Aikoinaan kysyttiin, että kuinka paljon ADE-liuosta pitäisi koiralle antaa. Minä laskin sen. Kysyttiin myös, että kuinka paljon maksaa pitäisi antaa, että saadaan A-vitamiinin tarve tyydytettyä. Laskin senkin ja oli syntynyt muistisääntö 1,5 g naudanmaksaa painokiloa kohden kerran viikossa.

Muiden eläinten maksaa sen sijaan tarvitaankin hieman enemmän, Kaikki kysymykset olivat syntyneet omistajien tarpeista ja vastaukset olivat kysymysten mukaisia. Kaikki hyvin suomalaisessa koirien (raaka)ruokinnassa ja kohti uusia haasteita. Paitsi että ei ollut. Asiat menivät einen pieleen. Tai jos ei pieleen, niin sivuraiteille kuitenkin.

Olen sanonut pitkään, aikoinaan foorumeilla ja nyttemmin facebook-ryhmissä, että ihmiset eivät kysy oikeita kysymyksiä. Selitän samaa asiaa kouluttamilleni koirien ravintoneuvontaakin tekeville ravintokouluttajille (en pidä ravintoneuvoja nimikkeestä; paitsi että se on merkitykseltään liian rajoittunut, niin kaiken maailman diplomihörhöt ja muut huuhaat ovat aiheuttaneet nimikkeelle pahan inflaation), että pitää kuunnella mikä on ihmisen aito ongelma, ei yrittää harrastaa tarkkaa sisälukua.

Ihmisillä on ongelma, jota he yrittävät ratkaista omin voimin sinä onnistumatta ja jossain vaiheessa he kysyvät tarkennuksia itse miettimäänsä ratkaisuun. Mutta koska he ovat alunperinkin ongelmissa, koska eivät tiedä, niin silloin he eivät myöskään osaa ratkaista ongelmaa ja se itse mietitty malli ei läheskään aina ole toimiva.

Joku voi esimerkiksi kysyä, että kuinka paljon kalsiumsitraattia voi antaa koiralle, ilman että sille tulee huono olo. Silloin oikea vastaus ei ole 40 mg/kg jaettuna kahteen annokseen, vaikka sitä kysytään, Oikea, ja kysyjälle ainoa hyödyllinen, vastaus on neuvoa miten närästystä hoidetaan. Se on se aito ongelma, jota ei ole saatu kuntoon ja koska jostain on kuultu, että kalsiumkarbonaatti saattaa olla ongelma, niin siksi yritetään sitraattimuodossa.

Minulla kävi ADE-liuoksen ja maksan annostelun kanssa juuri noin, vaikkakin hieman eri painotuksella. Vastasin kysymykseen ja vain kysymykseen pysähtymättä hetkeksikään miettimään, että mitä siitä seuraa. Voisiko samaan asiaan vastata erilaisella painotuksella; oikeammin, pitäisikö samaan asiaan vastata erilaisella painotuksella.

Maksan annostuksen suhteen otan kylläkin vastuun vain 80 prosenttisesti. Annostelu laskettiin aikoinaan vastaliikkeenä barffin älyttömille annostuksille, eikä barffaajille kannata tarjota muuta vastausta kuin että älä ihmeessä, lopeta ja unohda. Barffauksessa ei ole vaihtoehtona miettiä maksan määrää, vaan ainoastaan siirtää koira raakaruokinnalle.

ADE-liuos toimii D-vitamiinin lähteenä, joka paikkaa hieman A-vitamiinia. Ja se siitä. Muuta ei saa kuin hieman E-vitamiinia ja seleeniä, ei mitään muuta. Jos maksan korvaa ADE-liuoksella, niin ollaan samankaltaisessa tilanteessa kuin jos yrittäisi korvata lihan riisipohjaisella proteiinijauheella. Saa kyllä samoja aminohappoja kuin lihasta, mutta vähemmän eikä mitään muuta. Maksa antaa laajan kirjon B-vitamiineja, kuparia, rautaa ja useita muita hivenaineita. ADE-liuos ei anna.

Maksan antamisessa kerran viikossa ollaan samankaltaisten asioiden parissa. Maksan antaminen kerran viikossa perustuu siis A-vitamiinin varastoitumiseen. Olen suositellut sitä useillekin, ja yleensä helppousperiaatteella – ja helppous on yksi ruokinnan neljästä tärkeimmästä eräällä tavalla dogmista:

• (säännöllinen) perusravitsemus
• sopivuus
• saatavuus
• helppous

Aivan jokainen toimiva ruokinta, riippumatta toteutustavasta, sisältää nuo neljä perusvaatimusta. Aina. Jos yksi puuttuu, niin jokin on pielessä, mutta välillä se on tarkoituksenmukaista, varsinkin sairaille koirille. Mutta ei tarkoituksenmukaisuus silti tee ruokinnasta sen parempaa. Siinä on aina tehty (hyväksyttävä) kompromissi vajaasaantien, joskus jopa puutteiden, kanssa.

Totta toki sekin, että jos optimi ja tasapainoinen ruoka sairastuttaa koiran, niin onhan se silloin kovin kaukana terveellisestä.

Maksan kerran viikossa antaminen oli perusteltua helppoudella, mutta se haastoi perusravitsemuksen ja aika ajoin jopa sopivuudenkin. Kun maksaa annetaan kerran viikossa, niin kerran seitsemässä päivässä saadaan yhtä äkkiä isompi määrä vaikkapa juurikin rautaa, kuparia ja B-vitamiineja. Rauta varastoituu, jos suolen epiteelissä on tyhjää varastotilaa. Kupari varastoituu kohtuu helpostikin mm. maksaan. B-vitamiinit sen sijaan poistetaan nopeastikin vesiliukoisina.

Kysymysmerkiksi nousee elimistön säätely. Aivan riippumatta varastoinnin tehokkuudesta, niin poistaminen aloitetaan heti, kun veressä määrät nousevat liian korkeiksi. Itse asiassa löytyy aika harva ravintoaine, johon ei mikään säätely vaikuta; D-vitamiini on yksi sellainen (on silläkin säätelyä, mutta pidemmällä aikavälillä). Joten korkean ”piikin” aiheuttaminen saannissa voi käynnistää eliminaation, poistamisen, vaikka sen viikon aikana olisikin tarve syntynyt.

Maksan korkea rautamäärä aiheuttaa helpostikin ripulin, vaikka olisikin raudanpuutosanemia. Kysymysmerkki syntyy lähinnä siitä, että nouseeko maksan määrä 1,5 g/kg annostuksella koskaan niin korkeaksi, että mm. munuaiset huijattaisiin luulemaan käsissä olevan yliannostusriski. Me emme tiedä sitä, eikä paria maailman korkeakoulua lukuunottamatta ole edes työkaluja selvittää asiaa. Ei varsinkaan maailmassa, jossa melkoinen osa eläinkokeista on ajettu alas.

Toinen ongelmakohta tulee sopivuudessa ja liittyy nimenomaan jo mainittuun raudan aiheuttamaan ripuliin. Herkät koirat eivät välttämättä kestä harvakseltaan annettua isoa annosta. Mutta tuossa on suuria koirakohtaisia eroja.

Jos neljästä perusvaatimuksesta otetaan tärkeimmiksi perusravitsemus sekä sopivuus, niin silloin muutetaan maksan annostusta. Aletaankin antamaan joka päivä, ja silloin annostus olisi lapsellisen pieni

• 0,2 g/kg/vrk tai 2 g/10 kg/vrk

Se tekisi 30 kg koiralle huimaavan reippaan teelusikallisen päivässä.

Siitä seuraisi muutama etu:

• saataisiin kaikki ravintoaineet tasaisesti, eikä mitään hyppelevää saadaan/eipäs-saadakaan. Barffin tapa ajatella pitkän aikavälin saantia on pääsääntöisesti aina väärin. Saada joka päivä on oikein.
• määrä on niin pieni, että se ei taatusti sellaisenaan sotkea mahaa. Ja jos syötetään kahdesti päivässä, niin annos menee jo aika mitättömäksi
• voidaan huolettomammin yliannostaa ja buustata saantia, varsinkin vastutustuskykyongelmissa tämä on perusteltu, mutta se pätee myös urheileville. Jos 30 kg koira saisi 6 grammaa, reippaan teelusikallisen, niin annos voidaan aivan huoletta nostaa vaikka 10 grammaan, vajaaseen ruokalusikalliseen. Kerran viikossa annettuna tämä olisi vaikeampaa, koska kerta-annos nousisi aika paljon

Meidän on ratkaistava vielä helppous. Sitä ei ole pitää viikko- tai edes päivätolkulla maksaa jääkaapissa. Se alkaa tuoksahtamaan aika äkkiä. Sen sijaan voi tehdä lusikkakakkuja ja pakastaa pellillisen kerralla, jolloin aika vähällä vaivalla on pienen pieniä maksakakkusia, joita voi aika vähällä vaivalla heitellä ruuan joukkoon. Ja jos haluaa enemmän sitkoa maksataikinaan, niin se onnistuu esim. sekoittamalla mukaan kuituannos, mahdollisesti merilevä, tilkka E-vitamiinia ja omega-3:set. Silloin saadaan purkkirumbaa leikattua sekä pöytätilaa raivattua ja kaikki vain siksi, että alettiinkin antamaan maksaa joka päivä.

Yksi tapa toteuttaa koiran vitamiinipullat, eli sotkea sekaisin maksan, kalsiumin ja kaikki muut tarvittavat lisät. on esitetty Katiskan jutussa Koiralle maksapullia ja vitamiineja.