Avainsanat: , ,

Silakka — ruoka vai ympäristömyrkky koiralle?

Silakka, ja kalan käyttö koiran ruokinnassa ylipäänsä tuntuu herättävän huolta koiranomistajissa. Itämeren silakka ja muutkin Itämeren kalat on ihmisten ravitsemussuosituksissa laitettu melko tiukkojen saantisuositusten alle, 200g viikossa. Haukea ei tulisi syödä lainkaan raskaana ollessa, koska se kerää elohopeaa[ref]http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden+kayton+rajoitukset/kalan+syontisuositukset/[/ref].

Suositukset johtuvat kudoksiin kertyvistä ympäristömyrkyistä, jotka ovat peräisin pääasiassa eri teollisuuden aloilta. Kaloissa suurimmat huolenaiheet ovat elohopea ja dioksiinit, sekä jossain määrin myös cesium. Näistä kaikille ihmiset ja koirat altistuvat jossain määrin ravinnon kautta. [ref]http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/asiakokonaisu
udet/vierasaineet/tutkimukset+ja+projektit/eu-kalat+ii+-hanke/[/ref]

Cesium-137 on radioaktiviinen isotooppi, jota löytyy merkittäviä pitoisuuksia esimerkiksi sienistä ja riistasta. Se on peräisin ydinvoimalaonnettomuuksista, ja sillä on ympäristössä pitkä puoliintumisaika, 30 vuotta. Kuitenkin pitoisuudet Suomen luonnossa ovat tätä nykyä sen verran pieniä, että edes pahimpien laskeuma-alueiden luonnonantimia on turha vältellä.

Cesiumin suhteen kalat eivät ole riski. Suuret kerta-annokset Cesiumia ovat tappavia, mutta ravinnosta sellaisia määriä on äärimmäisen hankala saada. Elimistössä cesium myös puoliintuu huomattavasti ympäristöä nopeammin, n. 70 päivässä.

Elohopeasta puhuttaessa tarkoitetaan usein orgaanista metyylielohopeaa, joka kertyy rasvakudoksiin ja sen vuoksi rikastuu ravintoketjussa helposti.

Metyylielohopeaa syntyy tavallisesta epäorgaanisesta ympäristön elohopeasta, kun olosuhteet ovat otolliset tietynlaiselle bakteeritoiminnalle, sekä mm. metallien käsittelyssä ja betonin valmistuksessa. Teollisuudesta metyylielohopeaa vapautuu ilmakehään, josta se laskeutuu aikanaan maahan tai veteen, ja päätyy eliöihin, kasveihin ja pieneliöihin, jotka taas päätyvät kasvinsyöjien ja petojen masuun. Sen vuoksi suurikokoiset petokalat, lähinnä hauki, ovat ihmiselle ja koirallekin merkittävin altistumisreitti. Mitä nuorempi kala, sitä vähemmän se on ehtinyt syödä muita, ja sitä vähemmän se on syönyt niiden sisältämää metyylielohopeaa. [ref]https://www.thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/tarkempaa-tietoa-ymparistomyrkyista/metyylielohopea[/ref]

Kolmas, ja ehkä ympäristömyrkyistä eniten huolta aiheuttava yhdisteryhmä on PCB-yhdisteet, joista yleensä käytetään yleisesti nimitystä dioksiinit. Niitä ei muodostu luonnossa itsekseen, vaan ne ovat kaikki peräisin ihmisen toiminnasta, mutta niiden syntyminen ei ole myöskään tarkoituksellista.

PCB:t ovat pysyviä, rasvaliukoisia klooriyhdisteitä, joita vapautuu mm. epätäydellisessä palamisessa sekä kloorauksen yhteydessä. Myös puunsuojateollisuudesta on varsinkin aiemmin päässyt PCB:itä maaperään.

PCB:t eivät vapaudu kovin aktiviisesti maan ja merenpohjan sedimentistä, mutta pohjaa tonkivat ja liikuttavat kalat altistuvat niille. Ilmeisesti yhdisteitä vapautuu tavallista herkemmin myös merenpohjan hapettomilla alueilla.

Dioksiineja saadaan eniten Itämeren silakasta ja lohesta, keskieuroopassa merkittävimmät altistumiset tulevat lihasta ja maidosta. [ref]Hallikainen ym. Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet EU-KALAT, Elintarvikeviraston julkaisuja 1/2004, 7-9[/ref]

Silakan osuus suositusannoksilla, 2 kertaa viikossa ihmisen viikottaisesta kalorimäärästä (2000 kcal/vrk) on n. 1,6 %. Tällä määrällä dioksiinien saanti pysyy turvallisissa rajoissa.

Silakkaa syötettäessä koirilla haetaan yleensä ennen kaikkea D-vitamiinia. Jos 30 kg koiralle halutaan antaa kohtuullinen annos, 0,3 µg/kg, D-vitamiinia silakasta, sen tarvitsisi viikossa saada 63 µg. Silakan määräksi muutettuna tämä tarkoittaa 370 g. Jos halutaan antaa kunnon annos D-vitamiinia, 0,7 µg/kg, tarvitaan lähes yhden päivän ruoka-annos, 860 g. Silloin osuudet ovat karkeasti 4,1% tai 9,6% energiansaannista.

Ihmisillä kertyy elimistöön 40 vuodessa 5-10 kertainen määrä dioksiineja lähtötasoon nähden. Pyöritellään ajatuksella, että kertymää tulisi koiralla samaa tahtia, kuin ihmisellä verrattuna syöntimääriin.

Jos koira syö 2,5-6 kertaisen annoksen, pitäisi 40 vuodessa kertyä 12,5-60 kertainen määrä. Ainoa ongelma on siinä, että yksikään koira ei elä 40 vuotta. Kymmenessä vuodessa, mikä on koiralle todellisempi eliniänodote, saataisiin aikaan siis aikaan 1/4 em. kertymästä, 3-15 kertainen lähtötasoon nähden. Liikutaan siis edelleen määrissä, joiden saavuttamiseen ihmisellä kuluu 40 vuotta.

Koska PCB- ja dioksiiniyhdisteitä on erilaisia ja niiden myrkyllisyys vaihtelee, käytetään mittarina ekvivalenttiarvoa – myrkyllisyydeltään heikommat PCB-yhdisteet muutetaan kertoimilla vastaamaan myrkyllisintä TCDD:tä, jolloin yksikkönä on TEQ.

Suositusmäärä kiloa kohden on ihmisellä n. 2 TEQpg (ekvivalenttipikogrammaa) per kg/vrk, eli 40 vuodessa 29200 TEQpg. Suomalainen ihminen saa suositusten mukaisella, 2 kertaa viikossa, silakkamäärällä n. 700 TEQpg erilaisia dioksiineja ja PCB-yhdisteitä, jos silakan keskimääräinen pitoisuus on 3500 TEQpg/kg. Pitoisuudessa os suuria alueellisia eroja. [ref]Hallikainen ym. Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet EU-KALAT, Elintarvikeviraston julkaisuja 1/2004, 9, 19-20[/ref]  

Koiralla määrä on pienemmällä viikkoannoksella 1575TEQpg, ja isommalla 3010 TEQpg. Ihmisen 40 vuodessa saama määrä on siis 1456000 TEQpg. Koiralle kertyy kymmenessä vuodessa 819000-1565200 TEQpg – siis suunnilleen samoja määriä, mitä ihmiselle tuon 40 vuoden aikana.

Ihmisillä dioksiinien ja PCB-yhdisteiden puoliintumisaika vaihtelee yhdisteestä riippuen puolesta vuodesta aina 70 vuoteen asti. Kaloissa puoliintumisaika on vain n. 1-8 kk. [ref]Hallikainen ym. Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet EU-KALAT, Elintarvikeviraston julkaisuja 1/2004, 10[/ref] Aineenvaihdunnan eroista johtuen koira sijoittunee johonkin tähän välille ollen ihmistä tehokkaampi, mutta kalaa heikompi.

Näin ollen korkeammasta saannista riippumatta koira saattaisi poistaa yhdisteitä hiukan ihmistä tehokkaammin, ja kertymä olisi pienempi eikä ainakaan kymmenessä vuodessa edes pääsisi samoihin lukemiin, kuin ihminen elinaikanaan.

Dioksiineilla ja muilla ympäristömyrkyillä on erityisesti merkitystä paljon kalaa syövien petojen, kuten merikotkien ja hylkeiden lisääntymiselle. Itämeren kala on kuitenkin niiden pääasiallista ravintoa – koiralla ja ihmisellä näin ei ole.

Merikotkien lisääntymistä ja ympäristömyrkyiltä suojaamista varten perustettiin aikanaan talviruokintapaikkoja. Kotkille syötettiin talvikauden ajan dioksiineista ja PCB:istä vapaata lihaa. Toimenpiteellä oli iso vaikutus merikotkien lisääntymiskykyyn. Kotkia ruokittiin parin kymmenen vuoden ajan, ja sittemmin ruokinta on lopetettu[ref]http://wwf.fi/elainlajit/merikotka/[/ref].

Syynä on se, että iso osa kierrossa olleista myrkyllisistä yhdisteistä on painunut ja sedimentoitunut merenpohjaan, ja uutta kuormitusta on tiedon ja tekniikan lisääntyessä saatu hillittyä merkittävästi. Niinpä myös ravinnon pitoisuudet ovat 70-luvun huippuvuosista laskeneet. Korkeista Itämeren PCB- ja dioksiinipitoisuuksista huolimatta näiden yhdisteiden ei ole raportoitu aiheuttavan suoranaisia myrkytyksiä Suomessa.

Yhdisteet ovat kuitenkin karsinogeenisiä, ja niiden vaikutuksia esimerkiksi kalastajissa ja heidän jälkeläisissään ja terveydessään tutkitaan. [ref]Hallikainen ym. Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet EU-KALAT, Elintarvikeviraston julkaisuja 1/2004, 10-12[/ref]

Sekä elohopealla että dioksiineilla on vaikutusta lisääntymiseen, ja sen vuoksi astutettavalla tiineellä nartulla on hyvä vähentää silakan, itämeren lohen ja hauen syöntiä, varmuuden vuoksi. Muutoin terveellä koiralla kala on erinomaisen hyvä lisä ruokinnassa, ja mitä monipuolisemmin sitä syöttää, niin aina parempi.

Kalan ympäristömyrkkyjen määrää voi vähentää poistamalla nahan (jopa 1/3 PCB-yhdisteistä saadaan poistettua), sekä syöttämällä koiralle nuorta eli pientä kalaa, sekä suosimalla lohen kohdalla kasvatettua tai esimerkiksi norjalaista (ei Itämeren) lohta.

Silakkafile on yleensä leikattu isokokoisista silakoista, joten tässä tapauksessa kannattaa suosia kokonaista silakkaa – mikä on myös hinnan ja kalsiumin saannin vuoksi fiksumpi ratkaisu. Silloin tällöin kannattaa vaihtaa silakka muikkuun, ja ostaa vaihtelun vuoksi myös esimerkiksi siikaa tai käydä onkimassa lahnaa tai särkiä – koiralle ne kelpaavat kyllä.

Näitäkin luettiin:

 

 

You are currently viewing Silakka — ruoka vai ympäristömyrkky koiralle?