Koirapennun kasvunopeus ja ruokinta ovat jatkuvasti pinnalla. Milloin pitää antaa enemmän, milloin vähemmän. Ja aina asiaa perustellaan auktoriteeteilla, kokeneilla kasvattajilla. Valitettavasti turhan monen kasvattajan ns. kokemukset perustuvat valikoivaan havainnointiin sekä taikauskoon. Mutta on niitä päteviäkin, jotka kulkevat jalat maassa. Heitä kannattaa kuunnella, ja ottaa opiksi. Pentu kehittyy terveesti, kun kaksi asiaa on kunnossa: ruoka ja liikkuminen.
Ruokinnalla ei saada vaikutettua kasvuun. Ei niin paljoa, että sillä olisi käytännön merkitystä. Perimä määrää koiran mallin sekä sen korkeuden. Toki asia ei ole aivan näin yksioikoinen, vaan ulkoisillakin tekijöillä on vaikutuksensa. Mutta niin kauan kun meillä ei ole mitään välinettä vaikuttaa miten, missä ja milloin ulkoiset tekijät vaikuttavat, niin asiaa on turha miettiä. Jos yhdellä yksilöllä ruokinnan vaikutus aikuiskokoon on 25 prosentin luokkaa, niin sen pentuesisaruksella sillä onkin prosentin merkitys – eikä edelleenkään tiedetä, että onko vaikutus lisäävä vai vähentävä.
RARF
Ei kukaan käytä termiä RARF. Keksin sen aivan itse vastalauseena BARF:lle. Siinä paino laitettiin lihaisille luille ja jollekin mystiselle pitkän ajan tasapainolle. Ei sellaista olekaan kuin tasapaino. On vain erilaisia tarpeita, joita tyydytetään erilaisilla ruuilla.
RARF on lyhyenne sanoista running and raw food – juokseminen ja raakaruoka. Pidän noita kahtaa, ruoka ja liikkuminen, pennun terveen kasvun kahtena tukijalkana. Toki raakaruokinta on vain yksi tapa ruokkia kasvavaa pentua, ja muillakin ruokintatavoilla päästään samaan tulokseen. Raakaruuassa on kuitenkin selvät edut.
Pentu voidaan kuitenkin liikuttaa vain yhdellä tavalla: annetaan se porskuttaa niin että pentu rasittuu.
Siisti ympäristö
Yhdellä ulkoisella tekijällä on kuitenkin merkitystä. Irlannissa pentujen olosuhteet eivät olleet aina parhaat mahdolliset. Talvella satoi vettä ja kaikki paikat olivat liejua täynnä. Alle kolmen kuukauden ikäisille pennuille joutuminen tarhaan, jossa on puoli metriä savivelliä, lämmittämättömät kopit ja ulkolämpötila painui päivän muutamasta asteesta jonkun verran pakkasen puolelle, oli hyvinkin äkkiä, jos ei aivan kuoleman tuomio, niin melkoinen sairastumisriski kuitenkin. Siksi jokainen kasvattaja pyrki pitämään pikkupennut sisällä niin kauan kuin mahdollista.
Kun liuta pentuja on ilman luonnonvaloa ja liian ahtaissa tiloissa, niin jossain vaiheessa – yleensä kahdeksan viikon kohdalla – niiden kasvu käytännössä pysähtyi. Ruuan kulutus kylläkin lisääntyi, mutta pennut laihtuivat eivätkä saaneet kokoa. Siinä vaiheessa penikat lensivät pihalle, oli kelit mitkä tahansa. Muutama päivä rajua liikuntaa ja raitista ilmaa aiheuttivat mielenkiintoisen efektin. Pennut, jotka olivat olleet ruipeloita ja säälittäviä, alkoivat paisua ja kasvaa, rehoittaa kuin se kuuluisa paskaruoho kukkapenkissä. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin ilman ruuan määrän tai energian lisäämistä.
Sama on jossain määrin nähtävissä huomattavasti paremmissa olosuhteissa elävissä suomalaisissa kotikoirissa. Kun pentu ei pääse liikkumaan, niin sen kasvu on huonompaa – eikä kyse ole täysin kehnommasta lihaskunnosta.
Enemmän liikkumista
Meillä eivät talvipennut päässeet tarhaan vuonna 2011 liiasta lumesta johtuen. Penkat olivat niin korkeat, että oli riski karkumatkoista. Kaksi kotiinjäänyttä viettivät siis sisäkoiran elämää. Ruokinta parani kun saimme parempaa lihaa, mutta pennut eivät miellyttäneet silmää. Ne liikkuivat metsälenkeillä uppohangessa aikuisten kanssa, mutta silti kehitys ei ollut sitä mitä halusimme.
Kun kevät koitti ja tarhat oli talven jäljiltä saatu kuntoon, niin penikat löysivät itsensä tarhasta viettämässä päiviään – yöksi pääsivät sisälle nukkumaan. Muutos oli dramaattinen. Kasvu kiihtyi ja massaa tuli enemmän. Ja taas kerran, ilman että ruuan määrää lisättiin.
Syy löytyy kahdesta tekijästä. Liikunnasta itsestään ja lisääntyneen kulutuksen vaikutuksesta elimistöön.
Tarha ei ole päättömän suuri. Meillä käyneet tietävät hiekkatarhamme koon. Ehkä luokkaa muutamakymmenen kertaa parikymmentä. Parahultainen olla, telmiä ja liikkua, mutta tilaa ei ole päättömään koheltamiseen – kolmen hehtaarin tarhat ovat pentujen liikkumisen suhteen negatiivisella puolella hyöty/laatu-ajattelussa.
Kun pennut ovat ulkona päivät, niin vaikka ne paljon torkkuvatkin ja nauttivat auringosta, niin liikkumistunteja ja -metrejä tulee yllättävän paljon. Puhutaan useista kilometreistä. valitan, mutta kerrostalokoiran omistajalla saa olla melkoisesti intoa ja aktiivisuutta päästäkseen samaan. Se onnistuu, mutta vaatii useampaan kertaan päivässä ulkoilua ja vapaana – hihnalenkeillä ei onnistu.
Keho säätelee
Elimistöllä on erittäin monimutkainen säätelyjärjestelmä sen suhteen mitä ravintoaineita se ottaa ja miten paljon. Säätely on niin monimutkainen, että sitä ei vieläkään täysin tunneta ja vielä vähemmän osataan hallita. Siksi asioita on jouduttu teoriaopiskeluissa yksinkertaistamaan, joka taasen on ruokkinut käsitystä, että kaikki mikä työnnetään suuhun, myös käytetään. Näin ei ole, ei ihmisellä eikä koiralla.
Kun liikutaan, niin elimistön tarve kasvaa, oli kyse sitten kaloreista, aminohapoista tai mineraaleista. Silloin sisäänotto ja hyödyntäminen kasvaa. Liikunta siis tehostaa ravinnon hyödyntämistä. Kyse on seurauksesta, ei syystä.
Rasitus eräällä tavalla pakottaa elimistöä suojaamaan itseään rasituksen sivuvaikutuksia vastaan. Koira pyrkii vahvistamaan luustoaan ja kasvattamaan enemmän lihasta, jotta se kestäisi seuraavalla kerralla enemmän rasitusta.
Tuttua huttua treenistä – ovatko termit adaptaatio tai superkompensaatio tuttuja? Luento Urheileva koira ja palauttaminen esittelee asiaa hyvin paljon, mutta lyhyesti kyse on siitä, että työn jälkeisessä levossa – palautumisen aikana – elimistö korjaa itseään entistä vahvemmaksi:
Liikkuminen buustaa elimistön
Liikkumaton koira on erittäin pitkälle läpipasko. Se toki saattaa kerätä ylimäärän kaloreita ja rakentaa pahojen päivien varalle vararasvaa – siis lihoaa – mutta muiden ravintoaineiden hyödyntämiselle ei ole tarvetta. On tarpeetonta kerätä ruuan kalsiumia ja siirtää sitä luustoon, koska laiskan koiran ei tarvitse vahvistaa luustoaan. Suolisto toimii tyhjäkäynnillä, koska mitään ei tarvitse siirtää elimistön jälkeen ja entistä enemmän hyödyntämätöntä ruokamassaa siirtyy paksusuoleen bakteerien ravinnoksi, jolloin määrittelemättömät suolisto-oireet yleistyvät.
Liikkumisesta ei ole siis muuta kuin hyötyä. Niin kauan kun siinä on joku järki – kesähelteellä asvaltilla fillarin kyljessä ravauttamisessa ei ole järkeä.
Onko RARF – running and raw food – tuttu ajatus?
Koska sinua kiinnostaa pennun ruokinta, niin onko luento Pennun ruokinta ja kasvu tuttu?
