Eräs yleinen omistaja murehdituttava asia on yhdistelmä pentu ja kerrostalon portaat. Uskaltaako pennun tai kasvavan koiran kulkea liukkailla rappusilla ja jos liukastuu, niin tuleeko lonkkadysplasia tai entiseltä nimeltään lonkkavikaa.
Osa pelkää nivelien puolesta niin paljon, että kantavat koiraa portaissa niin kauan kuin jaksavat. Hissillisissä taloissa asuvat huokaisevat helpotuksesta ja pyyhkivät tuskan hien pois kasvoiltaa, koska onnistuvat hissimatkoilla suojelemaan lonkkia. Tosin tuskanhiki nousee heti takaisin kun pelätään koiran taluttimen jäävän hissikoriin kiinni ja lemmikki hirttäytyy.
Tässä on kaksi hyvää puolta, jos moinen ilmaisu sallitaan. Ensimmäinen on, että hissiin kuristuminen on aito riski ja sitä sietääkin hieman säikkyä – huolellisuuteen asti, ei paniikkiin ja fobioihin. Toinen on se, että koiran lonkat eivät kärsi portaikoissa.
Olen pitänyt jossain määrin ihmeellisenä sitä, että murehditaan liukkaita portaita, mutta pentu – tai aikuisempikin koira – saa ilman huolen häivää kiihdytellä, ryntäillä ja kaatuilla laminaatilla, klinkkerillä ja parketilla. Tai jos mattoja, niin ne ovat kevyitä räsymattoja, jotka lähtevät jalan alta pois.
Jos oletetaan, että portaissa liukastelu vahingoittaisi nivelpintoja, aiheuttaisi nivelrikkoa ja kuluttaisi lonkkamaljaa, niin saman aiheuttaisi silloin kaikki liukastelu.
Kun koira liukastuu, oli se sitten portaikossa, lattialla tai ulkona jäällä, niin siitä voi aiheutua erilaisia lihasongelmia, nivelsiteiden rikkoutumisia, ristisiteen vammoja tai murtumia, mutta ei koskaan lonkkadysplasiaa.
Olkanivel saattaa vahingoittua myöhempään nivelrikkoon asti, mutta se vaatii aina kovan iskun. Sama voisi siis tapahtua hypätessä korkealta, oli se sitten agi-este, jyrkkä mäen rinne tai autosta poistuminen, mutta pelkällä liukastelulla moinen ei onnistu. Portaissa olkapään loukkaantuminen vaatisi useamman porrasvälin hyppäämisen alaspäin, pelkkä kulku ei tee mitään.
Niveliä suojaavat niin lihaksisto kuin nivelsiteetkin. Nivel on tehty joustavaksi paketiksi, jonka kuuluukin liikkua, vääntyä ja ottaa vastaan iskuja – omissa rajoissaan tietysti. Nivelet ovat, liikepisteiden lisäksi, myös iskunvaimentimia.
Aivan kuten luustokin, niin nivelet ja nivelpinnat vahvistuvat rasituksessa. Luuston kohdalla on todettu, että kalsiumia tärkeämmät tekijät ovat työ ja riittävä D-vitamiini, jolloin luuston tiheys ja murtumavahvuus paranevat. Sama pätee niveliin, vaikkakin nivelen rakenne ja syntyminen on erilainen.
Nivelrusto rakentuu kahdesta pääosasta, jotka ovat rustosolut, joita kutsutaan kondrosyyteiksi, sekä niiden tuottamasta soluväliaineesta, matriksista. Rustomatriksi taasen rakentuu kollageenin, elastiinin ja retikuliinin säikeistä ja vettä keräävästä proteoglykaanista.
Rustomatriksista noin 70 prosenttia on vettä, minkä takia rusto on niin kimmoisaa. Kollageeni taasen määrää ruston vetolujuuden. Proteoglykaaneihin liittyy suuria määriä glykosaminoglykaaneja. Ne ovat taasen syntyneet glukosamiinimolekyylien ketjuuntuessa.
Nivelnesteen tehtävä on kaksijakoinen. Se vähentää liukasteena kitkaa rustopintojen välillä, ruston ja nivelkalvon välillä ja vastaa nivelruston aineenvaihdunnasta.
Nivelen rakenteesta huolimatta, ja että ihmisillä tehtyjen tutkimukset muuta väittävät, niin silti koirilla oletetaan kerrostalon olevan riski. Yhtenä perusteluna, käytännössä ainoana, on ollut vuodelta 2012 tehty tutkimus HD-tapauksista kerrostaloissa vastaan omakotitaloissa asuvat – ainoa tutkimus laatuaan minun tietääkseni.
Vertailupohjana käytettiin Kronveitin ym. tutkimusta lonkkadysplasian esiintymisestä määrätyillä isoilla roduilla Norjassa (2010[ref]Krontveit RI, Nødtvedt A, Sævik BK, Ropstad E, Skogmo HK, Trangerud C.: A prospective study on canine hip dysplasia and growth in a cohort of four large breeds in Norway (1998-2001). Prev Vet Med. 2010 Dec 1;97(3-4):252-63. doi: 10.1016/j.prevetmed.2010.09.015. Epub 2010 Oct 16.[/ref]). Kronveit seurasi 501 koiraa 103:sta pentueesta kolmen vuoden ajan, pentuajasta aina kennelklubin lonkkakuviin asti. Hypoteesina oli, että isot ja nopeasti kasvavat rodut sairastuisivat lonkkadysplasiaan helpommin.
Seurattavat rodut olivat newfoundlandinkoira (125), leonberginkoira (180), labradorinnoutaja (133) ja irlanninsusikoira (63). Kukin ruokki ja hoiti koiraansa haluamallaan tavalla, eikä jalostuspohjaa huomioitu.
- Riski saada HD oli 36 % newfoundlandinkoirilla, 25 % leonberginkoirilla, 20 % labradorinnoutajilla ja 10% irlanninsusikoirilla
- Lopullisen mallinnuksen jälkeen todettiin, että labradorinnoutajien sekä irlanninsusikoirien riski saada lonkkadysplasia oli noin viidesosa newfoundlandinkoirien ja leonberginkoirien riskistä; irlanninsusikoiralla on kuitenkin kiihkein kasvu
3kk iän paino ja HD olivat käänteisessä suhteessa toisiinsa, joten luovutusiällä painavammilla pennuilla oli vähemmän lonkkadysplasiaa. Lisäksi huomattiin, että HD-tapauksia oli huomattavan paljon pentueittain.
Kaiken tämän perusteella vedettiin johtopäätös, että koko ja nopea kasvu eivät ole altistavia tekijöitä, vaan perimä tai jokin muu huomioimaton tekijä olosuhteissa.
Kronveit ryhmänsä kanssa hyödynsi myöhemmin samaa kohorttitutkimusta selvittäessään pikkupentujen liikkumisen ja asuinolosuhteiden, eli portaissa liikkumisen, suhdetta lonkkadysplasiaan (2012[ref]Krontveit RI, Nødtvedt A, Sævik BK, Ropstad E, Trangerud C.: Housing- and exercise-related risk factors associated with the development of hip dysplasia as determined by radiographic evaluation in a prospective cohort of Newfoundlands, Labrador Retrievers, Leonbergers, and Irish Wolfhounds in Norway. Am J Vet Res. 2012 Jun;73(6):838-46. doi: 10.2460/ajvr.73.6.838.[/ref]). Samat 501 koiraa samoista em. roduista. Mutta nyt keskityttiin 3kk iässä tapahtuneeseen liikkumiseen ja mitä lonkkakuvat kertoivat 12 kk iässä.
Tutkimus toteutettiin kyselyillä liikkumisesta ennen ja jälkeen vieroituksen. Tulosten mukaan pennulla oli korkeampi riski sairastua lonkkadysplasiaan, jos se oli kulkenut portaissa syntymän ja kolmen kuukauden välillä. Sen sijaan lonkkadysplasia oli matalampi, jos
- pentu oli ensimmäisten 12 viikon aikana saanut liikkua vapaana
- pennut olivat syntyneet keväällä tai kesällä
- pennut olivat syntyneet maalla
Tällä perusteella Kronveit veti johtopäätöksen, jonka mukaan portaissa kulkeminen on riski pennun lonkille ja portaissa kulkemista pitäisi (suosituksenakin) välttää ensimmäisten 12 viikon aikana yhtenä tekijänä lonkkadysplasian estämisessä.
Mielenkiintoinen johtopäätös. Joku muu olisi vetänyt johtopäätöksen, että jos pentueessa on huomattavan paljon lonkkadysplasiaa, niin yhdistelmää ei kannata uusia ja ehkäpä pentueen koiratkin kannattaisi sulkea jalostuksesta.
Ulkoisena tekijänä joku muu olisi saattanut suositella pennuille paljon liikkumista kasvattajan luona, jolloin elimistö kehittyisi ja vahvistuisi rasituksesta.
Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan Kronveitin teorian, että miten portaat nivelrikolle altistavat. Onko se alaspäin suuntautuva liike, jolloin rasitus ja paino kohdistuvat (jarruttavasti ja iskuna) etupäähän, ei lonkkiin; vai onko portaissa kiipeäminen, jolloin takaraajat joutuvat työntämään koiraa eteenpäin – tosin koiran rakenteesta johtuen eläimen runko eräällä tavalla roikkuu raajojen välissä, jonka takia elopaino vaikuttaa vähemmän liikkumiseen kuin pystyasennossa liikkuvalla ihmisellä – liiketutkimuksia on tehty vaikka kuinka.
Kronveit on matemaatikko, joka erikoistui eläinpuolelle. Ehkä se selittää hänen johtopäätöksensä?
Tutkimuksessahan ei aidosti ole oleellista portaissa kulkeminen. Tutkimuksessa on oleellista se, että pennut, jotka ovat kulkeneet 12 viikkoon asti portaissa, eivät ole liikkuneet tarpeeksi alun kiihkeän kasvun aikana.
Ne ovat joko syntyneet talvella, jolloin ei ole päästy riehumaan ulos. Ne ovat syntyneet kaupungissa tai kerrostalossa, jossa portaiden jälkeen pentuja ei ole voinut päästää ulos vapaasti riehumaan.
Portaat eivät kerro lonkkadysplasiariskin lisääntymisestä, vaan portaat kertovat olosuhteista, jossa pennut eivät pääse liikkumaan.
Vanhemmilla, vaihdevuodet ylittäneillä, naisilla tutkittiin Jyväskylässä (Multanen ym. 2014[ref]Juhani Multanen, Miika T Nieminen, Arja Häkkinen, Urho M Kujala, Timo Jämsä, Hannu Kautiainen, Eveliina Lammentausta, Riikka Ahola, Harri Selänne, Risto Ojala, Ilkka Kiviranta, Ari Heinonen.: Effects of High-Impact Training on Bone and Articular Cartilage: 12-Month Randomized Controlled Quantitative MRI Study. Journal of Bone and Mineral Research, 2014; 29 (1): 192 DOI: 10.1002/jbmr.2015[/ref]) rasituksen merkitystä osteoporoosiin, luukadon, ja polven osteoartriitin eli nivelrikon suhteen. Rasituksena käytettiin iskua: hyppimistä.
Vuoden tutkimusjakson jälkeen huomattiin naisten luuston vahvistuneen, lihaskunnon parantuneen kuten myös koordinaation. Mutta mikä tärkeintä, niin polven nivelrikko ei pahentunut, eikä kipuilu lisääntynyt. Iskumainen rasitus ei aiheuttanut nivelrikkoa eikä pahentanut olemassa olevaa ongelmaa, mutta sen sijaan paransi muutoin liikkumista.
Tutkimuksessa ei kyseessä ollut tietenkään kasvava koira, mutta se kertoo koirienkin suhteen yhden arvokkaan tiedonmurusen: rapuissa kulkemisen aiheuttama rasitus ei voi olla kovempaa kuin hyppyharjoitukset, ja kun hypyt eivät haittaa, niin miksi sitten kulkeminen?
Koiran säästämisessä portaiden rasitukselta aiheuttaa vain kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on, että pennulta vähenee taas kerran sen kehitykselle oleellinen rasitus. Toinen, että omistaja lisää omaa loukkaantumisriskiään melkoisesti raahatessaan pentukoiraa sylissään liukkailla portailla.
Antakaa niiden pentujen liikkua.
Kuva: artur84 / FreeDigitalPhotos.net
