Kalium on erittäin tärkeä elektrolyytti ja hivenaine, jota elollinen luonto sekä kasvit ja eläimet tarvitsevat. Kalium näyttelee keskeistä osaa solutason metabolissa, ja on erittäin tärkeä elektrolyytti koiran terveyden ja suorituskyvyn suhteen. Sprinttiä juokseville koirille, kuten vinttikoirille tai agilityssä, se on yksi tärkeimmistä lisäravinteista, vaikka sitä ei sellaiseksi mielletä ja suurin osa sitä ei sellaisenaan anna.
Yksi syy sen vähäiseen käyttöön on kaliumin ostamisen vaikeus. Muualla maailmassa voi ostaa mistä tahansa greyhoundeille suunnattua hidasvaikutteista kaliumia jokaiselta brändiltä, mutta Suomeen sitä ei tuoteta. Kun kaliumia ei ole myynnissä, niin treenarit eivät sitä luonnollisesti myöskään osta. Apteekissa kaliumia on myynnissä ilman reseptiä, mutta ennen kuin purkin saa itselleen, niin on syytä varautua lähes kolmannen asteen kuulusteluun. Kaliumilla saadaan teoriassa väärinkäytettynä henki pois, ja saadakseen ostoksensa tehtyä, niin joutuu kertomaan ummet lammet miten sitä käytetään ylirasitusoireiden poistamiseen, kramppien estämiseen ja komento ostokseen on tullut eläinlääkäriltä. Kotimainen apteekkikalium on lisäksi törkeän kallista.
Kaliumin tehtävä
Koira tarvitsee kaliumia monen muun lisäksi myös nestetasapainon säätelemiseen. Saman mekanismin kautta sitä käytetään magnesiumin ohella kramppien estämiseen ja hoitamiseen. Muiden elektrolyyttien lisänä annettu kalium estää tai vähentää rasituksesta johtuvaa läpivirtsaamista, pahimmillaan asidoosia. Lisäksi kalium vähentää osalla koirista lihaskireyttä ja spasmeja.
Kalium imeytyy lähes täydellisesti, ja suurin osa, noin 98 %, on solunsisäisessä nesteessä. Hormonit pyrkivät pitämään kaliumpitoisuuden vakiona, ja ylimäärä erittyy virtsaan. Solun sisäisiä määriä ei kyetä mittaamaan, joten haluttaessa selvittää kaliumin määrää koirassa, se on tehtävä tutkimalla kaliumin määrää seerumissa ja peilattava sitä kautta huomioiden koiran kuivuminen ja muu tila. Asidoosissa olevalla koiralla verikokeen normaali kaliumin määrä seerumissa kertookin alentuneesta määrästä soluissa. Sen sijaan alkaloosissa alentunut seerumin kalium kertoo kaliumin siirtymisestä ulkoisesta nesteestä solun sisälle. Vakava lihasvaurio saattaa myös nostaa seerumin kaliumia rikkoutuneiden lihassolujen vapauttaessa sisäisen kaliuminsa kiertoon.
Kaliumin eritykseen vaikuttavat happo-emäs- sekä natriumtasapaino. Kalium säätelee happo-emästasapainoa, sekä lihasten ja hermoston toimintaa. Siksi se on erittäin tärkeässä roolissa nimenomaan sprintterin suorituksen ja varsinkin palautumisessa neutraloitaessa esim. maitohappoa. Solun sisällä olevan kaliumin ionit ja solun ulkoisessa nesteessä olevat natrium-ionit aikaansaavat solupumpun, jolla saadaan aineita soluun ja solusta.
Kalium on myös erittäin tärkeä useille entsyymeille, jotta ne saavuttaisivat parhaan mahdollisen aktiivisuuden. Sydänlihaksen normaali toiminta vaatii kaliumia. Munuaiset säätelevät kaliumin eritystä ja takaisinottoa ja siksi munuaisten toimivuus on erittäin tärkeä kaliumtasapainolle. Mikä tahansa munuaisten toimintahäiriö – vaikkapa asidoosi – sotkee myös kaliumtasapainon ja sitä kautta nestetasapainon ja ylipäätään solujen toiminnan. Vaikka munuaiset tehokkaasti kaliumia siivilöivätkin takaisin elimistöön, niin normaalistikin pieniä määriä menetetään koko ajan virtsaan. Siksi kaliumia on saatava jatkuvasti, joko ravinnosta tai ravintolisästä. Kaliumin tarvehan on korkeampi kuin kalsiumin (140 mg/kgME) – hyvät uutiset toki ovat, että koska kaliumia on käytännössä kaikissa soluissa, niin perusravitsemus saadaan usein tyydytettyä ilman sen kummallisempia lisiä.
Kun munuaisten kautta ja ruuansulatuksessa hukataan kaliumia enemmän kuin mitä sitä saadaan, niin kaliumia alkaa siirtymään solun sisältä solujen ulkopuoliseen nesteeseen. Tämä vaikuttaa taasen suoraan solun toimintaan, kuten että lihassolu ei enää kykene supistumaan yhtä tehokkaasti. Koira siis hidastuu, ei jaksa tai alkaa kramppaamaan.
Banaanin sanotaan helpottavan helteestä kärsivien koirien oloa. Se saattaa liittyä hedelmäsokereihin, mutta todennäköisimmin kuitenkin banaanin sisältämään kaliumiin. Banaanissa on 360 mg/100g kaliumia, jolloin yhdestä isommasta banaanista saadaan lähemmäs 700 mg kaliumia nopeasti imeytyvässä muodossa. Mutta juurikin nopea imeytyminen on banaanin sisältämän kaliumin ongelma. Elimistön säätely poistaa ylimääräisen kaliumin aivan yhtä nopeasti kuin sitä ollaan saatu, eikä suurempi määrä siten toimi rasituksen yhteydessä bufferoinnissa. Lisäravinteina (kuten myös apteekkitavarana) myytävissä on tyypillisesti 600 mg tabletissa hitaasti imeytyvässä muodossa, jolloin annostus on yksi tabletti päivässä 30 kg kokoluokassa, vaativissa olosuhteissa kaksi.
Greyhoundeille (ja ylipäätään koirille) suunnatut kalium-lisät ovat aina hidasvaikutteisia, joissa tablettien päällys on tehty aineesta, joka sallii sulamisen vasta ohutsuolessa. Näin vältetään mahdollinen mahaärsytys ja saadaan pidempiaikainen kaliumin saanti. Ihmisten valmisteissa on aivan sama, mutta koska ne on suunniteltu meidän pidemmälle suolistolle, niin kaliumia saattaa alkaa vapautumaan vasta ohutsuolen lopussa tai paksusuolessa, jolloin imeytyminen heikkenee huomattavasti.
Puutos
Elimistön matala kaliumtaso voi aiheuttaa lihaskramppeja, asidoosista, kuivumista, refleksien hidastumista, masentuneisuutta ja itsepintaista ripulia. Kaliumin puutos ei käytännössä koskaan muodostu koirilla riittämättömän saannin takia, vaan liiallisen erittämisen takia. Nopeassa ja raakaa voimaa vaativassa kilpailusuorituksessa saattaa tulla hetkellinen, akuutti puute, jonka vuoksi elimistön puskurivarannot pyritään pitämään lisäravinteilla täytenä sekä huolehtimalla kaliumin saannista heti suorituksen jälkeen. Puutoksen voi aiheuttaa myös pidempiaikainen voimakas oksentelu sekä ripulointi.
Kaliumin määrä elimistössä vähenee seuraavista syistä:
- kovan harjoittelun aikana ja jälkeen
- kun liiallinen kortisonin määrä aiheuttaa koiralle ylistressiä
- kun koira huohottaa lujaa, sillä liiallinen hiilidioksidin menetys alentaa veren puskurivarastoja kasvattaen pH-arvoa, joka aiheuttaa sen, että munuaiset poistavat enemmän kaliumia
- kun koiralla on vesidiabetes ja elektrolyyttejä menetetään virtsan mukana virtsan ylituotannon takia
- oksentamisen ja ripulin takia
Vaikka oksennettaessa ei varsinaisesti kaliumia menetetäkään, niin vatsalaukun suolahappoa kylläkin ja samalla elimistö kuivuu. Nämä yhdessä voivat aiheuttaa metabolisen alkaloosin, jolloin aletaan menettämään suuriakin määriä kaliumia virtsan kautta ja seerumin kaliumpitoisuus romahtaa.
Munuaisten kykyyn käsitellä kaliumia vaikuttavat
- kaliumin määrä ravinnossa
- kuinka paljon nestettä ja natriumia otetaan munuaisissa talteen
- bikarbonaatti lisää kaliumin eritystä
- aldotestosteroni, joka reagoi kuivumiseen ja lisää kaliumin määrää solun ulkoisessa nesteessä. Se lisää natriumin takaisinottoa ja samalla kaliumin erittämistä ja luultavasti pahentaa kuivumisessa elimistön tilaa laskiessaan kaliumtasoa entisestään.
Hypokalemia (seerumin alentunut kalium)
Hypokalemia voi johtua liian vähäisestä kaliumin saannista tai kaliumin liiallisesta siirtymisestä solun ulkopuolisesta nesteestä soluun, joka aiheutuu kaliumin menetyksestä tai metabolisesta tai respiratorisesta alkaloosista.
Hyperkalemia (seerumin kohonnut kalium)
Tämä tila saattaa johtua liian suuresta kaliumin saannista, munuaisten kyvyttömyydestä poistaa kaliumia tai metabolisesta tai respiratorisesta asidoosista. Hyperkalemiaa ei tule munuaisistaan terveille koirille ilman esimerkiksi asidoosia. Siksi ylirasittuneelle greyhoundille ei saa koskaan hyväksyä eläinlääkäriltä varsinaisena diagnoosina munuaisviasta johtuvaa hyperkalemiaa. Tila johtuu stressistä, kuivumisesta ja ylirasituksesta ja on seuraus, ei syy.
Yliannostus
Kaliumin yliannostus erittyy virtsaan. Mutta jos kaliumin saanti ylittää munuaisten käsittelykyvyn, niin laukeaa oksennusrefleksi. Suoneen injektoituna kalium voi pysäyttää sydämen, mutta koirillahan tämä ei ole arkipäivän ja ravintolisien ongelma, vaan eläinlääkärien riski.
Liian korkea kalium veressä voi aiheuttaa lihasheikkoutta ja -värinää, masentuneisuutta ja sydämen toimintahäiriöitä. Tämä kaliumin määrän liiallinen nousu johtuu joko
- metabolisesta asidoosiksesta, jossa lihassolut rikkoutuvat ja vapauttavat suuria määriä solunsisäistä kaliumia,
- munauaissairauden takia, jolloin munuaiset eivät poista oikeaa määrää tai
- annetaan liian suuri määrä kaliumlisää
Käytännössä lisäravinteena annettava kalium on turvallinen käyttää. Jos ei noudata annossuosituksia, niin seuraksena on pahimmillaan oksentelua ja ripulia. Apteekista ostetulla kaliumilla on suun kautta annosteltuna myös vaikea saada koiralle hengenvaarallista tilaa aikaiseksi. Vaikka suonensisäisesti kaliumkloridi on myrkky, niin suun kautta annosteltuna sen vaarallisuus on samaa luokkaa kuin natriumkloridin, tutummin ruokasuolan.
1. Laske kuinka paljon 10 kg koiran olisi saatava päivässä kaliumia
Tarve kaliumille on annettu grammoina per metabolinen painokilo (BW^0.75).
Ensiksi, meidän täytyy laskea metabolinen paino:
Metabolinen paino saadaan laskemalla:
Koiran kaliumin tarve on tämän perusteella:
2. Laske kuinka paljon 10 kg koiran olisi syötävä sika-nautajauhelihaa päivässä tyydyttääkseen kaliumin tarpeensa
Sika-nautajauhelihassa on kaliumia noin 230 mg per 100 g. Meidän täytyy laskea, kuinka monta grammaa lihaa täytyy syödä saadakseen 786.8 mg kaliumia.
Lasketaan tarvittava määrä sika-nautajauhelihaa:
3. Tee kummankin laskun perusteella sääntö kuinka paljon koiran on syötävä lihaa elopainokiloaan kohden saadakseen kaliumin tarpeensa tyydytettyä
Jotta voimme yleistää säännön, suhteutetaan lihan tarve koiran elopainoon:
Säännön periaatteen mukaisesti (10 kg koira tarvitsee noin 342 g lihaa), voimme laskea sääntöä kohden:
Joten sääntö on, että koiran on syötävä noin 34 grammaa sika-nautajauhelihaa elopainokiloa kohden saadakseen riittävästi kaliumia.
Lasketaan ensin 30 kg koiran kaliumin tarve ja tarvittava sika-nautajauhelihan määrä.
30 kg koiran kaliumin tarve:
Lasketaan koiran metabolinen paino:
Koiran tarvitsee kaliumia:
Tarvittava sika-nautajauhelihan määrä:
Lasketaan tarvittava määrä lihaa:
Ero tuloksissa:
Ero 10 kg ja 30 kg koiran tulosten välillä johtuu siitä, että kaliumin tarve kasvaa ei-lineaarisesti koiran elopainon suhteen, koska se perustuu metaboliseen painoon (BW^0.75), eikä suoraan elopainoon. Tämä vaikuttaa siihen, että tarvittavan lihan määrä ei myöskään kasva lineaarisesti elopainon kanssa.
Muistisääntö model:
Jotta voidaan muodostaa keskiarvoistettu muistisääntö, voimme käyttää laskuja 10 kg ja 30 kg koiria varten ja laskea keskiarvo grammoina elopainokiloa kohden:
Keskiarvoistettu määrä olisi:
Täten muistisääntö voisi olla: Anna noin 31-32 grammaa sika-nautajauhelihaa elopainokiloa kohden koiralle, jotta kaliumin tarve tyydyttyy.
Noiden kahden edeltävän AI-postauksen idea tai ajatus oli herättää miettimään muutamaa asiaa:
Aika harva 30 kg koira syö noin 900 grammaa lihaa päivässä. Taitaa joku 600 grammaa olla lähempänä totuutta. Joten siltä osin jokainen raakaruokittu rekku olisi tärkeimmän elektrolyyttinsä vajeessa.
Oman käsitykseni mukaan noin onkin. Mutta sen merkitys on sitten oma asiansa ja suurin osa ei siitä huolimatta tarvitse minkäänlaista kaliumlisää. Toiselta puolen, aivan jokainen aktiivisesti treenattu tai työkseen liikkuva sen sijaan tarvitsee. Kuin myös helpompaa työtä tekevä, jos se haukkuu paljon.
Esimerkin laskuissa on yksi ongelma. Sikanauta on Finelistä, eikä sen arvot päde suoraan koirien lihoihin. Rehulihoissa on enemmän kaliumia, mutta ei huomattavasti enemmän.
Onhan meillä sitten kuivamuonat. Nyt kannattaa vilkaista säkin analyysiä ja selvittää paljonko ruuassa on kaliumia. Aivan, ei sitä tiedetä. Oikeammin, sitä ei kerrota kuluttajalle, koska laki ei pakota. Kuivamuonavalmistajat eivät kerro mitään hyödyllistä tai tarpeellista koskaan vapaaehtoisesti. Aina vaaditaan lain määräämä pakko.
Mutta käsitys kuitenkin on, että kuivamuonissa on enemmän kaliumia. Tuo käsitys tulee sitten kolmesta:
Mitä tuo kaikki tarkoittaa ja täytyykö tavallisen koiranomistajan hermostua?
Se tarkoittaa sitä, että on parikin syytä miksi aktiivisilla koirilla on niin paljon mystistä ylirasitusoireilua, vaikka ei pitäisi olla. Se johtuu siitä, että niiden kaliumin saanti ei ole sillä tasolla kuin pitäisi olla, ruokintatavasta riippumatta.
Paitsi tietenkin luonnollisessa ruokinnassa. Siellä saanti on aina hyvä, kunhan ei syö kuivamuonaa, eikä tiedä mitä koira saa ja mistä.
Tavallisen kotikoiran omistajan ei tarvitse piitata aiheesta. Mutta tuo kaikki hieman perustelee sitä miksi otan kaliumin saannin ohimennen puheeksi puhelinasiakkaitteni kanssa. Aika usein, muuten. Mutta en kaikkien kanssa, vaan ainoastaan silloin kun erinäisistä syistä johtuen katson sen tarpeelliseksi.