Natriumin ja kloorin pääasiallinen tehtävä on huolehtia ioniensa myötä nestetasapainosta, elimistön happamuuden säätelystä sekä solujen liikenteestä solusta sisään ja ulos – puhutaan natriumin ja kloridin pumpusta, joka perustuu ionien erimerkkiseen sähkövaraukseen, plussa ja miinus vetävät toisiaan puoleensa, ja jos jommallakummalla puolella solukalvoa on enemmän plussa kuin miinusta – tai päinvastoin – niin alkaa virtaus. Natrium ja kloori ovat elimistön tärkeimmät elektrolyytit. Määrällisesti suurin on kalsium, sitten tulee kalium ja natrium on kolmannella sijalla.

Natrium osallistuu erittäin moniin tehtäviin. Koska natrium sitoo vettä, niin se osallistuu

• nestetasapainon ja verimäärän ylläpitämiseen
• happo-emästasapainon ylläpitämiseen, sillä happojen eritys virtsaan vaatii natriumia
• hermoimpulssien kulkuun ja lihasten supistumiseen
• luuston rakentyúmiseen
• kaliumin kanssa mahdollistamaan glukoosin ja aminohappojen pääsyn soluihin.

Koira ei käytännössä menetä hikoilun kautta natriumia kuten ihminen tai hevonen, ja siksi koira ei tarvitse helteillä sen suurempaa natriumlisää. Koiralle ei siis kannata ostaa suolakiveä. Mutta koira menettää natriumia rasituksessa sekä munuaisten kautta virtsaan, joten kova rasitus tai lisääntynyt juominen edellyttää suolan lisäämistä, ainakin hetkeksi.

Luusto on natriumin tärkein varastopaikka, vaikka natrium tekeekin töitään ”elävissä” soluissa. Nisäkkäiltä löytyy luustosta elimistön kokonaisnatriumista noin 43 %. Kehon nesteet – poislukien plasma ja solujen sisäinen neste – pitävät sisällään 29 %. Plasmasta löytyy 12 % kehon natriumista, joten loput 16 % on piilossa sidekudoksissa ja solujen sisäisenä (Briggs ym, 1996, NRC).

Tarve

Imevien pentujen tarpeesta ei tiedetä, koska niitä on ylipäätään tutkittu vain pari kertaa. Tavalliselle kasvattajalle tuolla tiedolla ei ole edes mitään arvoa, koska imeväisikäisen natriumin saantiin on mahdotonta vaikuttaa. Se edellyttäisi maidon analysointia ja emän ruokinnan säätämistä tuloksen perusteella.

Jonkinlainen merkitys asialla voisi olla jos orpopennuille tehtäisiin itse vastike, mutta toivottavasti kukaan ei ala moista tekemään. Siksi on aika triviaalia tietoa, että Meyerin mukaan (1984, 1985b) emänmaidossa on natriumia noin 70 mg/100ml, jolloin neliviikkoisen pennun tarve olisi 100mg/kgME.

Vieroituksen jälkeen pennun natriumin tarve olisi arviolta 550mg/1000 kcal (4,19 MJ). Tuokin on vain arvio, joka perustuu imeväisten tutkimuksista saatuihin arvioihin ja jossa oletetaan, että natriumin todellinen tarve ja energiantarve eivät muutu imeväisiästä vieroituksen jälkeiseen aikaan.

NRC natriumille:

• vähintään 9,85 mg/kg ja suositeltu saanti 26,2 mg/kg, joka vastaa 30 kg koiralle kahta grammaa ruokasuolaa päivässä
• kantavat 80 mg/kg
• imettävät 110mg/kg

NRC ilmoittaa koiralle ehdottomaksi vähimmäissaanniksi 4,4 mg/kg. Suositus perustuu luvussa Puutos kerrottuun kahteen tutkimukseen. Koska beaglet saivat puutosoireita annoksella 3,6 mg ja saksanpaimenkoirat eivät saadessaan 4,4 mg, niin silloin vähimmäissaannin on oltava 4,4 mg/kgEP. Kun vähät koirien natriumtutkimukset ynnätään ja niitä tarkistellaan ulosteessa hukattuihin määriin sekä oletuksella 40 % aidosta imeytymisestä, niin suositeltavaksi saanniksi arvioidaan 26,2 mg/kgME tai 13,3 mg/kgEP. Tuon perusteella ilmoitetaan ruuan energian kautta, että jos saadaan 200 mg/1000 kcal (4,19 MJ), niin 15 kg koiran natriumin päivätarve saadaan tyydytettyä, jos samainen koira syö päivässä sen 1000 kcal.

Kantavat ja imettävät

Samoista tutkimuksista on haarukoita kantaville ja imettäville nartuille saantisuositukset. Jos kantava narttu saa päivässä 105 mg/kgEP ja imettävä 145 mg/kgEP, niin emän ja pentujen pitäisi olla tyytyväisiä. Imettäväksi nartuksi on määritelty keskikokoinen narttu imettämässä kahdeksaa pentua maidontuotannon ollessa huipussaan ja natriumin biosaatavuus oletetaan 75 prosentiksi.

Kuten NRC:n julkaisussa todetaan, niin tuo laskelma ei välttämättä pidä täysin paikkaansa. Kun natrium luultavammin useimmiten kuitenkin imeytyy yli 90 prosenttisesti, eikä ulosteiden kautta tapahdu suurtakaan hävikkiä, niin riittäväksi saanniksi voidaan olettaa kantavalle 80 mg/kgEP (173 mg/kgME) ja imettävälle 110 mg/kgEP (238 mg/kgME).

Meyerin (1985a) arvuuttelun mukaan jos 22 kg nartulle kahdeksalla pennulla annetaan ruokaa, jossa on natriumia 500 mg/1000 kcal (4,19 MJ), niin sen pitäisi olla riittävää niin kantoaikana kuin läpi koko imetyksen. 500 mg natriumia vastaisi hieman yli grammaa ruokasuolana.

Hyödyntäminen

Päinvastoin kuin yleensä mineraaleilla, niin kivennäis- kuin hivenaineillakin, natriumin imeytymisestä ja muodosta ei tarvitse murehtia. Yhdisteestä riippumatta natrium imeytyy, lähes 100 prosenttisesti, jos muu ulkoinen syy ei sitä estä. Yksi tällainen ulkoinen syy on ruoka ja varsinkin se laatu, mutta siitä huolimassa natriumilla on hyvä hyödynnettävyys.

NRC:n mukaan niin Meyerin (1996) kuin Hillin (2001) tutkimusten mukaan soijan käyttö nostaa natriumin määrää ulosteessa, soijan suuri osuus ruuan proteiineista siis heikentää natriumin imeytymistä.

Meyerin mukaan koirien purkkiruokien syöminen laski natriumin imeytymisen noin 83 prosenttiin, mutta tuo ei ole kovinkaan suomalainen ratkaisu ruokkia koiria. Sulamattoman kuidun ja huonosti sulavan hiilihydraatin korkeampi määrä heikentää mineraalien imeytymistä ja siten myös natriumin.

Hillin tekemässä tutkimuksessa koirien ruuassa oli kuitua prosentin verran ja hiilihydraattia kaksi prosenttia, niin natriumista imeytyi 90 prosenttia. Kun kuitu nostettiin 20 prosenttiin ja raakatärkkelys 40:een, niin natriumin imeytyminen laski alle 60 prosenttiin. Käytännön elämälle tuolla tiedolla on se merkitys, että kun natriummääriä laskee, niin sen imeytymiselle voi käyttää huoletta esimerkiksi 80% kaavaa – huomattavan suurillakaan kuitumäärillä ei mennä pahasti alle, ja jos tärkkelys ja selluloosamäärät ovat ruokinnassa noin korkeat, niin on suurempiakin huolenaiheita kuin natriumin imeytyminen.

Mutta oli toinenkin yhteys. Kun ylipäätään ulostemäärä lisääntyi, niin natriumin imeytyminen heikentyi. Tästä on hyvin lyhyt matka johtopäätökseen, että yliruokinnalle saatiin yksi haittavaikutus lisää.

Yleensä ohutsuoli on pääasiallinen reitti imeyttää ravintoaineita. Natriumista kuitenkin jopa 80 % imeytyy paksusuolesta. Tämä johtuu luultavasti yksinkertaisesti siitä, että natrium kulkee veden mukana (ja vesi natriumin mukana), ja paksusuoli on eräs tärkeimmistä paikoista imeyttää ruokasulasta vettä. Tähän liittynee myös korkean kuidun natriumin imeytymistä heikentävä vaikutus, ainakin osaltaan – kuituhan imee vettä itseensä.

Puutos

Natriumin puutos oireilee nestetasapainon heittelyistä tutuilla tavoilla. Hermostuneisuutta, sykkeen nousua, lisääntynyttä juomista sekä virtsan laimentumista, hematokriitin ja samalla hemoglobiinin nousua sekä limakalvot muuttuvat vaaleiksi ja kuiviksi. Beagleillä tehdyillä kokeilla oireita saatiin aikaiseksi kun natriumia oli ruuassa 160mg/kgKA, jolloin koirat saivat 3,6 mg/kg päivässä. Morrisin 1976 tekemässä kokeessa saksanpaimenkoirille taasen ei saatu oireita saadessaan 4,4 mg/kg päivässä, josta 1,6 mg saatiin ruuasta ja 2,8 mg vedestä.

Tuon mukaan 10 kg koiran olisi saatava vähintään 36 mg, 30 kg koiran 108 mg ja 60 kg koiran 216 mg päivässä.

Yliannostusta

NRC raportoi useista tutkimuksista, jotka on kaikki suoritettu kuivamuonilla. Morrisin 1976 tutkimuksessa kokeiltiin useita eri kuivamuonamerkkejä, ja siinä ilmoitettiin koirien saannin vaihdelleen välillä 95-136 mg/kgEP, jotka vastaavat noin 10 g/kgKA määrää ruuassa. Vuonna 1989 Allen antoi koirille juurikin ruokaa, jossa natriumia oli 10 g/kgKA ja hän havaitsi, että tuolla määrällä kalsiumin erittyminen ei kiihtynyt terveillä koirilla. Korkea natrium ei siis hukkaisi kalsiumia.

Guptan ryhmä antoi vuonna 1981 koirille kuuden viikon ajan natriumia 285 mg/kgEP (vastaa ruokaa, jossa olisi natriumia 18 g/kgKA), eikä havainnut muita muutoksia kuin plasmassa olevan ptoisuuden huomattavan kasvun verrattuna koiriin, jotka olivat saaneet 12,6 mg/kgEP. Kokeiltu määrä 285 mg painokiloa kohden tarkoittaisi 30 kg koiralla 8,55 grammaa, joka vastaa lähemmäs 23 grammaa ruokasuolaa.

1967 oli kylläkin jo huomattu, että jos aikuinen koira sai ruokaa, jossa oli 20 g/kg natriumia, niin se heikensi kaliumtasapainoa. 1990 seurasi aiheessa jatkoa, kun Boemken ryhmä huomasi, että kahdessa viikossa tasapaino oli palautunut vaikkakin plasman kaliumtasot pysyivät alhaisena, kun koirille annettiin 320 mg/kgEP, joka vastaa ruuassa hieman yli 20 g/kgKA. Suuri määrä natriumia (suolaa) romahduttaa ensin kaliumtasapainon, joka korjaantuu ajan myötä vaikka natriumin saanti pysyisikin korkealla tasolla, mutta veressä joudutaan pitämään alhaista kaliumia.

Jos aikuisella koiralla on vain saatavilla riittävästi vettä, niin se kykenee käsittelemään ilman sen suurempia ongelmia melkoisiakin suolamääriä. Mutta jos ruuassa oli natriumia yli 29 g/kgKA, niin se heikensi maistuvuutta ja aiheutti huonovointisuutta ja oksentelua. Suolana tuo olisi noin 74 grammaa suolaa kilossa kuivamuonaa.

Koska ruuassa natriummäärä 29 g/kgKA aiheutti niin beagleille kuin tanskandogeille huonovointisuutta sekä oksentelua, ja koska 20 g/kgKA lisäsi kaliumin eritystä ja sotki kaliumtasapainon, niin ylin turvallinen saanti on NRC:n toimesta määritelty 15 g/kgKA paikkeille.