation kehittyminen, kun pelätään lonkka-kirjaimien vaikutusta.

Mutta jos rodulla on korkeampi riski kehittää nivelongelmia, niin se ei ehkä ole alunperinkään järkevä valinta agilityyn. Itse en haluaisi ottaa riskiä harrastuksen lopettamisesta kasvattajien jalostusvalintojen takia.

Kannattaako hyppykurssit?

Riippuu. Jos koiralla on selvä tekniikkapuute, niin varmasti auttaa. Mutta mikään rutiinitarve se ei ole. Lisäksi hyppykurssien tarve juoruaa usein siitä, että pentuaikana on jätetty vaihteleva liikunta tekemättä.

Ei tavallinen harrastaja osaa katsoa ja tulkita koiran liikeongelmia.

Aloitteleva harrastaja ei osaakaan. Siksi on treeniryhmät ja kouluttajat. Heidän tehtävänsä on opettaa uudet. Se, että kokenut harrastaja ei näe koska koira on balanssissa, onkin jo sen tason osaamattomuutta, että alkaa olla selittelyt vähissä. Silloin ollaan jätetty harrastuksessa opettelematta ehkä tärkeimpiin kuuluvia asioita. Agility on korkean loukkaantumisriskin harrastus, ja silloin omistajan vastuu on korkeampi kuin monessa muussa lajissa (puhumattakaan radan/hallin ylläpitäjän vastuusta, joka unohdetaan lähes järjestään). Vastuuta, tai ei edes osaamista, ei ole ulkoistaa ennakkoon varattuina aikoina lihashuolto jollekin maksetulle tekijälle. Lihashuolto on omistajan/treenarin tehtäviin kuuluva asia, joka tehdään joka viikko.

Jos nivelrikko ei ole ongelma, niin miksi ihmisillä polven nivelrikossa liikuntaa on rajoitettava?

Nivelrikko on koirilla liikkumista rajoittava tekijä ja estää agilityn. Kirjainarvostelussa, tai etupäässä numerot, eivät ole nivelrikon asteen arviointia. Tämä ero on muistettava. Suurimmalla osalla koirista kyse ei ole nivelrikosta. Joten jos tarkoitus oli kysyä, että miksi koirilal nivelten löysyys tai nivelmaljan mataluus ei estäisi liikkumista, niin miksi ihmisten polven nivelrikoissa rajoittaa. Vastaus lienee jo selvä… koska on kyse eri asiasta ja ihmisilläkin kyse on nimenomaan nivelrikosta.

Ihmisille nimenomaan suositellaan liikkumista. Kivussa ei. Aivan kuten koirillakin. Se, että ihmiset kärsivät enemmän polven nivelrikossa kuin koirat vastaavissa tapauksissa, johtuu eläinlajierosta. Me seisomme kahdella jalalla. Meillä koko paino kohdistuu lonkkien kautta polviin ylhäältä alas. Koirat ovat nelijalkaisia, joilla paino jakautuu täysin eri tavalla kahden olkanivelen ja lantion rakenteen kautta.

Voiko polven nivelrikko vaikuttaa ristisiteisiin?

Kyllä, aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa liikevirhettä aiheuttava ongelma. Mutta koiran polven nivelrikko ei sinällään aiheuta ristisiteiden repeämistä. Mutta kun samaan yhtälöön laitetaan nivelrikosta tullut liikevirhe, sen aiheuttama kuormitus, liioiteltu treenaaminen ja alustan pettäminen, kun sitä ei ole hoidettu, niin lopputulokseksi voidaan saada harrastuksen lopettava ristisiteen repeäminen.

Pitääkö koira laittaa lepoon, kun ensimmäiset merkit spondyloosista löytyvät?

EI missään nimessä. Päinvastoin. Liikkumista rajoitetaan vasta kun kipu vaikuttaa liikkeisiin, ei ennen. Jos koiran tekemisiä rajoitetaan pelkän mahdollisen riskin takia, niin on parempi lopettaa koiraharrastus kokonaan. Ne riskit minimoidaan, mihin voidaan vaikuttaa. eikä spondyloosin kehittyminen ole sellainen.

Varpaiden nivelet?

Kyllä, erittäin tärkeä asia kiinnittää huomiota. Suurempi ja realistisempi ongelma kuin lonkkavika ja spondyloosi yhteensä. Varpainen nivelsiteet vahingoittuvat hyvinkin herkästi, koska koko voima ja vääntö kohdistuvat varpaisiin. Metakarpaalien ja -tarsaalien kuntoa on seurattava koko ajan. Koska meillä ei ole rötgenkatsetta, niin se tehdään etsimällä artistusta ja kipua, sekä korkeampaa lämpöä.

Varvasvammat johtuvat esisijaisesti alustan ongelmista. Pohja ei pidä tassun alla vaan joko pehmeä hiekka antaa periksi tai keinonurmella oleva hiekka lähtee tassun alta pois. Myös ylirasitus on potentiaalinen riski, mutta vaivaa useimmiten aloittelevia ja/tai nuoria koiria.

Varpaiden nivelsiteidet rikkoutuminen on aivan yhtä vakavaa kuin minkä tahansa muunkin siteen, ehkä jopa vakavampi. Polvi voidaan jollain tavalla korjatakin, mutta varpaissa työkalut ovat vähissä: annetaan ajan myötä parantua itsekseen (varpaista tulee nivelien kohdalta tisot ja ”möykkyiset”). varvas jäykistetään tai se amputoidaan.

Tarvitaanko nivelaineita?

Vaikea kysymys, koska selvää vastausta ei ole. Nivelrikoissa on järkevää käyttää glukosamiinia, mieluusti glukosamiinisulfaattina, ja ehkä myös konroitiinisulfaattia. Ennaltaehkäisevää hyötyä ei ole voitu tutkimalla todistaa, mutta kannattaa silti antaa.

Sen sijaan uskomusjutut, kuten MSM, C-vitamiini (ruusunmarja) tai kurkuma/kurkumiini tai vihersimpukka (ja myös omega-3 rasvahapot EPA ja DHA pelkästään nivelsuojana), ovat totaalisen turhia. Niiden ongelmana eivät ole rahan hukkaaminen, vaan että aletaan keskittymään ja selittämään asioita taikauskon kautta, jolloin oma asenne kehittyy sellaiseksi, että asia hukataan. Omistajan palsebovaikutus vahvistuu ja koiran hoito laiminlyödään, koska nähdään asioita, joita halutaan nähdä. Tämä ei ole teoreettinen uhkakuva, vaan törmään siihen koko ajan. Samaan akseliin kuuluu myös akupunktion käyttö harrastavan koiran lihashuoltona.

Se on taattua, että spondyloosiin ja lihasjäykkyyteen sekä -jumeihin mikään nivelravinne ei toimi. Ei vaikka kokemusasiantuntijat väittävät tehoa löytyvän.

Mitä jos glukosamiini ei sovi koiralle

Glukosamiiniyhdisteet sulavat kehnosti ja voivat aiheuttaa osalle laktoosi-intoleranssin tyyppisiä oireita: turvotusta, ilmavaivoja, löysyyttä ja jopa alavatsan kipuilua. Ne ovat harvinaisia oireita, mutta eivät poikkeuksellisia.

SIlloin annetaan vähemmän tai jätetään pois. EI glukosamiini mikään ihmeaine ole, ja jos se aiheuttaa vatsaoireita, niin se on ongelmana suurempi kuin toivottu apu mahdollisten nivelongelmien estäjänä tai lieventäjänä.

Onko glukosamiini HCL sama kuin sulfaatti?

On ja ei. Glukosamiini on aina sama, mutta hajoamistuotteet ovat erilaisia. Glukosamiinihydrokloridi hajoaa glukosamiiniksi ja suolahapoksi, kun taasen glukosamiinisulfaatti hajoaa glukosamiiniksi, suolahapoksi, natriumsulfaatiksi ja rikkihapoksi. Se mikä käytännön merkitys tuolla on, on hyvinkin epäselvä. Mutta tiedetään, että ihmisillä polven nivelrikossa HCl ei auttanut, mutta sulfaatti auttoi. Ei tiedetä onko koirilla vastaavaa, mutta hevosilla ei tutkimuksissa HCl:llä ole saatu apua – tosin, ne tutkimukset ovat olleet pieniä ja huonosti toteutettuja.

Yleinen käsitys kuitenkin on, että sulfaatti on parempaa. Se tiedetään varmasti, että HCl:n valmistaminen on helpompaa ja tukkuhinta halvempi, joka lienee syy siihen miksi suurin osa lisistä on nimenomaan HCl:ää.

Suositatko koiralle lomaa?

Kysymys koski pidempää aikaa kuin treeniin kuuluvia lepopäiviä. Kyllä, ehdottomasti. 365/12/7 kausi on tappavaa, koska rasituksen kokonaiskertymä kasvaa helposti yli sietokyvyn. Koira tarvitsee lepokauden kuten aivan kaikki muutkin kilpailevat. Missään urheilulajissa ei ole keskeytymätöntä treeni- ja kilpailukautta.

Aikoinaan nartuilla tuli pakollinen paussi kiiman kautta. Agility valitettavasti päätti poistaa tuon edun siksi, että ihmisiä harmitti, jos kilpailut menivät ohi kiiman takia. Päätöksessä ei ollut siis mitään tekemistä koirien kanssa, vaan tehtiin ihmisten takia. Vastaava päätös. jossa koirat eivät olleet merkityksellisiä, oli esteiden siipien lyhentäminen. Se päätös tehtiin näyttävyyden takia, ei koirien etua huomioiden.

Tarvitsetko apua?

Jos sinulle heräsi kysymyksiä, niin voit esittää niitä käyttämällä alempaa löytyvää kommentointia. Jos jotain kysymystä alkaa tulla säännönmukaisemmin, niin koostan niistä usein kysyttyjen kysymysten listan.

Tarkemmissa juuri sinun koirasi hoitoon ja ruokintaan liittyvissä asioissa sinun kannattaa varata puhelinaika: