Pakko on kysyä kun asia vaivaa, eli onko sinulla kokemusta psylliumkuidun käytöstä greyhoundeilla? Rekikoirilla tuota ilmeisesti käytetään paljonkin ehkäisemään löysää mahaa, liikunta kun on niilläkin äärimmäisen rankkaa ja ruoka tuhtia. Whippetilläni on maha heitellyt kuukausien ajan omituisesti, alkaa epäilyt kääntyä jonkinlaisen stressimahan puolelle, kun veritesteistä ja ultrasta ei ole mitään löytynyt. Tulevaa kisakautta ajatellen mielenkiinto heräsi tuota kuituainetta kohtaan, kai sitä vinttikoiralle voi antaa, ei kai sprintti asiaan mitään vaikuta? Ja onhan valjakkourheilussa yhtälailla samat dopingsäädökset, käsittääkseni tuo aine onkin aika puhtaasti ”luonnontuote”? Eli ei pitäisi olla haittaakaan, vaikka koko kauden lykkäisi sitä koiralle ruoan sekaan.

Psyllium on Intiassa kasvava kasvi, jonka siemenen kuidusta tehdään osittain sulavaa ruokakuitua. Sitä käytetään myös lisäämään sitkoa gluteenittomassa leivonnassa. Kuitutuotteena se yhdistetään terveyskaupoissa sellaiseen käsitteeseen kuin puhdistuminen. Koska se turpoaa huomattavan paljon, niin psylliumin oletetaan rassaavan suolistosta ylimääräiset kikkareet pois, jolloin suolinukka ja suolisto itsessäänkin toimii paremmin. Se kuuluu siis samaan terveyslahkoon peräruiskeiden kanssa. Uskokoon ken lystää.

Psyllium on kuitu. Ei sen enempää, ei sen vähempää. Se tekee periaatteessa saman kuin mikä tahansa, vaikkapa pellevansiemen. Ero tulee hinnassa, sillä psylliumkuitu on kalliimpaa. Jos psylliumia antaa koiralle, niin on huolehdittava sen turvottamisesta, sillä se kerää huomattavan paljon vettä, mutta psylliumilla on taipumusta turvota epätasaisesti. Siitä on tehty myös kapseleita, mutta on kyseenalaista saako koiran juomaan niin paljon vettä kuin pitäisi.

Psylliumiin liitetään terveysväitteitä ja onkin kyseenalaista, menisivätkö ne elintarvikkeina läpi EU:n seulan. Tätä kirjoitettaessa EU on hylännyt lähes säännönmukaisesti elintarvikkeiden terveysväittämät, jotka ovat koskeneet prebiootteja, ja tästähän teollisuus on älähtänyt. Terveysväittämät kun on kyettävä todistamaan, mutta sen ei pitäisi koskea prebiootteja – niiden hyöty on yleisesti tunnettua ja jo muinaiset kiinalaiset tunsivat maitohappobakteerien voiman. Ongelma on vain siinä, että ”yleisesti tiedetty” ei tarkoita mitään, eikä Suomessa maitohappobakteereista kukaan puhunut mitään ennen kuin jugurttiteollisuus aiheen lanseerasi. Kiinalaisiin ei paljoa kannata viitata, ellei kyse ole energiavirroista. He eivät edes tunteneet ihmisen anatomiaa, koska ruumiinavauksia ei tehty. Ei heillä ollut hajuakaan paksusuolen olemassaolostakaan. Vähän sama koskee psylliumiakin. Sillä on varmasti kaikki kuidun ominaisuudet niin hyvässä kuin pahassa, mutta löytyy kehnosti viitteitä, että nimenomaan psyllium olisi parempaa kuin muut ja kuituihin liitetään väittämiä, jotka eivät kestä päivänvaloa kuin terveyskaupassa.

Ihmisillä on tauti, jota kutsutaan nimellä ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS, Irritable Bowel Syndrome). Ärtyvän suolen oireita ovat vatsan turvottelut, vatsakivut ja joko ripuli tai ummetus. Hyvin samanlaisia kuin mitä esiintyy laktoosi-intoleranssissa ja keliakiassa. Arviot sairastavien määrästä vaihtelevat, mutta ainakin viisi prosenttia suomalaisista kärsii tästä. Nyt eläinlääkäripuoli varmasti hirttää minut julkisesti (taas), mutta koirilla on vastaava tila. Yleensä se diagnosoidaan väärin ruoka-aineallergiaksi, ja sen erottaa allergiasta esim. hitaasta paranemisesta, joka ei välttämättä edisty sen pidemmälle kuin omistajan taloudelliseksi riippuvuudeksi eläinlääkäriaseman myymään hypoallergiaruokaan. Kyse on ”vain” kroonisesta suoliston ärsytystilasta, joka on useimmiten ruokintaperäinen kuorrutettuna korvienvälillä.

Taudista (tai tilasta) voidaan syyttää kuivamuonia ja niiden surkeita raaka-aineita sekä raaka-aineiden kehnoa sulavuutta. Parantaminen on helppoa – jos maailmassa mikään on helppoa. Ainakin sen kirjoittaminen on helppoa. Koira siirretään pidemmäksi ajaksi, ainakin kuukaudeksi tai kahdeksi, pelkälle rasvaiselle lihalle. Siis lihalle. Ei lihaa apinoivalle kanamassalle. Rasvaa niin paljon joukkoon kuin mitä koiran painonkehitys sietää. Kalkkia silloin tällöin. Lisävitamiineja voi antaa tai voi olla antamatta. Pahemmin ripuloivilla tapauksilla lienee viikon tai kahden Tylosin-kuuri paikallaan. Pääsääntöisesti ei kuituja, ellei anaalit sitä vaadi. Ruokitaan mieluummin  reippaasti kuin liian vähän, eli energiatasapaino haetaan varsinaisen lihan määrää lisäämällä, ei rasvalisällä. Mutta missään nimessä ei siirrytä kokonaisrasvaltaan matalaan.

Jos haluaa uskoa allergiadiagnoosiin, niin oman sielunrauhan ja liikesuhteen lääkäriin saa säilytettyä kun sanoo siirtyneensä eliminaatiodieettiin ja käyttää jotain ”allergisoimatonta” lihaa. Kaikki ovat tyytyväisiä, ja koira voittaa.

Kun suolisto on rauhoittunut, niin aletaan taas esitellä hiilihydraatteja. Noin sanotaan, mutta useimmiten tarkoitetaan kuituja. Sen voi tehdä kolmella hieman erilaisella tavalla. Lisätään hiukan jotain kuivamuonaa. Mielellään sellaista, jota koira on jossain elämänsä vaiheessa sietänyt. Tai sitten barffimaisemmalla lähestymistavalla. Keitetään ja/tai jauhetaan vihanneksia ja juureksia. Kolmas mahdollisuus on ruokintakuidut. Vaikkapa psyllium tai sitten kaura – ei sillä niin väliä ole. Kunhan muistaa käyttää malttia. Vasta nyt aletaan murehtimaan muiden ravintoaineiden saantia, aletaan ynnäilemään kalkkia ja vitamiineja. Ei niitä pahimmassa oireiluvaiheessa kannata miettiä, koska suolisto toimi ylipäätään kehnosti. Löysällä ja ripuloivalle ei muutenkaan ole imeytyminen kohdallaan, vaikka taskulaskin ja ravintotietokannat niin väittäisivätkin. On keskityttävä tärkeimpään, ja hoitaa vähäpätöisemmät asiat myöhemmin.

Jossain vaiheessa koiran tila huononee uudestaan. Yleensä silloin, kun ollaan taas käytetty pidemmän aikaa koiralle ehkä turhan suurta annosta kuivamuonaa, ja kun stressitaso – syystä tai toisesta – nousee. Silloin aloitetaan koko homma taas alusta. Tämä on elinikäinen vaiva, joka tulee ja menee.

Psylliumilla on yksi tutkittu vaikutus, ja se liittyy nimenomaan ärtyneeseen paksusuoleen ihmisillä. Psylliumilla havaittiin olevan hivenen parempi vaikutus kuin tavallisella kuidulla. Ero oli kuitenkin käytännössä pieni ja turhan suuri osa koehenkilöistä lopetti kesken kaiken. Lisäksi pidemmällä aikavälillä kukaan psylliumia saaneista henkilöistä ei sanonut elämänlaatunsa parantuneen.

Psylliumia voi käyttää tai olla käyttämättä. Omien kokemusten perusteella se on vain kalliimpi ravintokuitu, enkä ole parin koiran kokemuksella löytänyt siitä mitään eroa muihin. Joku muu saattaa olla eri mieltä. Se on ainakin varma, että ei sillä koiraa sairaaksi saa – kun järjellä käyttää. Millä tahansa kuidulla saattaa saada aikaiseksi hirvittävän ripulin. Kilpa- ja urheilukoirille sitä voi käyttää ilman pelkoa dopingtuomiosta. Täysin sallittu tuote, eikä vaikuta suoritukseen sen enempää kuin mitä ylipäätään suusta työnnetty vaikuttaa.