Holistisen ajattelutavan vallatessa alaa ruokintaideologioissa myös marjojen käyttö koirilla on lisääntynyt. Myös ruusunmarjan. Holistisuudessa itsessään ei ole mitään ihmeellistä, sillä kyse on vain kokonaisvaltaisuudesta ja jos pyrkii optimiin, eikä tyydy hengissä säilymiseen, niin kokonaisvaltaisuuteen pyritäänkin.

Marjojen käytön ehkä kehnoin perustelu on ns. luonnonmukaisten ruokkijoiden kestosuosikki koska susi. Saaliseläinten pötsillä ja miellyttävällä kuvitelmalla susihukasta mustikassa on mukava perustella mitä tahansa, mutta ne perustelut eivät koskaan kestä lähempää tarkastelua. Sen sijaan oletus, ja paikoin jopa tieto, marjojen terveellisistä vaikutuksista taasen on kestävämpi perustelu käyttää marjoja osana koiran ruokintaa, vaikka ne eivät lihansyöjän perusruokavalioon kuulukaan. Ruusunmarjaa on käytetty pitkään koirilla – yleensä jauheena tai kuivattuna. Yleisin syy lienee hämärän yleisen terveydellisyyden lisäksi käyttää sitä niveliä tukevana ravintoaineena glukosamiinin sijaan, koska uskottiin C-vitamiinin toimivuuteen. Ja jos jotain ruusunmarjassa on, niin C-vitamiinia. Ainakin tuoreissa.

Usemmiten marjoja käytetään jonkun erikoissyyn takia, kuten vaikka karpaloa happamoittamaan virtsaa tai ruusunmarjaa parantamaan lonkkia.

Toinen perustelu on superfood-ajattelu, jolloin marjaan (tai mihin tahansa tuotteeseen) ladataan melkoinen määrä odotuksia ja olettamuksia, joilla on harvoin jos koskaan aitoa kosketuspintaa todellisuuteen; ainoastaan luontaistuotekauppiaiden käytännössä katteettomia lupauksia. Vaikka marja ei olekaan, niin chian siemen on hyvä esimerkki superfoodeista: lupaukset eivät kohtaa todellisuutta.

Marjat ovat kuitenkin usein melkoisia terveyspommeja, ainakin määrätyillä ja hyvin rajatuilla kriteereillä, ja niiden käyttö (varsinkin koirien omistajilla) olisi suotavaa, mutta eivät nekään kaikkeen pysty. Siksi kannattaa unohtaa hype ja Big Herbin harrastama markkinointi, olla piittaamatta pelotelusta sairauksilla ja varsinkin olla uskomatta ihmeisiin. Tyydytään siihen mitä saadaan, sillä paikoin sekin riittää – kunhan odotukset ovat ovat realistiset.

Marjoissa on yksi etu kasviksiin ja juureksiin verrattuna. Niiden kohdalla ei tarvitse murehtia sulavuutta. Niin kauan kun terveysväitteitä ei ladata marjojen siemeniin ja kuoriin, niin ravintosisältö on koirilla hyödynnettävissä.

Marjoissa on paljon vettä, 90 prosentin paikkeilla. Ruusunmarja on, marjana, melkoinen sokerin lähde. Siinä on sokereita, fruktoosia ja glukoosia, noin 11 grammaa.

Usein mainitaan myös, että ruusunmarja on hyvä kaliumin ja magnesiumin lähde, mutta se on suhteellinen käsite. Sadassa grammassa ruusunmarjaa on noin 410 mg kaliumia ja 104 mg magnesiumia. Jos verrataan banaaniin, niin ruusunmarja on tehokkaampi lähde. Samassa määrässä banaania on kaliumia 360 mg ja magnesiumia vain 33 mg. Sokerimäärät ovat suunnilleen samat, vaikkakin banaani on hivenen makeampi. Banaani on kuitenkin käyttäjäystävällisemmin pakattu ja sitä itseasiassa tarvitaan annosmäärällisesti vähemmän.

Vitamiinien suhteen ruusunmarja ei ole mikään pommi, kuten usein annetaan ymmärtää. Harvemmat marjat ovat. Vitamiinihyöty saadaan pääosin kahdesta: C-vitamiinista (1250 mg/100 g) ja karotenoideista (11400 mg/100 g).

Ruusunmarjan etu on kuitenkin siinä, että sitä on saatavilla kuivattuna jauheena, jolloin annostelu helpottuu. Finelin mukaan kuivatussa on per gramma

• sokereita 0,4 g
• kaliumia 15,5 mg
• magnesiumia 1,2 mg
• C-vitamiinia 5 mg
• karotenoideja 187 µg

Huomaa nopeasti, että ruusunmarjan terveysväitteet hieman vesittyvät, kun ymmärretään annosmäärän merkitys. Se, että marjojen ravintosisältö usein ilmoitetaan per 100 grammaa, antaa käytännön elämälle hieman turhan positiivisen merkityksen. Kuivattuna saadaan toki suuremmat pitoisuudet annoksiin, mutta se nostaa ostotuotteissa hyvin nopeasti kulut oletettuja terveyshyötyjä suuremmiksi tai vaatii erittäin suuria marjamääriä itse kuivattaessa.

Ruusunmarjan terveyshyötyjä on tutkittu jonkun verran, varsinkin viimeisten noin 20 vuoden aikana. Pääosin tutkimukset ovat keskittyneet sen antamiin antioksidantteihin sekä samalla ruusunmarjan tulehdusta vähentäviin yhdisteihin.

Ruusunmarjatutkimuksissa on muutama kysymysmerkki. Ne ovat pääsääntöisesti tehty koiranruusun (Rosa canina) marjoista. Koiranruusu kasvaa etelämpänä lähes rikkaruohona ja se on levinnyt sekä levitetty Turkista. Suomessa koiranruusua kasvaa hiukan Ahvenanmaalla sekä harvinaisempana karkurina Etelä-Suomessa ja se on täällä suojeltu kasvi.

Suomalaiset taasen mieltävät ruusun useimmiten punaisena (tarha)kurtturuusuna (Rosa rugosa) tai valkoisena juhannusruusuna (Rosa pimpinellifolia) tai jonain niiden risteytyksistä. Ylipäätään yleissanana ruusu on aivan yhtä epäselvä kuin vaikkapa orkidea. Lajeja ja risteytyksiä on aivan tolkuton määtä.

Koska suurin osa ruusunmarjatutkimuksista on tehty koiranruusun marjoilla, mutta käytettävät marjat voivat olla lähtöisin mistä ruusulajikkeesta tahansa, tosin yleisimmin itsepoimijoilla luultavammin kurtturuususta, niin avoin kysymys on eri marjojen ravintosisältö ja -koostumus. Voidaanko eri lajikkeiden marjat niputtaa saman otsikon alle ja paljonko vaikuttaa mm. kasvupaikka? Ercisli (2007¹) ilmoittaa muutamia tunnuslukuja.

Hänen mukaansa C-vitamiini vaihtelee eri ruusujen välillä 727 – 943 mg/100 g, kun Fineli antoi määräksi 1250 mg/100 g. Tuossa ei sinänsä ole suurtakaan ihmettelyn aihetta, sillä vuorokautinen valonmäärä pohjoisessa on aina vaikuttanut marjoihin ”rikastuttavasti”. Mineraaleissa sen sijaan oli poikkeuksia. Ercislin mukaan kaliumia olisi 639 mg/100 gKA, kun Fineli ilmoittaa kuivatulle 1550 mg/100 g. Magnesium taasen oli käytännössä sama.

Suurin osa tutkimuksista on myös tehty marjoista valmistetuilla öljyillä ja ekstrakteilla. Tämä ”tiivistäminen” sekä vain määrättyjen ainesosien terveystulosten mittaaminen tekee mahdottomaksi tulosten siirtämisen suoraan tuoreisiin tai edes kuivattuihin ja jauhettuihin tuotteisiin. Silti luontaistuotekauppa hyödyntää tutkimuksia omissa tuotteissaan, vaikka tuote tosiasiassa olisi aivan eri.

Kyseessä on siis aivan samanlainen tilanne kuin simpukankuorien ja glukosamiinin välillä. Kärjistettynä vastaava tilanne näkyy myös kasviöljyjen ALA:n terveysväitteissä niillä tuloksilla, jotka on saatu kalaöljyjen EPA- ja DHA-rasvahapoilla vain siksi, että molemmat kuuluvat omega-3 rasvahappoperheeseen.

Termistötarkennus: ruusunmarjojen aito nimi on kiulukka. Puhun kuitenkin koko ajan ruusunmarjoista, koska ei kukaan kiulukkaa käytä.

Antioksidanttihyödyt

Ruusunmarjojen antioksidantit perustuvat vahvimmin C-vitamiiniin sekä punaisena värinä näkyviin beeta-karoteeneihin. Iranilaisen selvityksen mukaan koiranruusun marjojen C-vitamiinipitoisuudet vaihtelivat marjojen kypsyysasteen mukaan, jolloin kypsissä oli eniten ja raa’oissa vähiten (Nojavan ym. 2008²). Taas kerran, tässäkin tutkimuksessa C-vitamiinimäärä oli huomattavasti alle Finelin ilmoittaman: vain 417 mg/100 g. Marjoja valmistettaessa huolellisesti toteutettu pakastaminen säästi eniten C-vitamiinia. Muutoin täysin kypsässä ja käsittelemättömässä ruusunmarjassa oli korkein C-vitamiinipitoisuus. Tämä johtuu ilman vaikutuksesta, joka aloittaessaan hapettumisen tuhoaa samalla C-vitamiinia ja muita antioksidantteja. Asia, joka on syytä muistaa myös kotisäilönnässä.

Portugalissa selviteltiin mm. koiranruusun marjojen fytokemikaaleja (Barros ym. 2011³). Tutkimusyhteenvedon loppu on hyvä esimerkki huonosti toteutetuista nopeista johtopäätöksistä, joita on kylläkin mukava siteerata, jos on hiukankaan tavoitehakuisuutta. Kyse ei kuitenkaan ollut edes tutkimukseen perustuvista johtopäätöksistä, vaan tutkijoiden omasta mielipiteestä: ruusunmarjoilla saadaan hidastettua vanhenemista sekä estetty syöpiä ja sydänsairauksia.

Mielenkiintoisempia, mutta ei mitenkään yllättäviä, olivat heidän tuloksensa, jonka mukaan kypsissä ruusunmarjoissa on suurimmat pitoisuudet tokoferoleja ja beeta-karoteteeneja, kun taasen poikkeavaa oli, että heidän mukaansa raa’oissa oli eniten C-vitamiinia. Terälehdissä oli eniten sokeria.

Suomessa ei ruusuäkämiä tietääkseni käytetä ravinnoksia, mutta Portugalissa kylläkin, joten nippelitietosarjaa kuulu se, että niissä oli korkein antioksidanttiarvo — joka on kylläkin mittarina enemmän ravintolisäkauppiaden akselia kuin tieteellistä lähestymistapaa.

Käytännön elämälle tuon tutkimusyhteenvedon arvo on kuitenkin nolla, sillä mitään määriä ei ilmoiteta.

Minua jäi eniten vaivaamaan maininta marjojen optimista omega-6/3-suhteesta. Sen mainitseminen erikseen oli täysin turhaa. Ensimmäinen syy on se, että niiden kokonaisrasva on erittäin alhainen. Finelin mukaan puolen prosentin paikkeilla märkäpainosta, joka on kuivapainosta hieman yli kahden prosentin luokkaa. Kun omega-3 tarkoittaa ALA:aa, josta muuttuu hyödyllisiksi omega-3 rasvahapoista vain murto-osa, niin elimistölle aito ja hyödyllinen 3/6-suhde on erittäin kaukana optimista. Tai tarkemmin sanottuna, totaalisen merkityksetön, koska sitä ei ole.

Hieman triviaalimpaa tietoa edustaa tutkimus, jossa selvitettiin ruusunmarjojen käyttöä nakkien säilöntään korvaamaan natriumaskorbaatti ja nitriitit (Vossen ym. 2012⁴). Sen mukaan ruusunmarjajauhe vähensi proteiinien hapettumista, mutta ei yksinään riitä ja tarvitsee lisäksi hieman nitriittejä. Mutta jos ruusunmarjajauheen maailmanmarkkinahinta joskus romahtaa, niin voimme nähdä tilanteen, jossa kuivamuonan säilöntää mainostetaankin ruusunmarjalla rosmariinin sijaan.

Koska tutkimuksissa käytetään käytännössä aina ekstrakteja, niin niiden vertailu keskenään on maallikolle hieman haastavaa, käytännössä täysin mahdotonta ja myös tutkimusten välillä. Pitäisi tietää miten ruusunmarjan osat liukenevat, onko prosessilla merkitystä ja miten suhteuttaa tulokset reaalimaailmaan.

Pientä mittakaavaa antaa omenaruusun (Rosa rubiginosa) marjoilla tehty selvitys, miten liuottamiseen käytetyt yhdisteet vaikuttivat antioksidantteihin (Franco ym. 2007⁵).Jos käytettiin etanolia, niin ekstraktissa oli tallella noin 80 % antioksidanttikapasiteetista. Sen sijaan metanolissa saatiin 52 % ja vedellä vain 41 %. Tämä lienee oleellinen arjessa vain silloin kun ostetaan ekstraktista valmistettua ruusunmarjatuotetta, jolloin olisi syytä selvittää, miten alkuperäinen ekstrakti on valmistettu. Samankaltaisessa tuotteessa on samat terveysväitteet, mutta sisältö eroaa.

Tulehdusta vähentävä

Ruusunmarjojen galaktolipideille on löydetty tulehdusta laskeva vaikutus, mutta tosin vahvimmin laboratorio-olosuhteissa, joista pelkän galaktolipidin vaikutukset on siirretty ruusunamarjatuotteisiin siksi, että niissä on hivenen galaktolipidejä. Koska niveltulehduksissa nimenomaan tulehdustekijät ovat yksi suurimpia ongelmia mm. kivun takia, niin ruusunmarjaa on myyty niveltuotteena juurikin galaktolipidien takia.

Laajoja kunnollisia tutkimuksia ihmisillä, koirien esim. lonkkanivelistä puhumattakaan, ruusunmarjan tehokkuudesta nivelrikkoihin ei ole tehty. Pienempiä kylläkin, mutta niitäkin kohtuullisen vähän.  Suurin osa ruusunmarjan hyödyistä on havaittu in vitro eli laboratoriokokeissa koeputkissa. Niistä saadaan viitteet, että jokin määrätty yhdiste saattaa toimia, mutta ollaan vielä kaukana käytännön hyödyistä ja vielä kauempana oletuksesta, että nimenomaan ruusunmarja toimisi samalla tavoin. Liian monet asiat vaikuttavat, kuten valmistus, tarvittava määrä tai ruuansulatuksen vaikutus. In vivo eli elävällä eläimellä tehtyjä tutkimuksia on huomattavan vähän ja hyvin toteutettuja vielä vähemmän.

Tulehdustekijöitä selvittäneitä tutkimuksia on ehdottomasti suurin osa ruusunmarjatutkimuksista. Suurin ongelma varsinaisen ruusunmarjan syöttämisessä tulehdustekijöitä vähentävien vaikutusten takia on se, että ne on tehty etanoliekstrakteilla, joista on eristetty eri fraktioita taasen uusiin liuottimiin. Tulokset on siten saatu sellaisilla määrillä ja yhdisteillä, joita ei ole mahdollista käyttää arjessa, eivätkä tulokset enää liity sinällään ruusunmarjaan.

Yksi sellainen on Wenzigin ryhmänsä kanssa tekemä, jossa selvitettiin in vitro (”koeputkessa”) ruusunmarjajauheesta eristetyn ekstraktin entsyymivaikutusta tulehdustekijöihin (2008⁶). He valmistivat ekstraktinsa kahdesta eri jauhetusta valmisteesta: kokonaista ruusunmarjaa ja marjaa ilman siemeniä. Tulehdusta vaimentavan toiminnan lisäksi, joissa metanoliin tehty oli tehokkain, havaittiin kaksi muuta sinänsä mielenkiintoista asiaa. C-vitamiinilla ei ollut merkitystä, koska sitä oli jauheista tehdyissä ekstrakteissa huomattavan vähän. C-vitamiini ei siis kestänyt prosessia. Toinen oli, että siemenettömästä jauheesta valmistettu oli tehokkaampi kuin siemenellinen versio.

Myös muitakin marjoja kuin koiranruusua on selvitetty. Japaninköynnösruusun (Rosa multiflora) marjoista saatiin eläinmalleilla osoitettua, että silläkin olisi tulehdustekijöitä vähentävää vaikutusta (Guang-Qin ym. 2008⁷). Mutta kuten aina, niin tämäkin tutkimus tehtiin 75 % etanoliin liuotettuun ekstraktilla, joka kuivattiin.

Tutkimus antaa kuitenkin yhden tunnusluvun lisää. Kun hiirille annettiin kerta-annos, joka vastasi 87,6 g/kg kuivattua ruusunmarjaa, niin sillä ei saatu aikaiseksi akuutin myrkytyksen oireita seitsemän päivän aikajaksolla. Ruusunmarja on siis turvallinen tuote.

Koska ekstraktia annettiin 2,4 g/kg, niin siitä voitaisiin johtaa muiden tutkimusten tulkintaan, että yksi milligramma tutkimuksissa käytettyä ruusunmarjaekstratia vastaisi 365 milligrammaa kuivattua marjaa eli noin 1,2 grammaa tuoretta marjaa. Tutkimuksessa annettiin 100, 200 ja 400 mg/kg ekstraktia, joten se vastaisi tuoretta marjaa noin 120, 240 ja 480 g/kg. 30 kg koiran olisi siis syötävä tulehdustekijöitä alentaakseen vähintään 3,6 kiloa tuoretta ruusunmarjaa tai kuivattua kilon verran – joka aterialla. Tämä on syy miksi tutkimuksissa käytetään ekstrakteja ja miksi tuoreen tai kuivatun ruusunmarjajauheen käytön hyöty tutkimuksiin perustuen on kyseenalaista.

Nivelhoito

Kun mainostetaan ruusunmarhan nivelhyötyjä tutkittuna ja kliinisesti selvitettynä asiana, niin voisi olettaa, että aiheesta löytyy pilvin pimein tutkimuksia. Oletus ei pitänyt paikkaansa. Ruusunmarjaa ”nivelaineena” selvittäneitä tutkimuksia ei löydy montaa ja suurin osa on rottatutkimuksia tai presentaatioita aiheesta. Silti lähes järjestään asiaa läheltä liippaavissa tutkimuksissa abstrakti alkaa toteamuksella, että hyödyt nivelille on selvästi osoitettu.

Sain deja vú tuntemuksen, sillä aivan samanlaiseen ilmiöön törmäsin selvitellessäni rypäleiden ja rusinoiden myrkyllisyyttä koirille. Vaikuttaa siltä, että tutkija avaa tutkimustietokannan, löytää sitaatin eikä missään vaiheessa selvitä, mitä on tutkittu – ja syntyy tiedemaailman ikioma pikku meemi.

Jonkun verran tutkimuksia ja artikkeleita kuitenkin löytyi, mutta useissa niissä eräällä tavalla lyötiin ovi nenän edestä kiinni, sillä edes yhteenvetoa ei ollut tarjolla tai se oli ylimalkaista löpinää. Jos ei ole mahdollista edes selvittää mitä on aidosti annettu, niin moiset paperit ovat turhia. Luottamukseni ei ainakaan vahvistu. Jotain kuitenkin löytyi, joten selvitellään niitä.

Roll ym. tekivät systemaattisen katsauksen siihen mennessä tehdyistä tutkimuksista ja lopputulos on eräällä tavalla lupaava, mutta ei lähelläkään niitä vaikutuksia, joita on lupailtu (2008⁸). He löysivät vain kaksi kriteerit täyttävää tutkimusta ja molemmissa oli käytetty Litozinia. Molemmat tutkimukset olivat olleet pieniä, vain 100 ja 112 ihmistä.

Ensimmäisessä oli havaittu neljän kuukauden jälkeen kliinisesti vähäinen, mutta selvä, paraneminen lonkan ojennuksessa, mutta ei muutosta lonkan kierrossa tai polven ojennuksessa. Toisessa taasen selvisi kolmen kuukauden kohdalla, että Litozin oli 2/3:lla vähentänyt kipua, kun plaseboryhmässä kivun vähentymistä oli havainnut 36 prosenttia ihmistä. Kumpikaan ryhmä ei ollut kuitenkaan vähentänyt kipulääkkeiden käyttöä, joten oletettavaa on, että kipua vähentävä vaikutus ruusunmarjajauheella ei ollut kovinkaan tehokas.  Puolen vuoden kohdalla ei ollut enää mitään eroa ruusunmarjaa ja plaseboa käyttäneiden välillä.

Samalta ajalta löytyy toinenkin meta-analyysi, jossa Christensen ym. olivat päästäneet kriteereistään läpi kolme tutkimusta, jotka kaikki oli rahoittanut ruusunmarjatuotetta valmistama Hyben-Vital International, joka tunnetaan tuotemerkistä Rosehip Vital, tanskalainen yritys tämäkin (2008⁹).

Meta-analyysi kertoo samaa kuin yo. katsaus: kipu lieveni, mutta kipulääkeiden käyttö ei kuitenkaan vähentynyt. Myös liikkuvuus parani hieman.

Käytetyt annokset olivat olleet 5 g päivässä Vitalia, Litozinia tai ruusunmarjajauhetta – siitä voitaisiin siis johtaa koirille sopivaksi annokseksi esimerkiksi 100 mg/kgEP, joka tarkoittaisi grammaa per 10 kiloa. Sivuvaikutuksina mainittiin lievää vatsaärsytystä sekä liikahapoisuutta, mutta oireet olivat harvinaisia. Saattaa kuitenkin olla perusteltua kokeilla ruusunmarjaa varovasti, jos koira on närästysherkkä.

Christensenin meta-analyysissä mainitaan lyhytaikaisesta tutkimuksesta, jossa oli annettu polven tai lonkan nivelrikosta kärsiville 14 päivän ajan gramma kalsiumaskorbaattia. Sillä oli saavutettu täysin sama lievä kivun väheneminen kuin ruusunmarjalla.

Tätä vähäistä, mutta selvää, kivunlievittymistä kuvaillaan ruusunmarjan vaikutuksia käsittelevässä artikkelissa toteennäytettynä vaikutuksena viitaten Christensen ym. meta-analyysiin (Saaby ym. 2011¹⁰). Se, että teho on niin matala, että se ei vaikuta kipulääkkeiden käyttöön tai niin lyhytaikainen, että se ei kanna puolta vuotta pidempään, ei ole suuren hehkutuksen perusta.

Kivunlievennyksessä Saaby viittaa omaan tutkimukseensa, jossa kolme viikkoa annettu 100 mg/kg ruusunmarjaekstrakti ei tuottanut apua rotille ja kontrolliryhmänä toimineet hiiret annoksella 500 mg/kg viiden päivän ajan, eivät myöskään saaneet kivunlievitystä. Saaby ehdottaakin, että vaikka he toteuttivat tutkimuksen yleisesti käytetyillä mittareilla, niin ehkä kipu onkin erilaista nivelrikossa ja siksi lievitystä ei saatu aikaiseksi. Minusta tuo kuulostaa enemmänkin rimpuilulta, kun toivottu tulos ei näkynytkään saaduissa tuloksissa.

Tanskalaisessa tutkimuksessa ruusunmarjajauheella ei havaittu vaikutuksia (Kirkeskov ym. 2011¹¹). 20 nivelrikosta kärsivälle naiselle annettiin 10,5 g annos Litoziniä päivässä 28 päivän ajan ja kontrolliryhmänä käytettiin kymmentä naista. Ruokapäiväkirjaa pidettiin vain ensimmäiset ja viimeiset kolme päivää. Tulosten mukaan ei havaittu mitään merkkejä tulehdustilan vähenemisestä tai antioksidanttitoiminnasta, joten ruusunmarjajauheella ei ollut vaikutusta.

Tutkimusten mukaan ruusunmarjalla ei ole käytännössä plaseboa kummallisempaa vaikutusta. Toki on huomattava sekin, että laajat ja pitkäaikaiset tutkimukset puuttuvat täysin. Yksi kyselytutkimus löytyy vuoden kestoisena, mutta sen anti oli lähinnä huomiossa, että suuri osa ei vastannut seurantaan vuoden kuluttua.

On kuitenkin jo tälläkin materiaalilla täysin selvää, että varsinaisesta ruusunmarjasta, oli se tuore, kuivattu tai jauhettu, ei ole niveliä hoitavaksi lääkkeeksi. Siitä eristetyillä ekstrakteilla sen sijaan saattaakin olla, kuten myös isoilla määrillä galaktolipidejä. Tutkimustyötä tullee kuitenkin hidastamaan se, että yhdisteitä ja niiden valmistamista patentoidaan vauhdilla.

On siis aivan mahdollista, että tulevaisuudessa voidaan osoittaa selviä hyötyjä ruusunmarjoista eristetyillä ja jatkojalostetuilla yhdisteillä. Mutta se ei tarkoita sitä, että ruusunmarja itsessään toimisi samoilla eduilla – yhtä vähän kuin pajunkuori toimii aspiriinina.

1. Sezai Ercisli: Chemical composition of fruits in some rose (Rosa spp.) species. Food Chemistry Volume 104, Issue 4, 2007, Pages 1379–1384[↩]
2. Saeed Nojavan, Faezeh Khalilian, Fatemeh Momen Kiaie, Atyeh Rahimi, Armin Arabanian, Soheila Chalavi. Journal of Food Composition and Analysis Volume 21, Issue 4, June 2008, Pages 300–305[↩]
3. Lillian Barros, Ana Maria Carvalho, Isabel C.F.R. Ferreira: Food Research International Volume 44, Issue 7, August 2011, Pages 2233–2236[↩]
4. Els Vossen, Mariana Utrera, Stefaan De Smet, David Morcuende, Mario Estévez. Dog rose (Rosa canina L.) as a functional ingredient in porcine frankfurters without added sodium ascorbate and sodium nitrite. Meat Science Volume 92, Issue 4, December 2012, Pages 451–457[↩]
5. Daniel Franco, Manuel Pinelo, Jorge Sineiro, María José Núñez. Processing of Rosa rubiginosa: Extraction of oil and antioxidant substances. Bioresource Technology Volume 98, Issue 18, December 2007, Pages 3506–3512[↩]
6. E.M. Wenzig, U. Widowitz, O. Kunert, S. Chrubasik, F. Bucar, E. Knauder, R. Bauer: Phytochemical composition and in vitro pharmacological activity of two rose hip (Rosa canina L.) preparations. Phytomedicine Volume 15, Issue 10, 17 October 2008, Pages 826–835[↩]
7. Guang-Qin Zhang, Xiao-Dong Huang, Hui Wang, Alexander Kai-Nan Leung, Chi-Leung Chan, David W.F. Fong, Zhi-Ling Yu. Anti-inflammatory and analgesic effects of the ethanol extract of Rosa multiflora Thunb. hips. Journal of Ethnopharmacology Volume 118, Issue 2, 23 July 2008, Pages 290–294[↩]
8. S. Roll, K. Rossnagel, S.N. Willich. Clinical efficacy of rose hip powder in patients with arthrosis—A systematic review. European Journal of Integrative Medicine Volume 1, Supplement 1 , Page 17, November 2008[↩]
9. R. Christensen, E.M. Bartels, R.D. Altman, A. Astrup, H. Bliddal. Does the hip powder of Rosa canina (rosehip) reduce pain in osteoarthritis patients? – a meta-analysis of randomized controlled trials. Osteoarthritis and Cartilage Volume 16, Issue 9, September 2008, Pages 965–972[↩]
10. L Saaby, AK Jäger, A Heegaard, SB Christensen. Investigation of in vivo anti-inflammatory and analgesic effects of rose hip powder (Rosa canina L.). Planta Med 2011; 77 – PM150[↩]
11. Bente Kirkeskov, Robin Christensen, Susanne Bügel, Henning Bliddal, Bente Danneskiold-Samsøe, Lars Porskjær Christensen, Jens Rikardt Andersen: The effects of rose hip (Rosa canina) on plasma antioxidative activity and C-reactive protein in patients with rheumatoid arthritis and normal controls: A prospective cohort study. Phytomedicine Volume 18, Issue 11, 15 August 2011, Pages 953–958.[↩]