Kampylobakteerit ovat Suomen yleisimpiä vatsataudin, ripulin, aiheuttajia. Yleisempi kuin salmonella, väitetään, mutta tuo ei sinällään vaadi paljoakaan. Salmonellaa ei usein ole, mutta kun joku ulkomaanreissulla tartunnan saanut unohtaa keskuskeittiöllä pestä kätensä, niin yhtä äkkiä on tuhat sairastunutta.

Tosin kampylobakteerien kohdalla on aivan sama asia. Se ei ole jokaisen nurkan takana väijyvä salakavala ruttotauti, vaan tarttuu ”salmonellamaisesti” yhdestä määrätystä lähteestä niin, että käsissä on epidemia. Useimmiten kyse on jätevesistä saastuneesta juomavedestä. Muistatteko Nokian tapauksen, jossa surkean tekniikan ja sinällään vähäpätöisen unohdustöpin takia melkoinen määrä ihmisiä sairastui? Viemärivettä pääsi juomaveteen ja nokialaiset saivat kampylobakteereista kakkamaisen vatsataudin.

Useimmiten puhutaan vain kampylosta tai kampylobakteerista, mutta aidosti kyse on isommasta perheestä. Hyvin tyypillistä bakteerien kanssa ja aivan samoin me niputamme maitohappobakteerit samaan, vaikka siihenkin sukuun liittyy hyvin erilaista kulkijaa – niillä on vain yksi yhteinen nimittäjä.

Kampylobakteerien ”ongelma” on siinä, että ne ovat melkoisen uusi tuttavuus. Ne ovat olleet maanpäällä taatusti ennen ihmistä (no, en minä tuota tiedä, mutta bakteerit ylipäätään olivat ennen ensimmäistäkään eläintä), mutta ne tunnistettiin vasta 1970-luvulla. Kaikkien roolia – siis kaikkien löydettyjen ja nimettyjen – ei edes tiedetä, mutta se tiedetään, että ainakin osa niistä sairastuttaa ollessaan ruuassa tai juomassa.

Kampylobakteeri tarttuu pääosin saastuneen lihan kautta, mutta onnistuu sinnittelemään myös kaikissa raakatuotteissa hedelmistä vihanneksiin ja marjoihin. Yleensä saastuminen tapahtuu ulosteperäisesti veden kautta, jolloin nimenomaan kastelu saastuneella vedellä olisi tartuntatie. Kypsennys kuitenkin tuhoaa sen.

Ihmisille kampylobakteerit ovat hankaluus siksi, että niiden kantajia löytyy luontaisesti joka puolelta.  Linnut, nauta, sika, lammas, vuohi, kissa, koira ja jyrsijät… Oikeastaan kaikki muut paitsi ihminen. Ottaen huomioon kuinka monesta suunnasta kampylobakteeritartunta voidaan saada, ja kuinka huonosti ihmiset muistavat pestä kätensä siivotessaan lemmikkien jätöksiä, niin on oikeastaan hämmästyttävää, että Suomessa kampylobakteerien aiheuttamat ripulit, ainakin tunnistetut, ylittivät määrässä salmonellat vasta vuosituhannen vaihteessa.

Ja tässä päästään riskiarviointiin. Suomessa kampylobakteerien aiheuttamien diagnosoitujen ripulitautien määrät ovat noin 3000 vuodessa ja niistä ehdottomasti suurin osa, noin 80 %, on matkamuistoina saatuja¹. Luvuissa on mukana vuosittaiset 1-3 epidemiaa, jotka taasen ovat juomaveden saastumisesta johtuvia. Tosin aidosti tartuntatapaukset ovat paljon suurempia, mahdollisesti luokkaa 50 000 ja niistäkin iso osa keskittyy kesäloman loppuajan helteisiin².

Ihmiselle ”ihmiskautta” saatujen riskien ongelmakohdat ovat siten ulkomaiden tapa käsitellä lihaa ja varsinkin ulosteita jäteveden puhdistuksessa (tai puhdistamattomuudessa useinkin), jonka takia pullovesi on arvossa arvaamattomassa. Aito riski ihmisille ei ole lihatuotanto Suomessa, tai koirien raakaruokinta.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kampylobakteerista ei tarvitsisi piitata. Se tarkoittaa sitä, että tartuntatapaukset lemmikkien kautta, ulosteista tai niiden ruuasta, ovat harvinaisia yksittäistapauksia. Sama pätee lihatuotannossa.

Ongelma voi kuitenkin muhia ja pahentua, jos sitä ei seurata. Tämä kiusaa varsinkin broilerituotantoa, aivan kuten salmonellakin. Yksi vahva syy löytyy lintujen suoliston rakenteesta ja ulosteista. Toinen niiden ”viljelytavassa, jossa joudutaan pitämään iso määrä lintuja ahtaissa tiloissa ja eläimet ulostavat enemmän tai vähemmän koko ajan, Tuo on selvä haaste kasvatuksen hygienialle sekä teurastukselle.

Kampylobakteerien suhteen vaikeus tulee hankalassa testauksessa. Ehkä jossain vaiheessa saadaan kehitettyä nopea pikatesti, mutta tietääkseni sellaista ei ole vielä lähimaillakaan. Osaksi tuosta syystä kampylobakteerien määrää ei ole rajoitettu. Aivan kuten koirankasvattajat vaativat pevisan tuoman pakon ja sanktiot tehdäkseen tervettä jalostusta, niin tuottajat ja lihanjalostus vaatii vastaavan pakon kuin mitä on listeriassa puuttuakseen ongelmaan tehokkaasti. Tiedän, tuo oli sävyttynyt tulkinta ja jossain määrin epäreilu, ainakin Suomessa, koska teollisuudella on ensisijainen tarkoitus myydä ruokaa, ei tappaa asiakkaitaan, ja omavalvonta on vahva.

Tilanne ei kuitenkaan muualla ole näin ruusuinen ja siksi britit ja amerikkalaiset ostavat itselleenkin salmonellaan saastuttamaa broileria ja meikäläisiä raakaruokkijoita peloitellaan.

Se, että kampylobakteereihin on herätty, ei johdu pelkästään ripulista, joka osalle ihmisistä, noin luokkaa prosentin verran, aiheuttaa niveltulehduksen, vaan että niistä kasvava osa on antibioottiresistenssejä. Tämä on mm. yksi syy siihen miksi kampylobakteeritartuntaa ei hevin hoideta ihmisillä antibiooteilla, vaikka bakteeri onkin. Ja taas: tämäkin riesa on saatu muualta, eikä kotimaisella antibioottien kulutuksella ole osaa eikä arpaa vastustuskykyisten kantojen syntymiselle. Ongelma on saatu maailman broilerteollisuuden sivutuotteena. Onneksi koirilla ei suuremmin ole ollut kampylobakteerien vastustuskyvystä ongelmia, mutta tilanne elää vahvasti³ . Olisikin mielenkiintoista jossitella, että meneekö vektori tälle kertaa ihmisestä koiraan, koska ollaan totuttu ajatukseen, että kaikki zoonooseihin liittyvä paha liikkuu eläimistä ihmiseen.

Koirien kohtalo

Toki meitä kiinnostaa voiko koira sairastua kampylobakteerien aiheuttamaan suolistotulehdukseen. Jos luottaa googlen voimaan, niin ulkolaisilla eläinlääkärien sivuilla näin väitetään. Ja perusteluna on, että noin puolet koirista kantaa varmuudella jotain kampylobakteereista. Sitten tehdään diagnoosi tarkistamalla leukosyyttien määrä⁴. Ensimmäiseksi herää toki kysymys, että miksi suunnilleen kaikki pennut eivät sairastu ja mikä suojaa sitä suurta määrää koprofagian eli ulosteiden syömisen jalon taidon oppineita.

MSD-Manual sanoo, että aivan samoin kuin omistajansa, niin koirat ja kissat infektoituvat syödessään kampylon saastuttamaa lintua⁵. Oireet olisivat jotain vakavan suolistotulehduksen ja parvotyyppisen oireilun välillä, ja useimmiten alle puolivuotiaille. Aiheuttaja olisi kampyloperheen C jejuni jejuni ja sairastuvuus riippuisi useista tekijöistä, bakteerista itsestään, geeneistä, immuniteetista jne. Kaunis tapa ilmoittaa, että ei tiedetä. Tosin, ei siinäkään ole mitään uutta. Sataprosenttisesti tarttuvaa ja sairastuttavaa kutsuttaisiin kehittyneeksi biologiseksi aseeksi.

Tässä on kuitenkin yksi asia mitä en ymmärrä. Johtunee palkkaluokasta ja koulutuksesta, tai niiden puutteesta. Koira syö omistajansa kanssa samaa broileria tai kalkkunaa, saa siitä C. jejuni jejuni tartunnan ja jossain tapauksissa sairastuu. Koira on C. jejuni jejunimin suhteen vektori ihmiseen, eli ”tartuntavarasto”, joka voi sairastuttaa ihmisen. Mutta tartuntatiehen on sama ihmisellä ja koiralla, joten vektori olisi lintu. Barbados on kuulemma kaunis, ja ilmasto mahtava, kunhan ei mene myrskykautena kyläilemään. Barbados on myös köyhä ja köyhyydessä sikiää sairauksia, joista ripulitaudit ovat paha uhka – jo pelkästään kehnon viemäröinnin takia, jolloin epidemiat ovat aito riski. Siellä kampylobakteereita löydetään reippaanlaisesti ihmisten ulosteista, terveiltäkin. Eli kampylobakteerien sukua ja genotyyppejä oli määritelty ja kun mitattiin C. jejuni määriä, niin ykköseksi nousi kanat  (86,6 %), koirat (51,5 %) ja kananliha (79,8 %)⁶. Silti tutkijat nostivat ykköseksi koirat, niin tutkimuksen lopun yhteenvedossa kuin sen otsikossakin. Oliko pet dog myyvempi kuin tylsä toteamus, että ensin jaloissa tepastelevat ja joka paikkaan paskovat kanat tartuttavat ja lisää saadaan, kun sama lintu loppujen lopuksi syödään (jos/kun puukkoa/leikkuulautaa/lautasta/sormia ei pestä).

Olisiko mahdollista, että itseasiassa ravinto ei ole merkityksellinen tartuntatie koirillekaan, vaan tulehduksissakin – varsinkin kun kyse on nuorista eläimistä – kyse olisi oman normaalin flooran villiintymisestä immuniteetin vajavaisuuden vuoksi, hieman samalla periaatteella kuin sikaripunkissakin?

Koirista ja kissoista hieman päälle 40-50 % kantaa kampylobakteeria. Näin oli 80-luvun alussa⁷ ennen edes barffin varsinaista esiinmarssia ja samat määrät löytyvät 2000-luvun alusta⁸, jolloin raakaruokinta oli jo yleisempää, vaikka kokonaisuudessa marginaalia olikin. Tosin, erilaisempiakin lukuja löytyy. 1983 ripuliin sairastuneilta koirilta löydettiin kohtuullisen uutta tulokasta C. jejunia vajaalla 12 prosentilla tutkituista ja terveillä verrokeilla oli 1,6 prosentilla⁹ ja 1985¹⁰ vastaavassa tutkimuksessa löydettiinkin alle puolivuotiailla ripulikoirilla jo hieman alle 22 prosentilla nimenomaan C. jejunia, kun terveillä oli noin kolmella prosentilla. 1987 löydettiinkin sairastavista vajaalla 30 % kampylopositiivinen ja kontrollilaumassa terveillä määrä oli 24 %¹¹.

80-luvun alun prosentista päästiin 20 vuodessa lähes puoleen kannasta. Tuota ei voida kaataa raakaruokinnan niskaan millään opilla. Syy löytyy jostain muualta. Joko 80-luvun alun luvut eivät pidä paikkaansa ja ovat mittavirhe, tai jos syy on broilerissa, niin silloin omistajat ovat tartuttaneet koiransa. Noihin aikoihin ei ollut käytännössä juurikaan koirien raakaruokintaa, mutta broilerin kulutus humaanimarkkinoilla räjähti. Tapahtui muutakin. Hieman vanhemmat muistavat 70-luvun puolessa välissä kaatuneen Keihäsmatkat matkatoimiston. Se opetti suomalaisille Kanariansaarten lämmön, mutta etelänmatkailu oli silti harvinaista. 80-luvun lopussa oli hienoa mennä Rodokselle, muualle Kreikan saaristoon tai jopa Italiaan tai saman lahden toiselle puolelle, Jugoslaviaan. Matkailu lisääntyi, mutta ei ollut lähelläkään niitä määriä kuin nykyään, kun joka toinen ramppaa Turkissa tai Thaimaassa vähintään kerran vuodessa. Ne ovat alueita, josta edelleen tänä päivänäkin 50 – 80 % suomalaisten kampylotartunnoista tulee. Silti raakaruokinta on riski kuulemma.

Kampylobakteerien aiheuttamaa vatsatautiriskiä ei saa vähätellä, mutta ei sitä saa liioitellakaan. Kun kampylot keksittiin, niin jos 20 prosentilla ripulitapauksista löytyi ulosteista kampylobakteeria, niin silloin ne kaikki joka viides ripuli olivat kampylobakteerien aiheuttamia. Toimiiko edelleen sama eli nyt kun kaikilla noin joka toisella on suolistossaan kampylobakteeria, niin noin puolet vatsataudeista/ripuleista on kampylobakteerien aiheuttamaa? Eli kun talvella 2017 – 2018 oli varsinkin eteläisessä osassa maata koirilla huomattavan paljon ärsyttävää ripulia, niin se johtui sitten pääosin kampylobakteeristako vai oli jokin toinen taudinaiheuttaja? Kampylo nimittäin tarttuu erittäin huonosti eläimestä toiseen ja tuskin ne kaikki toinen toistensa ulosteitakaan popsivat tai olisivat olleet saman vesiyhtiön alueella. Vai pitäisikö syyttää Atrian broileria ja raakaruokintaa, myös sillä ehdottomalla enemmistöllä, joka syö kuivamuonia?

Kunnes toisin osoitetaan, niin väitän, että koira ei sairastu saadessaan omaan bakteeriflooraan kuuluvaa bakteeria ja vaikka noin ei olisikaan, niin seuraava puolustuslinja on sama kuin salmonellaa vastaan. Ensimmäisen karsinnan tekee vatsahapot ja lopussa auttaa lyhyt suolisto, jossa bakteeri ei ehdi lisääntymään sairastumisen aiheuttaviin määriin.

Mutta fakta on myös se, että kampylobakteereista ei tiedetä paljoakaan. Kun nyt voidaan aika hyvällä omalla tunnolla väittää, että melkoinen osa yli 10 vuotta vanhoista varastopunkki– ja muista allergioista taisikin olla vain pieleen diagnosoituja haimatulehduksia, niin en olisi päättömän hämmästynyt, jos jossain vaiheessa osa koirien mystisistä IBD-oireiluista kytkettäisiinkin tavalla tai toisella kampylobakteereihin.

1. Evira https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikevaarat/ruokamyrkytykset/ruokamyrkytyksia-aiheuttavia-bakteereja/kampylobakteeri/ tilanne 31.3.2016[↩]
2. Potilaan lääkärilehti: Loppukesä on kampy­lo­bak­teerin kulta-aikaa. Tilanne 4.2.2018[↩]
3. Karoliina Laine: Koirilla ja kissoilla esiintyvien kampylobakteerien antibioottiherkkyys. 2002[↩]
4. PetMD: Bacterial Infection (Campylobacteriosis) in Dogs. Tilanne 4.2.2018[↩]
5. Alicja E. Lew-Tabor: Overview of Enteric Campylobacteriosis. Tilanne 4.2.2018[↩]
6. Workman SN, Mathison GE, Lavoie MC.: Pet dogs and chicken meat as reservoirs of Campylobacter spp. in Barbados. J Clin Microbiol. 2005 Jun;43(6):2642-50.[↩]
7. Skirrow MB: Campylobacter enteritis in dogs and cats: a ’new’ zoonosis. Vet Res Commun. 1981 Sep;5(1):13-9.[↩]
8. Wieland B, Regula G, Danuser J, Wittwer M, Burnens AP, Wassenaar TM, Stärk KD.: Campylobacter spp. in dogs and cats in Switzerland: risk factor analysis and molecular characterization with AFLP. J Vet Med B Infect Dis Vet Public Health. 2005 May;52(4):183-9.[↩]
9. Fleming MP: Association of Campylobacter jejuni with enteritis in dogs and cats. Vet Rec. 1983 Oct 15;113(16):372-4.[↩]
10. Nair GB, Sarkar RK, Chowdhury S, Pal SC.: Campylobacter infection in domestic dogs. Vet Rec. 1985 Mar 2;116(9):237-8.[↩]
11. Olson P, Sandstedt K.: Campylobacter in the dog: a clinical and experimental study. Vet Rec. 1987 Aug 1;121(5):99-101.[↩]