Sydän- ja verisuonitaudit ovat ihmisten kirous. Ylipäätään lihavuuteen liittyvät elintasosairaudet ovat nousseet länsimaiden suurimmaksi tappajaksi, näin uskoisin. Koiratkaan eivät ole välttyneet elintasosairauksista. Paitsi että pitkän yhteisen historiamme aikana koira on oppinut muuntamaan metsästyksen paimennukseksi ja huumeiden löytämiseksi – se on oivaltanut työn ihanuuden – niin se sai meiltä lahjaksi myös sairauksia. Ruokayliherkkyydet ovat koiramaailman otsikoissa, mutta löytyy pahempikin vitsaus. Nivelrikko on kokonaisuudessaan kallein ja yleisin vaiva, ja vuosien taistelun jälkeen tunnelin päässä ei suuremmin pilkistä valoa. Tilanne on edelleenkin synkkä.
Lyhyt oppimäärä niveleen
Nivel on kahden luun liitoskohta, joka sallii esimerkiksi raajojen liikkua. Luusto on koiran varsinainen rakenne, jonka ympärille muut kudokset, vaikka lihakset ja elimet, rakentuvat. Jotta koira voisi juosta, niin se tarvitsee raajoihin saranoinnin, jonka avulla lihakset ja jänteet voivat liikuttaa raajaa. Nivel on tämä sarana. Jokainen vanhemmassa talossa asuva tietää, että saranoita on säännöllisesti rasvattava, muutoin ne alkavat kitistä. Jos kitinää jatkuu liian kauan, niin sarana lakkaa liikkumasta tai ainakin siihen tarvitaan enemmän voimaa. Nivelpintojen väliin tarvitaan siis voitelua. Voitelu tehdään yksinkertaistaen kahdella tavalla. Nivelpinnat muodostuvat joustavasta ja liukkaasta nivelrustosta, joiden välissä on vielä lisäliukasteena nivelnestettä.
Nivelrusto ei ole luuta, vaan se on aivan oma rakenteensa, jonka koostumus hyvin erilainen verrattuna nivelestä lähtevään luuhun. Luuston muodostuminen on monimutkainen reaktio. Luusto muodostuu kolmesta elävästä solusta ja yksi niistä, osteoblasti, luunemosolu, valmistaa esikudokset ja erittää proteiinin, kollageenin. Kollageeni muodostaa eräänlaisen verkon, joka ympäröi solun ja erottaa sen viereisistä soluista. Tähän verkkoon kiinnittyvät mineraalit kalsium, fosfori, karbonaatti ja sitraatti ja se mineralisoituu luuksi. Tämä eristetty osteoblasti muuttuu nyt osteosyytiksi, luusoluksi, toiseksi luuston kolmesta solutyypistä. Nämä ovat eläviä soluja, jotka ottavat kalsiumia ja muita mineraaleja luustoon sekä tarpeen mukaan erittävät niitä luustosta. Kolmas solutyyppi on osteoklasti, luunsyöjäsolu, joka kilpirauhashormonin ohjaamana tuhoaa vanhaa luuta, jotta uutta voitaisiin muodostaa. Lisäksi luulla on verenkierto, oma valtimo- ja laskimojärjestelmä. Nivelrusto taasen rakentuu kahdesta pääosasta, jotka ovat rustosolut, joita kutsutaan kondrosyyteiksi, sekä niiden tuottamasta soluväliaineesta, matriksista. Rustomatriksi taasen rakentuu kollageenin, elastiinin ja retikuliinin säikeistä ja vettä keräävästä proteoglykaanista. Rustomatriksista noin 70 prosenttia on vettä, minkä takia rusto on niin kimmoisaa. Kollageeni taasen määrää ruston vetolujuuden. Proteoglykaaneihin liittyy suuria määriä glykosaminoglykaaneja. Ne ovat taasen syntyneet glukosamiinimolekyylien ketjuuntuessa. Nivelnesteen tehtävä on kaksijakoinen. Se vähentää liukasteena kitkaa rustopintojen välillä, ruston ja nivelkalvon välillä ja vastaa nivelruston aineenvaihdunnasta. Päinvastoin kuin luullaan, niin rustossa ei ole minkäänlaista verenkiertoa. Kollageenin, preteoglykaanin ja veden painosuhteiksi ilmoitetaan ihmisellä keskimäärin 1:2:7 ja koira lienee lähellä samaa.
Törmäsin tällaiseen vertaukseen:
Rustomatriksia on verrattu kirjallisuudessa betoniin siten, että kollageenisäikeet muodostaisivat betonivalun teräksiset tukirakenteet proteoglykaanien ja veden edustaessa itse betonia.
Ontuva erikson
Ontuvia koiria alkaa olla vähän joka puolella. Määrätyissä roduissa tilanne on melkoisen hälyttävä, sillä foorumikyselyjen perusteella on helppo muodostaa mielikuva, jossa kannasta suurin osa on nivelrikkoisia. Greyhound on siitä miellyttävä rotu, että kun muilla nivelrikko on suurin yksittäinen ontumisen aiheuttaja, niin greyhoundilla ontumisen syynä on lihaksiston tai luuston rasitustilat. Mutta greyhoundkaan ei ole turvassa nivelrikoilta. Aktiivinen, joskus jopa ahne, kilpailutahti aiheuttaa muutoksia. Yleensä ne näkyvät vasemmassa olkanivelessä, johtuen täysin jatkuvasta kisaamisesta vastapäivään. Sen sijaan esimerkiksi saksanpaimenkoiraa vaivaava lonkkadysplasia on greyhoundilla (ja käytännössä kaikilla muillakin vinttikoirilla) tuntematon vaiva. Ei löydy myöskään rottweileriä vaivaavaa olkanivelen dysplasiaa, kuin ei myöskään monen pikkurodun vitsausta polvinivelen luksaatiota.
Yhtä ainoaa nivelrikkoa aiheuttavaa tekijää ei ole olemassa, vaan se on usean osatekijän summa. Yleisesti kuitenkin tunnustetaan, että alttius nivelrikkoon on vahvasti perinnöllinen. Sen näkyminen ilmiasussa taasen saattaa johtua useista ulkoisista tekijöistä. Tekijöitä ovat esimerkiksi tapaturmat, liiallinen rasitus (kuten ylipaino) ja ylipäätään rakenteen ja luuston virheet. Kun perimää pidetään suurimpana altistajana, niin ylipainoa aletaan pitämään vahvimpana aiheuttajana. 48 labradorinnoutajaa tutkittiin (Kealy et al. 2000) ruokintakokeessa, joka aloitettiin pentujen ollessa kahdeksan viikon ja lopettiin kahdeksan vuoden iässä lonkka-, olka-, kyynär- ja polvikuviin. Pennut jaettiin kahteen ryhmään, jossa toinen puolisko sai syödä vapaasti toisen puoliskon saadessa neljänneksen vähemmän ruokaa. Vapaalla ruokinnalla olleilla (ahneilla?) labradoreilla 68 prosentilla esiintyi muutoksia lonkissa ja 86 prosentilla olkanivelissä. Kyynärnivelissä muutoksia löytyi 36 prosentilla ja polvissa yhdeksällä prosentilla. Vähemmällä ruualla kasvaneilla oli vähemmän muutoksia nivelissä: lonkissa 14 prosentilla, olkanivelessä 57 prosentilla, kyynärissä 19 prosentilla, eikä yhdelläkään ollut polvimuutoksia. Tätä on selitetty painon aiheuttamilla rasituksilla, mutta ilmeisesti syy ei ole näin yksinkertainen. Vaikka ylipaino eittämättä aiheuttaa kulumaa, varsinkin jos pelkästään lonkkamaljan muodossa on huomautettavaa, niin ihmisillä epäillään myös rasvan ja kolesterolin osuutta. Eräässä tutkimuksessa (Aspen et al. 2001) pidettiin todennäköisenä syynä rasvahappoja, koska rasvasoluilla on sama esiaste kuin esim. luuston osteoblasteilla ja ruston kondrosyyteillä. Tämä selittäisi ihmisillä miksi korkea kolesteroli altistaa muillekin nivelrikoille, vaikkapa varpaissa ja sormissa. Sekin tiedetään, että jo pelkästään nivelnesteeseen joutunut rasva aiheuttaa nivelrikkoa. On puhdas kysymysmerkki miten tämä kaikki liittyy koirien nivelrikkoihin, vaikkapa lonkkavikaan.
Oireiden lukemistakin
Minua pätevämpiä nivelrikon tunnistajia löytyy huomattavan paljon. Minulla on ollut onni elää terveiden koirien kanssa. On heitetty arvioita, joiden mukaan noin joka viides koira kärsisi jonkun asteisesta nivelrikosta. Jos se pitää paikkaansa, niin puhutaan huolestuttavan suuresta määrästä kokonaiskoirapopulaatiossa. Jos kaikki lonkkavikaiset ja etupäävammaiset ovat jalostuksen mätiä hedelmiä, niin greyhoundien omistajat saavat kiittää luojaansa – oikeammin käyttöjalostusta. Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että koko ongelma johtuisi jalostuksesta. Ulkomuotojalostus, jossa liikkeet arvioidaan pienellä pätkällä löysää ravia, varmasti altistaa, mutta alttius ei vielä tarkoita, että siitä seuraisi jotain ikävää ilmiasuun. Mukana on ulkoisia tekijöitä. Jo aikaisemmin mainitut liikalihavuus sekä kasvunopeuden säätäminen ottamalla koiralta pois kaikki rakennusaineet – valkuainen ja rasva – kiihkeimmässä kasvuvaiheessa ovat varmasti tärkeitä tekijöitä. Asu tynnyrissä ja leiki toisiinsa sopimattomilla legopalikoilla – kyllä siitä hyvä tulee.
Urheilukoirat ovat riskiryhmässä. Vaikka sanotaankin, että rasitus ei niveliä riko, niin kyllä se rikkoo. Toki silloinkin takana on geneettinen alttius, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Kasvuvaiheessa korkealta hyppyyttäminen saattaa helpostikin rikkoa olkanivelet – eivät kaikki kakkosen etupäät ole perinnöllistä ongelmaa. Ylipäätään kaikki niveliin ja samalle alueelle sattuneet tapaturmat ja tulehdukset altistavat nivelrikolle.
Käytännössä yksikään pentu ei synny nivelrikkoisena. Ne harvat, jotka syntyvät, ovat muutoinkin elinkelvottomia ja kuolevat tai lopetetaan. Muille nivelrikko kehittyy hiljaksiin, pitkän ajan kuluessa. Oireita ei aina edes huomata. Makuultanousu on hankalaa ja jäykkää. Lievää ontumista, joka ei ole edes jokapäiväistä. Tassujen pureskelua. Koira ei halua hypätä autoon tai sohvalle. Kun koira ontuu jo selvästi ja on kivulias, niin nivelrikko on jo pitkällä.
Nivelrikkoa ei voida parantaa. Joskus tilaa voidaan parantaa (kalleilla) leikkauksilla ja oireita piilottaa kipulääkkeillä, mutta varsinaista parannusta ei ole. Nivelrikon kehittymistä voidaan kuitenkin joskus hidastaa, ja siksi tilan toteamisen jälkeen asiaan normilääkäriä paremmin vihkiytynyt eläinlääkäri on pakkovalinta.
Nivelrikkoakin voidaan hoitaa
Suurin osa hoidosta on oireiden mukaista ja perustuu niiden lievittämiseen. Ruoka- ja vesikupit nostetaan korkeammalle, liikunta mietitään vähemmän niveliä rasittavaksi. Ei mennä pyörälenkille, vaan uimaan. Ylipäätään pyritään pitämään liikkuminen ja muu aktiviteetti mahdollisimman rutiininomaisena. Ei tehdä jotain kerran viikossa, vaan vähän joka päivä. Useimmilla koiraharrastajilla olisi tarvetta lääkitykselle, mutta nivelrikkoiselle koiralle lääkitys laitetaan kuntoon. Jatkuva kipulääkitys ei ole koskaan täysin riskitöntä, mutta asiat on laitettava vaakakuppiin. Koiraa ei saa altistaa krooniselle kivulle, ja jos lääkitys parantaa koiran elämisen laatua niin paljon, että lopetus ei enää ole vakavasti harkittava vaihtoehto, niin silloin lääkitään. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja koiran kivuttomuus painaa aina vaakakupissa enemmän kuin omistajan lääke- tai lääkärikauhu. Karpofeenilla ja meloksikaamia on käytetty jo pitkään, eivätkä kokemukset pitkäaikaisesta, vuosia kestävästä, hoidosta perustu olettamuksiin – vaan kokemuksiin.
Nivelrikkojen hoitoon käytetään myös injektoitavia valmisteita sekä ravintolisiä. Ne eivät paranna, mutta saattavat hidastaa nivelrikon kehittymistä sekä lievittää oireita. Eniten käytettyjä lisiä lienevät kondroitiinisulfaatti ja glukosamiini. Valitettavasti niiden varjolla rahastetaan surutta – niin lisäravinteissa kuin koiranruuissakin – eikä niiden paikoin erittäinkin vajaa näyttö tehosta parane yhtään, että tuotteen myy eläinlääkäri. Ne eivät ole kuitenkaan täyttä humpuukia, sillä niistä on tehty paljon puoltaviakin tutkimuksia. Valitettavasti vain harvemmin omistajan toivomissa asioissa.
Nivelrikon välttäminen
On jo todettu, että alttius on perinnöllistä. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että jos haluaa olla kohtuullisen varma, niin ostaa pennun rodusta, jolla on huomattavan vähän nivelongelmia. Greyhound ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Muutoin – ja silloinkin – voi ainoastaan syöttää pentunsa hyvin ja oikein, tarjota sille järkevissä määrin liikuntaa ja pitää lihaskunto parhaana mahdollisena, sekä pitää pentu sutjakkana. Tehoruokinta on tuhoruokintaa ei tarkoittanut valkuais- ja rasvaprosentteja, vaan ylipainoa.
Loppu on luojan huomassa.
