Mä en tiedä nuista rokotuksista mitään, mennään aina el. lääkärille joka lätkii tarpeelliset piikit ja maksetaan mitä pyytää. Seuraavan ajan kertoo ja mennään sit sinne. Nytkään mulla ei oo mitään hajua mitä seuraavaksi pistetään, tiedän vain et elokuussa kuskaan asemalle kummatkin koirat. Turhaa te mietitte mitä pistetään ja milloin, varmasti jokaisella on tärkeempiäkin asioita mitä miettii. Kyllä se eläinlääkäri tietää ja vastuuntuntoinen kertoo milloin tulla seuraavan kerran.
Moiseen törmäsin eräällä foorumilla, aiheena rokotukset. Haluan ajatella, että kyseessä on vain vakaa luottamus auktoriteettien parempaan osaamiseen. Mutta ei siitä ole kysymys. Auktoriteettiusko on vain savuverho, jolla piilotetaan oma täydellinen välinpitämättömyys. Harrastetaan koiria, mutta harrastukseen ei panosteta edes vähimmäismäärää.
Hyvää koiranpitoa mitataan usein kellolla. Jos käyt niin ja niin usein lenkillä, joiden vähimmäiskesto on niin ja niin monta minuuttia, niin olet hyvä koiranomistaja.
Niin. Jos kykenee kulkemaan kaksi tuntia näkemättä kertaakaan koiraa aidosti, että pystyisi kertomaan mitä se on itseasiassa ulostanut ja miten psykofyysisenä kokonaisuutena liikkunut, ja koko ulkoilu perustuukin omistajan tarpeisiin, niin ei ole hyvä omistaja. Tekeminen ei perustu koiran ja omistajan tarpeiden yhteensovittamiseen. Se perustuu omistajaan ja hänen tarpeisiinsa.
En ole koskaan ymmärtänyt, että miten voi harrastaa olematta kiinnostunut harrastuksestaan. Yrittämättä oppia lisää ja näkemättä vaivaa. Kaiken täytyy olla helppoa, valmiiksi pureskeltua ja ehdottomasti aurinkoisen hauskaa – omistajalle.
Aina silloin tällöin kuulee sanottavan, että ei ole tyhmiä kysymyksiä. On niitä. Maailma on täynnä tyhmiä kysymyksiä. Osaamattomuus ja siitä kumpuava kysymystenvirta ei kuulu tähän kategoriaan. Ei ennen kuin samaa asiaa kysytään kolmatta ja kuudetta kertaa. Tai kun sosiaalisessa mediassa samassa ketjussa kysytään tusinannen kerran samaa asiaa.
Oma napa on lähin. Jopa niin läheinen, että ei tule mieleen edes lukea edeltäviä postauksia. ”Ei minun kuulu nähdä vaivaa, vaan kaikkien muiden”. Somessa, sosiaalisessa mediassa, ei ole mitään sosiaalista. Se on puhdasta, itsekeskeistä egoismia, jossa tehty, kuvitteellinen minä nostetaan valokeilaan muiden pällisteltäväksi. Itsensäpaljastamista, mutta ei aidon minän. Rooliajattelua puhtaimmillaan ja pahimmillaan.
Kyllästyin aikoinaan vastaamaan kerta toisensa jälkeen samoihin kysymyksiin. Väsyminen ihmisten laiskuuteen hakea itse tietoa oli yksi Katiskan edeltäjien peruskivistä. Minun on helpompi linkittää kerran kirjoitettuun, kuin vääntää rautalankaa kerta toisensa jälkeen. Rautalanka on notkeaa, mutta liian monen mallinnuksen jälkeen sekin katkeaa.
Ymmärrän, että teini kyselee eräällä tavalla itsestäänselvyyksiä, jotka saisi selvitettyä vähintään yhtä nopeasti kuin mitä kysymyksen kirjoittamiseen foorumeille menee. Kun ikää on vähän, ja koirakokemus pyöreä nolla, niin ei ole olemassa itsestäänselvyyksiä. Kaikki on uutta.
Vaikka itsekin syyllistyn muistuttamaan, että google on keksitty, niin se on turhaa suolan hieromista olemattomiin haavoihin. Teineillä ei nimittäin ole teknisiä valmiuksia käyttää hakukoneita. IT-sukupolvi on kädetöntä sakkia heti kun tietokoneella pitäisi tehdä jotain muuta kuin päivittää naamakirjan statusta.
Ei ymmärretä hakemistorakenteita, ei osata käyttää toimisto-ohjelmia, ja sormi menee suuhun kun pitäisi tehdä muuta kuin klikata linkkiä. Tiedon hakeminen on vaikeaa, koska ei osata ruotsia, ei englantia ja vielä vähemmän omaa äidinkieltä: suomea.
Ehkä 20 vuoden kuluttua on helpompaa, kun kaikki kirjoitettu sisältö on yhtenevää: ei isoja alkukirjaimia, ei muita välimerkkejä kuin hymiöitä, ei yhdyssanoja.
Aikuisten kohdalla toleranssi on matalampi. Aikuisilta odotetaan jo määrättyjä perustietoja sekä -taitoja. Täydellinen kritiikittömyys ei ole enää selitettävissä vähäisemmällä elämänkokemuksella.
Edes välttävä yleissivistys on selviö. Tai pitäisi olla selviö. Siihen kuuluu myös kiinnostus ja halu oppia, edes perusasiat harrastuksestaan – johon myös lemmikki kuuluu. Tai lapsen lemmikki.
Mutta maailma ei ole täydellinen, kaukana siitä. Eivätkä ihmiset täytä perusodotuksia. Siksi jokainen harrastus on täynnä 30+ vuotta harrastaneita, jotka eivät ole vuosien saatossa oppineet yhtään mitään mistään. Mutta ei heiltä silti ääntä puutu. Mikään ei ole niin järkkymätöntä kuin väärä varmuus ja todeksi muuttuneet luulot.
Jos ihmistä ei kiinnosta edes koska hänen koiransa kuuluu rokottaa; jos ihmistä ei kiinnosta mitä hänen koiransa syö; jos ihmistä ei kiinnosta miten harrastus- ja työkoira pidetään ehjänä, niin ei kyse ole enää laiskuudesta. Kyse on välinpitämättömyydestä. Näiden olisi syytä luopua eläimestään ja harrastaa vaikkapa Facebookin farmia – siinä on sosiaalisuutta ja eläinten hoitoa ihan riittävästi. Eikä tarvitse osata mitään, tai ottaa selvää. Riittää, että klikkailee hiirtä.
Kuvan koira on vanhus, jolla on Cushingin oireyhtymä, ja kaikki sen mukanaan tuomat hauskuudet, mukaan lukien sydänvika. Omistaja hoiti koiraansa parhaansa mukaan lääkärin antamilla lääkkeillä – mutta ei tiennyt koiransa sairauden nimeä.
