Haimatulehdus ja haiman vajaatoiminta ovat kummatkin sairauksia, joissa käytännössä ainoa hoitokeino on ruokavalio. Lääkärin määräämä lääkehoito on akuuttia oireiden hoitoa, jolla pyritään poistamaan kipua sekä huonovointisuutta, aika ajoin myös närästystä, jotta koira kykenisi ylipäätään syömään. Haiman sairauksiin itseensä ei ole olemassa minkäänlaista lääkehoitoa, vaan siinä odotetaan, että elimistö parantaa itse itsensä.

Koska sairaus kohdistuu täysin ruuansulatukseen, niin koiralle sopiva ruokavalio on prioriteettilistan ehdoton ykkönen. Ongelma on vain siinä, että eläinlääkärien tarjoama vaihtoehto ei ole lähelläkään parasta mahdollista ja saattaa usein jopa pahentaa koiran tilaa.

Eläinlääkärit eivät tee tätä tarkoituksella, vaan koska he eivät tiedä muusta. Heillä ei ole minkäänlaista ravintokoulutusta. Lihasongelmissa eläinlääkäri ohjaisi lähetteellä koiran saamaan kuntoutusta fysioterapeutille, mutta vastaavaa järjestelmää ei ravitsemusmaailmasta löydy. Yksikään eläinlääkäri ei yritä olla kuntouttaja, koska he tietävät, että heillä ei ole vaadittavaa osaamista.

Jostain syystä sama tietous ei yllä ravitsemuskysymyksiin – tai sitten he eivät vain löydä luotettavaa ravitsemuksen ammattilaista avustamaan eläinlääkinnällisiä toimia harkitun ja toimivan ruokinnan työkaluilla.

Oli syy mikä tahansa, niin tiedon hankkiminen ja oikeiden työkalujen selvittäminen jää täysin omistajan vastuulle, Tätä työtä Katiskan luento Sairas haima yrittää helpottaa.

Luennolla kerrataan haiman toiminta sekä mitä haimatulehduksessa ja haiman vajaatoiminnassa tapahtuu. Samaten selvitetään tärkeimmät syyt ruokaremonttiin ja mitä on otettava huomioon.

Materiaali on myös videolla, mutta voit ladata luentodiat tästä:

Haiman toiminta

Haima on ruuansulatukselle tärkein sisäelin, jonka merkittävyys vain kasvaa insuliinin suhteen. Jos tehdään raju yksinkertaistus, niin haiman avulla ruoka-aineet pilkotaan, että maksa saisi käsiteltyä ne ja sen jälkeen haiman avulla saadaan tuotokset soluihin.

Haimasta valtaosa on avoeritykseen kuuluvaa, puhutaan eksokriinisestä osasta, joka erittää ruuansulatusentsyymit ja -nesteen. Loppu haimasta, parin prosentiin luokkaa, on umpieritysosaa – endokriininen osa – joka tuottaa elimistön sisäeritysjärjestelmän hormoneja.

Umpieritysosaa tuottaa mm. insuliinia, glukagonia ja somatostatiinia. Insuliini on ehkä tärkein aineenvaihdunnan hormoni säädellessään hiilihydraattiaineenvaihduntaa. Se käsittelee siten energiaa solutasolla. Glukagoni on vähemmän tunnettu hormoni, mutta varsinkin koiranomistajille se on mielenkiintoinen tapaus. Kun sanotaan, että koira ei tarvitse hiilihydraatteja, vaan tekee tarvitsemansa sokerit rasvasta ja aminohapoista, niin silloin tarkoitetaan maksan reaktiota, jonka glukagoni käynnistää. Sen vaikea nimitys on glukoneogeneesi. Somatostatiini taasen estää liikakasvua rajoittaen kasvuhormonin toimintaa.

Avoerityspuoli erittää haimasta ruuansulatusnestettä. Se on bikarbonaatin takia emäksistä eritettä, jonka tarkoitus on neutralisoida vatsalaukusta saapunut hapan ruokasula. Entsyymit ovat erittäin tarkkoja happamuuden suhteen ja niillä on jokaisella oma, kohtuullisen kapea, pH-alue, jossa ne toimivat. Ruuansulatusnesteen mukana ruokasulaan sekoittuu ruuansulatusetsyymit. Niistä tärkeimmät ovat proteiineja pilkkovat trypsiini ja kymotrypsiini, rasvoja pilkkova lipaasi sekä fosfolipidejä työstävä fosfolipaasi. Ihmisillä hiilihydraatteja pilkkova amylaasi on myös tärkeä, mutta koirilla sen eritys haimasta on hyvin lähellä nollaa käytännön elämälle – yksi syy siihen miksi hiilihydraattien sulavuus on koirilla niin heikkoa ja ne täytyy ensin kypsentää.

Koska trypsiini ja kymotrypsiini pilkkovat proteiineja piittaamatta mistä ne on saatu, niin elimistö on kehittänyt suojajärjestelmän estämään niiden toimintaa kehon omia kudoksia ja niiden proteiineja vastaan. Haimanesteessä on trypsiiniestäjää, jonka takia trypsiini aktivoituu vasta suolistossa, jota taasen suojaa mm. sen limakalvo. Kun trypsiini ikään kuin käynnistyy, niin se aktivoi puolestaan kymotrypsiinin. Jos tässä ketjussa jokin kohta pettää, niin ollaan pulassa.

Haima erittää myös sisäistä tekijää. Se on proteiini, joka sitoutuu B₁₂-vitamiiniin ja kuljettaa sen suoliston läpi ohutsuolen loppupäässä. Jos sisäistä tekijää ei erity, niin B12-vitamiinia ei saada hyödynnettyä ja ajan myötä syntyy puutostila, jonka oireita on mm. anemia. Ihmisillä sisäinen tekijä eritetään vain vatsalaukussa, mutta koirilla sen sijaan haiman erittämä sisäinen tekijä on tärkeässä roolissa.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että kun maksa on tärkein elin imeytettyjen ravintoaineiden käsittelyssä, niin haiman rooli on vastata ruuansulatuksesta sekä sokeriaineenvaihdunnan säätelystä.

Haimatulehdus

Haimatulehdus, oli se sitten akuutti tai krooninen, on eräällä tavalla huolestuttavampi ongelma, joka saattaa viedä koiran hautaan nopeastikin. Akuutissa muodossa on kuitenkin eroja, eikä kaikkia aina edes tunnisteta, vaan osa paranee itsestään ja osa ohessa, kun luullaan hoidettavan jotain muuta ongelmaa. Tilannetta ei helpota myöskään diagnosoinnin vaikeus. Haimatulehduksessa entsyymit aktivoituvat liian aikaisin ja alkavat kuin sulattamaan haimaa. Syy tähän on tuntematon. Se voi johtua jostan viruksen tai bakteerin aiheuttamasta tulehduksesta, stressistä, haiman rakenteen ongelmasta tai eläinlääkärien lempilapsesta: liiasta rasvan määrästä ruuassa.

Äkillinen rasvan nousu (tai kuten joku tarjosi: kypsennetty sian rasva) syypäänä perustuu käytännössä kahteen ajatukseen. Ensimmäinen on todetut tapaukset, joissa kinkkurasvan ryöstön jälkeen on tullut haimatulehdus. Tuo on syy/seuraussuhteen osalta suunnilleen yhtä vahva kuin kuin kytkentä rusinoiden ja munuaisten välillä, sillä äkillinen rasvan nousu voi myös paljastaa kytevän haimatulehduksen – edelleenkään ei tiedetä paljonko tapauksia aidosti on.

Korkean äkillisen (paikoin myös jatkuvan) rasvan lisäksi tarjotaan vaihtoehdoksi ruokintaa, jossa on liian vähän proteiineja ja liikaa rasvaa. Kun kysyy, että paljonko on paljon, niin vastaukseksi saa epämääräisen toteamuksen, että jos rasvaa on enemmän kuin proteiineja. Se on oma juttunsa, että moisella ruokinnalla – jonka käytännön toteutus on vaikeaa – tulee varmasti ongelmia, mutta kytkentä haimatulehdukseen on vähintäinkin hämärä, jopa ontuva. Kun tekee jatkokysymyksen, että miksi niin suuri osa haimatulehdustapauksista on kuitenkin ns. tasapainotetulla ylläpitokuivamuonalla eläviä, joiden ruokintahistoriasta ei löydy rasvaryöstöä (olkoonkin, että joku lääketieteen valo tarjosi jopa ryöstettyä grillimakkaraa syyksi), tai miksi valjakkokoirilla haimatulehdukset ovat niin harvinaisia, niin vastineeksi saa puheenaiheen vaihdon. Oletus rasvan aiheuttamasta haimatulehduksesta on kohtuullisen vaivattomasti johdettavissa – vanhojen uskomusten lisäksi, jolloin uskottiin myös proteiinien vaarallisuuteen – yhteen artikkeliin: Steerin 1992 1 tekemään koosteeseen, jossa hän esittelee koulutettuja arvauksia ja hypoteesejä syistä sekä seurauksista. Jossain vaiheessa yhden eläinlääkärin artikkelimuodossa julkaistut ajatukset muuttuivat faktoiksi.

Mielenkiintoista on sekin, että kun Helsingin yliopistolla selvitettiin haimanestenäytteen ja varjoainekuvauksen mahdollisuuksia, niin jo pelkästään toimenpiteet aiheuttivat terveille beagleille haimatulehdukseen viittaavaa arvojen nousua, ja että osalla oli valmiiksi rakenteellista vikaa haimassa (Kähkönen 2007). Ei tarvittu arvojen nousuun rasvaa, tekeminen riitti.

Haimatulehduksen akuutti hoito on puhtaasti eläinlääkärin leipää. Silloin ei ole suurempaa syytä pohtia, että mikä ruokavalio on sopivaa, vaan koira pyritään ylipäätään pitämään hengissä. Kun ollaan varmoja siitä, että koira ei enempää kuivu ja lääkitys on aloitettu, niin keskitytään ruokinnalla tukemiseen.

Haimatulehduksessa ei ongelmana ole niinkään entsyymivaje, kuten haiman vajaatoiminnassa. Ongelmahan oli siinä, että entsyymin pilkkoivat itse haimaa. Akuutti haimatulehdus ei läheskään aina jätä kroonista ongelmaa ja haima toipuu ajan myötä – haimasta saa tuhoutua jopa 90 prosenttia, ennen kuin se vaikuttaa silminnähden, elimistöllä on varakapasitettia. Joskus haimatulehdus johtaa haiman vajaatoimintaan ja silloin tukihoito on tietenkin sama kuin vajaatoiminnassa. Haimatulehdus saattaa myös kroonistua, ja se on lähes poikkeuksetta vakavaa, mutta enemmänkin koiran ennusteen suhteen. Tukihoidot eivät mihinkään muutu, vaan aina tehdä samat asiat.

Eläinlääkärien ohjeistus on antaa vähän rasvaa ja ajatuksena taustalla on se, että lipaasieritystä ei tarvittaisi ja haima saisi levätä. Ajatus on kaunis, mutta siinä on parikin muttaa. Haima aktivoituu aina kun syödään. Siihen riittää usein myös nälkä ja ajatus ruuasta. Haiman ruuansulatusnesteen eritystä ohjaa ruoka, ei ruuan koostumus. Kaurapuuro käynnistää aivan samalla tavalla haiman toiminnan kuin raaka sian takajalka. Ohutsuolen loppupää sitten kertoo haimalle, että enempää ei tarvita. Lisäksi haimatuhoja aiheuttaa proteiineja pilkkova trypsiini, jonka eritykseen rasvoihin tarvittavan lipaasin kytkeminen vaatii jo kohtuullisesti yritystä.

Haiman lepoaikaa siis lisää kolme tekijää:

• mahdollisimman pitkään kestävä kylläisyyden tunne,
• mahdollisimman nopeasti tapahtuva ruuansulatus eli vatsalaukun tyhjeneminen ja ohutsuolen läpäisy sekä
• mahdollisimman harvat ruokintakerrat.

Nämä ovat ne tekijät, joilla haimatulehduksessa vaikutetaan haimaan itseensä.

Toteutus onkin hankalampaa, koska siinä on huomioitava useampi käytännön asia. Yksi on pahoinvointi, joka on saatava kuriin. Siihen auttaisi useampi pienempi ateria, mutta se on kaukana optimista haiman itsensä suhteen. Usein joudutaan turvautumaan lääkitykseen. Sen sijaa yksi ateria päivässä rauhoittaisi haiman toimintaa, mutta taasen suuremman ruokamäärän takia lisää ruuansulatusaikaa. Kuivuminen on saatava kuriin ja koska haiman ongelmat vaikuttavat koko järjestelmään, niinn normaalisti nesteytykseen käytetyt apuvälineet – korkea rasva, useampi ruokintakerta ja lisätty nestemäärä  – eivät ole mahdollisia, niin on huolehdittava muilta osin, että koira juo ja saa riittävästi elektrolyyttejä. Akuutissa pahassa vaiheessa tippa on usein ainoa mahdollisuus katkaista kuivuminen. Energian suhteen tehdään mitä tahansa, että saadaan painonlasku pysähtymään ja käytännössä se toteutetaan usein alkuvaiheessa matalalla rasvalla, vain tarpeet täyttävällä proteiinimäärällä ja korkeammalla määrällä hiilihydraatteja. Paastottaa ei saa, se vain pahentaa ongelmia

Käytännön ongelmaksi jää löytää nuo vaatimukset täyttävät raaka-aineet. Yleensä se tarkoittaa aivan täysin samaa ravintoa kuin mitä annettaisiin haiman vajaatoiminnasta kärsivälle.

Usein todetaan, että koska haimatulehduksessa ei ole ongelmaa entsyymien puutteessa, vaan että haiman pitäisi tehdä mahdollisimman vähän töitä, niin asia on ratkaistavissa matalalla rasvalla eikä entsyymilisää tarvita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että sulavuus heikkenee huomattavasti haimatulehduksessakin, ja sianhaima tukihoitona on toimiva tapa – ainakaan siitä ei ole haittaa. Osa eläinlääkäreistä sanoo, että sianhaimaa ei saisi antaa, koska se vähentää haiman omaa tuotantoa. Tämä ei kylläkään pidä paikkaansa, mutta vaikka tuota oletettaisiinkin, niin se palvelisi ainoastaan ajatusta haiman lepäämisestä.

Haiman vajaatoiminta

Koska ruokinnalla ei vaikuteta vajaatoiminnassa haimaan, niin keskitytään pelkästään koiraan suolisto-ongelmaisena. Sille etsitään sellainen ruoka, jota se sietää mahdollisimman suurilla – lue: riittävillä – määrillä ilman. että se saa näkyviä oireita. Se on siinä. Enempää ei voi tehdä, eikä vähempi ole millään mittarilla hyväksyttävä vaihtoehto.

Koiran haimaongelmien ruokavalio

Usein lääkärillä sanotaan, että rasvan lähteenä on käytettävä hyvin sulavaa rasvaa. Piste lauseen loppuun, lasku käteen ja jätetään omistaja ihmettelemään haimasairaan koiransa kanssa. On ymmärrettävä, että ruuat ovat kokonaisuuksi. Jos omistajalle myydään eläinkääkärin vastaanotolta ruokaa mukaan, niin sen rasvasisältö on mikä on, eikä siihen voida vaikuttaa. Voidaan myös paikoin kysyä, että miten noissa sinänsä virheellisesti funktionaaliksiksi tai eläinlääkinnällisiksi ruuiksi kutsuissa toteutuu vaatimukset rasvan ja proteiinien hyvästä sulavuudesta – alhaiset määrät niissä toteutuvat helpostikin.

Sama pätee raakaruokinnassakin. Ei omistaja pysty erikseen vaikuttamaan raaka-aineiden proteiinien ja rasvojen sulavuuteen ja huomattavan harvoin edes määrään. Kun tuote perustuu ns. lihaan, niin niiden proteiini- ja rasvamäärät ovat hyvinkin vakiota tai vaihtelulla ei ole käytännön merkitystä. Työkaluiksi jää silloin possun välttäminen sekä miettiä hevosen ja seitin väliltä. Hevosen sulavuus on heikompaa kuin muiden punaisten lihojen ja riippumatta mitä analyysi sanoo rasvan määrästä, niin se ei ole sopivaa ruokaa haimapotilaan hoitoon. Seiti sulaa helposti ja siinä on siedettävän hyvä aminohappokoostumus joten sitä voi käyttää osana ruokaa, mutta se on aivan liian vähärasvaista. Yksi tapa parantaa pakastekalaa olisi silloin kalaöljyn käyttö, koska se on helposti hyödynnettävää ja siinä on terveellinen rasvahappokoostumus. Toinen vaihtoehto on rasvaisten jugurttien käyttö.

Oleellista on edelleen kokonaisuus. Jos ihmisten kylmäaltaista kerätään vain vähärasvaisia tuotteita, niin hetken kuluttua lääke on ongelma. On huolehdittava siitä, että kaikista raaka-aineista saatava kokonaissaanti on riittävä ja koiralle sopiva.

Muistetaan vielä, että alhaisella rasvalla ei hoideta haimaa, vaan koiran suolistoa. Tuo on oleellinen ero tajuta, koska se määrää mitä voidaan ja mitä ei voida tehdä.

Haiman lepo

Mitään sellaista kuin haiman lepuuttaminen ei voida tehdä muutoin kuin harventamalla ruokintavälejä. Missään nimessä ruuan koostumus, tai rasvan vähentäminen, ei ole minkäälainen lepuutustemppu.

Rasvainen liha

Pitkä tie

Fakta on, että suurimmalta osalta eläinlääkäreistä ei saa toimivia ohjeita ruokintaan ja ravitsemukseen. Tämä ei liity mitenkään eläinlääkärien ammattitaitoon, sillä ravitsemus ei kuulu heidän osaamisalueeseen. Ei se kuulu humaanipuolellakaan ja siksi akateemisesta koulutusmaailmasta löytyy erikseen ravitsemusterapeutti. Koiramaailmassa vastaavaa Valviran valvomaa nimikettä ei ole, joka kannattaa pitää mielessä.

Ravintoneuvontamaailma on villiä länttä koirien suhteen. Kun haet apua ravinto-ongelmiin, niin tee taustatyöt kunnolla. Käytetty titteli, oli siinä mukana diplomi tai terapeutti, ei tarkoita mitään muuta kuin että henkilö on sellaista päättänyt käyttää. Mikään ei säätele eikä rajoita nimikkeiden käyttöä. Edes CV:ssä mainittu koulutuskaan ei takaa mitään, koska koulutuksia järjestävät vain yksityiset toimijat, eikä heitä kontrolloi kukaan. Jos käytät neuvojan koulutusta valintakriteerinä, niin googleta taas ahkerasti – eräs komealta kalskahtava kouluttaja on opettanut ravintoneuvojilleen miten koirat saadaan takuuvarmasti kalsiumin puutteeseen.

Jos ravintoneuvojasta löytyy merkintöjä muualtakin kuin hänen omilta kotisivuiltaan, ja jos hänen toteuttamansa ratkaisut eivät vaadi uskoa ja lääketieteen hylkäämistä, ja jos hänet opettaneet ovat itsekin alan ammattilaisia, niin alat olla kohtuullisen turvallisilla vesillä. Muista kuitenkin, että sinä vastaat koirasi hoidosta, vaikka olisitkin neuvoista maksanut ja jos ohjeet eroavat radikaalisti eläinlääkärisi neuvoista, niin pyydä kummaltakin perustelut miksi jotain täytyy tehdä tai jättää tekemättä – tämä pätee myös eläinlääkäreihin ja varsinkin asioissa, joihin heillä ei ole koulutusta, kuten ravitsemuksessa.

On kuitenkin syytä sisäistää sekin, että ravitsemus varsinkin silloin kun sitä tehdään tukemaan muuta hoitoa, vaatii erityisosaamista. Se ei kuulu koiranomistajan perustaitoihin.

Tarvitsetko apua?

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai jotain kommentoitavaa? Jaa mieluusti ajatuksiasi sivun kommentoinnissa tai mieluummin Meta-foorumilla. Mutta muistathan, että kysymyksiin voidaan vastata vain yleisellä tasolla eikä kommentoinnin kautta pysty antamaan erityisesti sinun koirallesi hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä. Se vaatii tarkkaa tutustumista koiraasi ja sen taustoihin. Jos koet, että et itse pysty tai uskalla muuttaa haimasairaan koiran ruokavaliota, niin hyödynnä vahvoja ammattilaisia: varaa aika Katiskan puhelinpalvelusta.