Lähdimme ajamaan etelästä kohti pohjoista, kilpailureissu greyhoundien kanssa. Luvattiin lämmintä, joten perustyö tehtiin niin hyvin kuin kyettiin. Ruokamäärä oli hivenen normaalia pienempi, mutta energialtaan korkeampi – eli enemmän rasvaa. Pelkkää lihaa, elektrolyyttejä ja vettä – ei kuivamuonaa. Kuivamuona altistaa kuivumiselle, sekä hiilihydraateilla syötetyille tulee helpommin ripulia, eikä kukaan kaipaa edes lievää ripulia valmistauduttaessa kilpailemiseen. Kaikki on hyvin, matka alkoi ja puolessa välissä homma ns. pissi reisille. Olimme töpeksineet, viisaskin meni vipuun.
Eräällä pissatustauolla vilkaistiin rutiinisti koirien kunto. Muut koirat olivat silminnähden kunnossa, mutta yksi narttu pisti silmään. Se oli paisunut. Ei paljon, mutta selvästi. Viimeisten kylkiluiden takaa koiran kyljet olivat hivenen pullistuneet. Koira oli oma pirteä itsensä, pissasi, mutta ei ulostanut. Se ei ollut kivulias ja sitä sai väännellä mielin määrin. Ja se joi. Okei, laitetaan seurantaan ja koirat autoon. Ajoimme hiukan yli toistasataa kilometriä, ja pidimme sinänsä tarpeettoman tauon. Haluttiin nähdä miltä narttu näytti.
Se oli paisunut entisestään. Liikkui hyvin, ei ollut kivulias, mutta läähätti taukoamatta. Sinänsä se ei olisi ollut huolestuttavaa, mutta muilla koirilla ei niin kuuma ollut. Sillä oli selvästi epämukava olo. Tehtiin viimeinen testi ennen kuin alettaisiin hermostua: tarjottiin ruoka. Perusahne eläin jättää syömättä vain jos se on kipeä. Narttu käänsi selkänsä ruualle. Me aloimme hermostua.
Koira käsittelyyn. Suolistoäänet olivat erittäin hiljaiset, lähes olemattomat. Ei hyvä. Se ei aristanut vatsaansa ja oli muutoinkin kivuton. Hyvä. Se oli ilmiselvästi turvonnut kyljistään ja vatsan alueelta. Ei hyvä. Se läähätti koko ajan. Ei hyvä. Ei syönyt. Ei hyvä. Joi. Hyvä. Ja mikä tärkeintä: se ei oksentanut juomisen jälkeen. Erinomaisen hyvä.
Kotikutoinen diagnoosi alkoi olla valmis. Vatsalaukunkiertymää, suolen kiertymää, suolen tuppeumaa tai suolen tukosta sillä tuskin oli. Se oli aivan liian hyvätuulinen ja, tärkeimpänä, kivuton. Epäilys alkoi suuntautumaan pahaan ummetukseen. Hoitamattomana sekin kääntyisi ongelmaksi, mutta ei sentään tapa eläintä heti ja on hoidettavissa.
Totesimme pahan puutteen muutoin isossa lääkelaukussamme. Meillä on yleensä mukana varustus, jolla voisi tehdä tien päälle avosydänleikkauksen (okei, pientä liioittelua ilmassa, mutta on se hyvin varustettu), mutta parafiiniöljyä ei ollut. Puhelin käteen ja soittelemaan. Olin varma, että hoituisi, koska kello ei ollut kunnolla iltakymmentäkään ja olimme melkein sivistyksen parissa – ainoastaan puolentoista sataa kilometriä Ouluun. Liikenneaseman myyjätyttö meni oudon näköiseksi, kun kysyimme päivystävää apteekkia. Aivan uusi ja radikaali keksintö niillä leveysasteilla. Samaten päivystävän eläinlääkärin löytäminen osoittautui mahdottomaksi. Eipä muuta kuin takaisin baanalle ja keula kohti Oulua.
Alkoi selvitä ihan käytännön tasolla kuinka paljon paremmassa asemassa me olimme Helsingin kupeessa. Vaikka kiusallani aina puhunkin Lapista, niin mehän olimme nipin napin keskisessä Suomessa Jyväskylän ja Oulun välissä. Alueella, johon olisi kuntaliitosten myötä syntymässä yksi maan suurimmista kaupungeista. Kotona olisimme voineet lähteä vaikka Viikkiin yliopistolliseen, jos kaikki lääkärit olisivat olleet varattuja. Nyt emme löytäneet edes apteekkia. Kannattaa foorumi-ihmisten muistaa tämä seuraavan kerran kun kehottavat johonkin mystisiin hoitoihin, joita saa vain melkein Helsingin ydinkeskustasta: Suomi on pirun pitkä maa ja pelkästään Ouluun on Uudeltamaalta matkaa lähemmäs 700 kilometriä – ja siinäkin vaiheessa ei olla vasta kuin noin puolessa välissä maata.
Pääsimme Ouluun ja sen kokoisessa kaupungissahan tietysti on päivystävä apteekki. Paitsi että ei ollut. Keskustassa oleva yliopiston apteekki sulkee ovensa kello 23, ja me olimme roikkumassa rivassa parikymmentä minuuttia liian myöhässä. Uudestaan puhelimeen, ja aloittamaan kadonneen kaupungineläinlääkärin metsästystä. Maksullisen numeron kautta sitten saimmekin kiinni (asia, jonka prepaid-liittymän omistajan kannattaa muistaa; lääkäriin ei pääse, jos saldoa ei ole riittävästi). Saimme ajo-ohjeet ja taas kerran ihmetyttää, että miten pärjäsimme aikana ennen GPS:ää. Itseasiassa aika hyvin – jos vaan lähellä oli puhelinkioski, jonka karttasivuja joku muu ei ollut ehtinyt varastamaan. Meiltä kysyttiin, että tiedämmekö missä on Kaleva. Juu – Tampereellahan tuo lienee, ei kai Oulun päivystävä kaupungineläinlääkäri sinne ole siirtynyt… Paikka löytyi kuitenkin ja opimme uuden asian: Kaleva ei ole Oulussa kaupunginosa tai paikka, vaan paikallislehden painotalo.
Saimme auton parkkiin lääkärin eteen ja tempaisin sivuovet auki. Joko joku oli päättänyt piereskellä urakalla, tai joku häkki olisi sitä itseään täynnä – hajumaailma oli… aika sakea. Boksit olivat siistejä, joten syypää olisi joku, joka ei kunnioittanut hiilipäästöjä, eikä tiennyt, että dinosaurukset piereskelivät ilmastonmuutoksen omana aikanaan. Lohduttavaa, koska syyllinen oli luultavasti ummetuspotilaamme. Minna lähti hakemaan parafiiniöljyä vastaanotolta, ja minä päätin kokeilla kävelyttämistä.
Hetken kuluttua näimme lokin. Tai tiiran. No, joku tirppa kuitenkin. Koska narttu tunsi mielenkiintoa, niin lähdimme puolijuoksua tutkimaan moista ihmettä: sen täytyi olla joku paikallinen jänismuunnos. Urbaani lintumaailman roskisdyykkari – ainakin oletettavasti se dyykkaa, koska oli aika paksu; elävä esimerkki hiilareiden vaarallisuudesta – päästi meidät aika lähelle ennen kuin päätti lehahtaa lentoon. Minulla oli taluttimen päässä yksi kiihtynyt ja pettynyt greyhound. Kaikki treenarit tietävät, mitä greyhound tekee moisessa tilanteessa. Se paskoo. Niin teki tämäkin, ja ummetus ratkottiin kotikonstein.
Akuutti syy selvisi. Ensimmäiseksi tuli pala vaahtomuovia. Sitten vaaksan mittainen pätkä pitkää, lähes köydeksi punoutunutta heinää. Taas se nähtiin: typeryys yhdistettynä ahneuteen ja rosvoamiseen kostautuu aina. Greyhoundin perussynnit. Joskus jopa kuolemansynnit, onneksi ei tällä kertaa. Mutta ei tuokaan riittänyt. Uusi yritys ja kauhean vääntämisen ja väkertämisen jälkeen – joka ei välttämättä olisi ollut lasten katsottavaa – saatiin taas uutta todistusainetta. Tällä kertaa turvetta, purua ja siemeniä. Meillä on nimittäin rottia, lemmikkejä. Villejäkin joskus, mutta ne eivät kauaa mellasta. Rotat oli siivottu ennen pohjoiseen lähtöä. Meillä käytetään kuivukkeena turvetta ja purua (rottaharrastajat huom, toimii paljon paremmin kuin kissanhiekat, mörttiröpöt ja muut pelletit) ja tiesimme, että joku koirista oli repinyt ja levittänyt tunkiolle menevän muovipussillisen. Olimme vain syyttäneet aivan toista koiraa. Taas se nähtiin. Rikoksella on lyhyet jäljet, ja oikeus voittaa.
Meillä oli nyt parafiiniöljyä, jota ei tarvittu. Ja selitys tapahtuneelle. Hetken valvomatta ollut greyhound, joka oli päättänyt syödä kaiken mikä eteen tuli. Mutta tuo on vain puoliselitystä. Syytä löytyi myös ruokinnasta.
Meillä vaihtui kanamassan erä. Uudessa erässä on näköjään joukossa huomattavasti enemmän luuta kuin edellisessä. Olimme sitä epäilleetkin, sillä koirien painot olivat lähteneet hienoiseen laskuun. Kun matkustamista varten annoimme pelkkää lihaa, ja jätimme kuidun (kuivamuonan) pois, niin altistimme koirat ummetukselle. Barffaajille tuttu juttu: liikaa sulamatonta luuta ruuassa. Pelkkä roskisten ryöstely ei olisi aiheuttanut vielä mitään. Pelkkä luupitoisen ruuan syöttäminen ei olisi aiheuttanut kuin kovuutta. Mutta molemmat yhdessä… käsissä oli turpoava ummetustapaus, joka melkein pelästytti treenareiltaan löysät housuihin. Hyvä että edes joku olisi ollut löysänä.
Mutta mitä jos kyseessä olisikin ollut vatsalaukunkiertymä? Mistään ei löytynyt päivystävää eläinlääkäriä. Oulun tyyppi oli mukava ja avulias, mutta hän ei tiennyt koirista mitään – hoiti vain suuria elukoita. Edelleenkin me etelässä asuvat olemme sellaisten palveluiden ääressä, joista muut vain unelmoivat.
Laitetaan asiaa väliin.
Parafiiniöljyä voidaan käyttää tilapäisen ummetuksen hoitoon. Jatkuvissa on syy korjattava. Annosteluohjeet vaihtelevat hieman, joko 1 ml/kg tai 5 ml/kg kolmesti päivässä annettuna. Yksi ohje on antaa niin kauan, että sitä valuu hännän alta, mutta se lienee hieman turhan rajua. Ideana on liukastaa suolta ja saada tukos liikkumaan, koska parafiiniöljy ei imeydy. Samasta syystä ruokaöljy ei toimi, se imeytyy. Mutta jos on hätä, eikä mitään muuta ole, niin erittäin suurta annosta ruokaöljyäkin voi koittaa – se saattaa kylläkin saada koiran myös oksentamaan. Parafiiniöljy annostellaan ruiskulla nieluun, kielen taakse. On huomioitava, että se on valutettava nielua pitkin, sitä ei saa ruiskuttaa. Parafiiniöljyä ei saa joutua keuhkoihin.
Ja takaisin ihmettelyyn.
Oulun seudulla on käynnissä joku ihmeellinen vääntö virkaeläinlääkäreiden välillä. Vaikka meillä ei ole Oulun kaupungineläinlääkärin päivystyksestä kuin hyviä kokemuksia, niin muilla suhtautuminen on aivan päinvastaista. Sinne ei pääse, eikä sinne huolita. Greyhoundväen leiri oli Virpiniemessä Haukiputaalla. Eräs koira olisi tarvinnut välittömästi nesteytystä, oli siis akuuttipotilas, ja koska Haukiputaan/Iin alueella ei lääkäriä saanut, niin yrittivät Ouluun. Sieltä ilmoitettiin, että koska koira on Haukiputaan alueella, niin eivät ota vastaan. Omistaja ilmoitti, että he muuttivat välittömästi Nallikariin, joten nyt koira oli Oulun alueella. Ei kelvannut sekään, koska a) ongelma oli syntynyt Haukiputaalla ja b) ainoastaan kotikunnan kaupungin/kunnaneläinlääkäri hoitaa. Mielenkiintoinen asetelma. Joten jos hankolainen on lähdössä käymään Utsjoella, niin kannattaa etukäteen varmistua, että paikallinen virkaeläinlääkäri hoitaa – ja ylipäätään missä on lähin päivystävä eläinlääkäri, joka kykenee hoitamaan lemmikkejä.
Huom: kuntaliitosten jälkeen nuo kaikki ovat nykyään Oulua.
No, tämä on valitettavaa, että vaikka tiedän hyviäkin lääkäreitä Oulun alueelta, niin pahimmat virheet, töykeydet ja odottamiset ovat tulleet vastaan nimenomaan Oulussa. eihän siellä pääse edes normiaikana vastaanotolle alle kolmen päivän – ilman suhteita.
Ei ammattitaitoinen, saavutettavissa oleva eläinlääkäripalvelu ole Suomessa mikään itsestäänselvyys.
Ai niin. Ummetustapaus oli Capes Francine. Juoksi itsensä hienosti Suomen Derbyn finaaliin. Mutta alkuerissä oli nähtävissä saapumisen ongelmat – kannattaa muistaa, että koiran suorituskyky on pienestä kiinni, ja yksikin virhe voi – paitsi viedä voiton – vaarantaa koiran terveyden. Huolimattomuus ei ole, eikä se edes tietämättömyys, mikään vaihtoehto.
—
Oulussa sentään oli kaupungineläinlääkäri, joka otti vastaan koiria, vaikka ei niistä mitään tiennyt. Turussa, ja muutamassa muussa kaupungissa, virkaeläinlääkäri ei hoida lemmikkejä ja pieneläimiä.
