Vitamiinit ovat eliön pienessä määrin tarvitsemia orgaanisia yhdisteitä, joita eliö ei pääsääntöisesti itse kykene tuottamaan lainkaan tai riittävästi ja jotka niin ollen on saatava ravinnosta, tai puutteesta aiheutuu sairaus. Vitamiineihin ei lueta välttämättömiä aminohappoja eikä rasvahappoja eikä myöskään hivenaineita tai kivennäisaineita (jotka ovat epäorgaanisia aineita). Vitamiinien tarve vaihtelee, ja siihen vaikuttavat mm. ikä ja fysiologinen tila, kuten tiineys, imetys, stressi ja ruumiillinen rasitus.

Vitamiinien tehtävä

Vitamiinit osallistuvat moniin eri reaktioihin. Ne voivat esimerkiksi nopeuttaa entsyymien toimintaa tai osallistua johonkin määrättyyn aineenvaihduntareaktioon. Osa vitamiineista kykenee myös toimimaan yhdessä toisen muun vitamiinin kanssa ja siten osittain korvata toisiaan, kuten antioksidantit. Vitamiinit saattavat toimi peräkkäisissä reaktioissa, jolloin yhden puute saattaa hidastaa tai estää muiden toiminnan.

Aakkos- ja numerojärjestys

Vitamiinitutkimus pääsi vauhtiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja herra nimeltään Funk onnistui eristämään ruuasta yhdisteen, jolla saatiin parannettua beri-beritauti. Vitamiinien olemassaolo oli jo ainakin teoreettisella tasolla selvitetty ja tiedettiin myös, että niitä on kahta lajia – rasva- ja vesiliukoisia.

Tiedemaailma on aina ollut järjestelmällinen, joten vitamiineja alettiin nimeämään aakkosten mukaan. A-vitamiinit olivat rasvaliukoisia ja B-vitamiinit vesiliukoisia. Koska Funkin löytö oli vesiliukoinen ja ensimmäinen lajiaan, niin se sai myös järjestysnumeron ja B₁-vitamiini oli nimetty.

Selvisi, että A-vitamiini on oma vitamiininsa, ei ryhmä, ja se sai pitää nimensä. Sitten oivallettiin miksi sitrushedelmien syönti oli estänyt keripukkia ja listalla oli C-vitamiini. D-vitamiini esti riisitautia jne.

B-vitamiineja, joilla kaikilla on hyvin samankaltainen toiminta, on kaikkiaan kahdeksan, mutta järjestysnumerointi on 12 asti. Välistä on poistunut muutama sellainen, jotka eivät olleetkaan vitamiineja, kuten B₄-vitamiini, mutta vakiintunutta nimistöä ei lähdetty trimmaamaan.

Nykyään vitamiineilla on myös nimet, mutta riippuu aivan asiayhteydestä ja kirjoittajan mieltymyksistä käytetäänkö nimiä vai järjestysnumerointia.

Vitamiinien numerot tarkoittavat siis niiden löytämisen järjestysnumeroita ja nimet tulevat niiden kemiallisista koostumuksista. Esim. ’tiamiini’ juontuu vitamiinin sisältämien rikin ja typen nimityksistä: alkuosa ’ti’ rikkiä merkitsevästä latinankielisestä sanasta ’theios’ ja ’amiini’ on tiettyjen typpipitoisten kemiallisten aineiden nimitys. ’Riboflaviini’ taas tulee vitamiinin luonteenomaisesta keltaisesta väristä; ’flaviini’ tulee latinan keltaista tarkoittavasta sanasta ’flavus’ ja alkuosa ’ribos’-nimisestä sokerilajista, joka on vitamiinin molekyylin tärkeä rakenneosa.

Rasvaliukoiset vitamiinit

Rasvaliukoisten vitamiinien ruoansulatus ja imeytyminen tapahtuu kuten rasvojen. Rasvaliukoisina ne on kuljetettava verenkierrossa proteiineihin sitoutuneena. Siksi proteiinien puute saattaa aiheuttaa rasvaliukoisten vitamiinien puutetta. Rasvaliukoiset vitamiinit varastoidaan maksaan ja rasvakudokseen, joten niitä on yleensä pidemmäksi aikaa varastossa, eikä pidempiaikainenkaan vähäinen saanti yleensä aiheuta ongelmia.

Vesiliukoiset vitamiinit

Vesiliukoisista vitamiineista C-vitamiini ei tarvitse ruoansulatusta, koska se on vapaassa muodossa ruoka-aineissa. B-vitamiinit ovat taasen useiin sitoutuneina proteiineihin, joten niiden ruoansulatus tapahtuu kuin proteiinien. Vesiliukoisina ne kulkevat vapaasti verenkierrossa, eivätkä tarvitse erityistö kuljettajaa kuten rasvaliukoiset. Vesiliukoisia vitamiineja ei kyetä varastoimaan suuria määriä, ja niiden varastot ovatkin vain viikoista kuukausiin.

Osa koiran tarvitsemista vitamiineista