Koiramaailmassa on muutama asia, joita säikytään ja pelätään yli kaiken. Eräs sellainen on colliesukuisten joukossa ivermektiini ja sen sukulaislääkkeet, jotka tappavat talossa ja puutarhassa. Toinen on ksylitoli, joka on vielä suurempi uhka. Kolmas ja erittäin suurta ahdistusta paikoin omistajissa aiheuttava uhkakuva, ovat viinirypäleet ja rusinat. Jopa surullisen kuuluisasta einesmaksalaatikosta valitaan rusinaton versio, ettei koira kuole munuaisvikaan. On siis syytä selvittää, että ovatko rypäleet ja rusinat tappava myrkky vai makean palkka.

Määrä tekee myrkyn

Ivermektiinin suhteen on järkevää osoittaa määrättyä varovaisuutta. Collieissa jopa yli puolella saattaa geenivirhe olla – siis kannassa, sukulinjoissa voi geenivirhettä olla enemmänkin tai kokonaan olla olematta – mutta useissa muissakin roduissa sama geenivirhe löytyy, mutta sitä ei tiedetä ja kun ei tiedetä, niin se ei haittaa. Kysymys on määristä. Kun ivermektiiniä käytetään koirilla – Suomessa useimmiten kapin häätöön, muualla käyttö on laajempaa – niin puhutaan injektiossa millilitroista ja sen osista, lääkkeenä milligramman osasista. Normaali koira saa sairastuu kun aletaan puhumaan 80 mg/kg annoksista. Geenivirhettä kantavalle 2 mg/kg antaa varmuudella oireita, mutta lääkinnässä käytetään 0,05 – 0,2 mg/kg annoksi. 25 kg geenivirhettä kantavalla colliella ”oireraja” on siis 50 mg ja turvallinen annostus 1,25 mg –  5 mg. Hevonen saa ivermektiiniä koostaan riippuen 100 mg molemmin puolin, ja sen imeytyminen huomioiden lannassa 1-3 päivän kuluttua on ivermektiiniä 60 – 100 mg. Aina siis yli suurimman mahdollisen määrän ja jopa 20 – 80 kertaa yli terapeuttisen, turvallisen annoksen.

Määrä siis tekee myrkyn. Jos tuota suhteutettaisiin, niin kyseessä on sama kuin korvaisi teelusikallisen suolaa kolmasosa paketilla. Suola on koiralle välttämätön, mutta muutama epäonnistunut suolalla oksetus ja tehohoito kutsuu.

Ksylitolissa on kyse aivan samasta. Koira voi huoletta syödä yhden tai kaksi pikkiriikkistä ksylitolilla maustettua D-vitamiinipilleriä. Ilman pienintäkään ongelmaa tai riskiä. Mutta jos sama koira syö ison purkin samoja vitamiineja, tai ison paketin ksylitol-purukumia, jossa jokainen tyyny on lähes pelkkää ksylitolia, niin tehohoito kutsuu. Se määrä.

Mercks vet manualin mukaan koiralle haitallinen määrä viinirypäleitä voisi olla 19 g/kg ja rusinoita 3 g/kg syötynä 24 tunnin sisällä. Nyt meillä on yksi raja-arvo määrittelyssä kuinka paljon on paljon. Rusinoita myydään erilaisissa paketeissa, mutta monelle lienee tuttu pieni rasia, karkkiaskin kokoinen. Siinä on noin 14 grammaa rusinaa. Russelin pitäisi siis sairastua, jos se söisi kertalaakista noin kaksi rasiaa. 30 kg koiralle riskimäärä olisi päälle kuusi rasiaa.

Jotkut kaivelevat rusinoita maksalaatikosta. Montako niitä siinä 400 grammassa on, kuusi kappaletta?

Rusinan myrkky

Rusinat ja rypäleet voivat aiheuttaa koiralle munuaisongelmia. Koiralle kehittyy akuutti munuaisten toimintahäiriö. Jotta tiedettäisiin, että ovatko rajoiksi ilmoitetut annokset ns. järkevä, niin on selvitettävä mikä munuaisongelmat aiheuttaa. Samalla hetkellä kuitenkin törmättiin ongelmaan. Kukaan ei tiedä mikä se ainesosa olisi. ”Myrkytysrajaksi” määritelty annosmäärä on kehitetty potilastapauksista, koska rusinoiden ja rypäleiden aiheuttamaa myrkytystä ei ole koskaan tehty tutkimustarkoituksessa. Edes oireita aiheuttaneita rusina- ja rypälemääriä ei pääsääntöisesti tarkkaan tiedetä. Yhteys sairastumisen ja rypäleiden välille on löydetty sillä, että osassa sairastuneissa tiedetään koiran syöneen jonkun määrän rusinoita tai rypäleitä 48 tunnin sisällä sairastumisesta, ja oksennuksesta tai ripulista on löydetty niiden jäänteitä. Meillä on siis käsissä sairastuminen, jonka aiheuttajaa ei tiedetä, syötyjä määriä ei tiedetä ja jota ei ole toistettu laboratoriossa.

ASPCA

Rusinamyrkytykset ovat kohtuullisen tuore tapaus. Kukaan ei tarkkaan tiedä koska on ollut ensimmäinen tapaus. Vuonna 1989 aiheesta kertoi yksityinen  American Society for the Prevention of Cruelty to Animals (ASPCA) eli paikallinen eläintensuojelu ja -oikeusjärjestö. Useampi tapaus alkoi löytyä ASPCA:n perustettua 1996 Animal Poison Control Centerin (APCC), jonne huolestuneet omistajat voivat soittaa ja kysyä neuvoja. Yksityinen myrkytystietokeskus siis.  He veloittavat 65 dollaria jokaisesta yhteydenotosta. Sieltä ensimmäiset viitteet rypäleiden ja rusinoiden vaarallisuudesta saatiin 1999 paikkeilla¹  Ensimmäinen varsinainen maininta löytyy kuitenkin vasta vuonna 2001 Journal of the American Veterinary Medical Associationissa julkaistussa eläinlääkärin kirjeessä, eli 12 vuotta myöhemmin, ja siinäkin vii8ttauksena käytetään ASPCA:aa. Varsinaisesti aiheeseen herättiin vuonna 2003 Yhdysvalloissa, jolloin yhden vuoden aikana ilmoitettiin 140 mahdollista tapausta. Näistä 50 kehitti oireita ja seitsemän kuoli. Se mitä aidosti tapahtui, oli uutisointi mahdollisesta uudesta riskistä koirilla ja epidemia räjähti käsiin. Samana vuonna löytyi ensimmäiset tapaukset Euroopasta.

Uutisoijana oli edelleen ASPCA ja neuvoja aiheesta sai maksullisesta APCC:stä. ASPCA käy muuten kauppaa myös eläinlääkärivakuutuksilla sekä luottokorteilla².

Between January 2001 and August 2004, over 200 calls were made to the ASPCA Animal Poison Control Center involving potential exposures to grapes or raisins in dogs. Sensitive dogs have a risk of initial gastrointestinal upset followed by acute renal failure (ARF).

Tuolloin ASPCA veloitti 60 dollaria yhteydenotosta ja tuo oli aikana ennen yleistä informaatiosotaa rusinoiden vaarallisuudesta. Kiinnostaisi tietää mikä on yhteydenottojen määrä tällä hetkellä.

Kun googlettaa artikkeleita ja varoituksia rypäleiden ja rusinoiden vaarallisuudesta, niin niitä yhdistää aina sama tekijä: joko viitataan ASPCA:han tai kirjoittaja on ASPCA:lle työskentelevä lääkäri, joka kehottaa aina ottamaan yhteyttä, jos koira on syönyt vähänkään rusinoita – hintaan 65 dollaria yhteydenotto:

ASPCA ja heidän eläinlääkärinsä Charlotte Means : Around 1989, the APCC began noticing a trend in dogs who had eaten grapes or raisins: Nearly all developed acute renal (kidney) failure. Mielenkiintoinen väite. Ja väärä. Mutta toki sopivan huolestuttava, että yhteydenottoja saadaan kasvatettua pelästyneiltä omistajilta.

Minua kiinnostaisi tietää kuinka monta akuuttia – eli nopeasti syntynyttä ja nopeasti kehittynyttä – munuaissairasta koiraa Yhdysvalloissa on vuosittain. Kun puhutaan Yhdysvaltain mittapuussa – tai aivan minkä tahansa maan mittapuussa – 50 sairastuneesta, joista seitsemän kuoli, niin ollaan kaukana epidemiasta, ja yhteys rusinoihin ja rypäleisiin on vähintäänkin kevyt. Vertailuksi: APCC ilmoittaa, että Yhdysvalloissa tapahtuu yli 167 000 lääkeainereaktion aiheuttamaa – sopimaton tai väärä lääke – sairaskäyntiä vuodessa, joista iso osa johti akuuttiin munuaisvaurioon.

APCC kerää tietonsa vapaaehtoisilla ilmoituksilla eläinlääkäreiltä eikä ole keskitetty myrkytystietokanta, eikä varmista saamiaan tietoja.

Vuodesta 2003 alkaen oletettujen rusinamyrkytysten aiheuttamien sairastapausten määrä on vaihdellut, ja niitä on alkanut löytyä eri puolilta maailmaa. Silti eräs suuri kysymysmerkki on, että miksi ehdottomasta suurin osa (kaikkiaan erittäin pienestä sairastuneiden määrästä) löytyy nimenomaan Yhdysvalloista. Yhdistävä tekijä saattaisi olla ASPCA sekä lentomyrkytysalueet, eli pelottelukampanjat sekä torjunta-aineiden määrät.

Tutkimusten määrä

Koska netin monissa rusinoiden vaarallisuutta valistavissa kirjoituksissa lähes aina kerrotaan, että rypäleiden ja rusinoiden myrkyllisyys on hyvin dokumentoitu, niin tutkimuksia löytynee useita. Totuus on kuitenkin karu. Rypäleiden ja rusinoiden myrkyllisyyttä selvittäneiden tutkimusten määrä on nolla. Niitä ei ole. Tapauskertomuksia kylläkin löytyy, mutta niissä viitataan aina rypäleiden riskin suhteen ASPCA:han, jolla on siis aiheeseen taloudellinen eturistiriita.

Törmäsin usein Eubig ym. (2005³) katsaukseen munuaisoireista, jotka liitettiin rusinamyrkytykseen. Sitä oli siteerattu lähteenä, joka todistaa rypäleiden ja rusinoiden aiheuttavan myrkytyksiä. Tosiasiassa kyseessä on ASPCA:n tietokannoista tehty kooste oireista, jotka heidän mukaansa johtuvat rusinoista. Koska on kerätty yhteen samanlaiset oireet, niin tietysti silloin myös veri- ja virtsa-arvot ovat samanlaisia. Se ei kuitenkaan kerro yhtään mitään yhteydestä rusinoihin, vaan se on artikkelin kirjoittaneiden tutkijoiden oma oletus, joka perustuu ASPCA:n oletukseen.

Samaan ongelmaan törmäsin 10 koiran tapauskertomuksessa (Morrow ym. 2005⁴). ASPCA oli toimittanut tutkijaryhmälle kymmenen samanlaista tapausta, jonka mukaan siis pääteltiin, taas kerran, rusinoiden ja rypäleiden aiheuttaneen munuaisongelmat. Lähdemateriaalin on valikoinut, ja alkujaan käsitellyt, yksityinen toimija, jolla on aiheessa taloudellinen ristiriita, ja kaikkien mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä.

Mazzaferro ym. kuvaavat neljän koiran tapaukset (2004⁵). Ryhmä oli valinnut sopivat tapaukset, kriteereistä ei kukaan tiedä. Yhdelläkään neljästä koirasta ei ollut edeltäviä terveysongelmia, eivätkä ne olleet syöneet tai saaneet mitään, joka selittäisi oireet. Mistään ei myöskään selviä, että mistä nuo tiedot on saatu, mutta ilmeisesti omistajilta. 3,5 vuotias bordercollie oli syönyt 453 grammaa rusinoita ja oli oksennellut kolme päivää ennen lääkärille menoa. Omistajan mukaan oksentaminen oli alkanut 12 tunnin kuluttua rusinoiden syömisestä. Kuusivuotias labradorin noutaja söi 567 grammaa ja tuli eläinlääkärille vuorokauden oksentelun ja ripuloinnin jälkeen. Omistaja kertoi, että koira oli alkanut oksentaa sappea kahdeksan tunnin kuluttua rusinoista, ja osa oli tullut sulamattomina ripulin mukana. Viiden vuoden ikäinen norjanharmaahirvikoira oli ryöstänyt noin 113 grammaa rusinoita ja tuli vuorokauden kuluttua klinikalle oksentamisen vuoksi. Viisivuotias mäyräkoira oli syönyt neljä tai viisi viinirypälettä ja tuli lääkärille päivän oksentelun jälkeen.

Stanley ja Langston kuvaavat 3,5 vuotiaan labradorinnoutajan sairastumisen (2008⁶). Sillä oli kolme viikkoa aikaisemmin diagnosoitu virtsatietulehdus, johon se oli saanut antibiootteja. Sen jälkeen koira oli syönyt kuivattua herukkaa 308 grammaa (harvinaisen tarkka määrä), perunalastuja, muovikelmua ja pienen määrän valkosipulia, ja kehittänyt akuutin munuaisvian oireet. Virtsatietulehduksella ei lääkäreiden mukaan ollut yhteyttä asiaan.

Etelä-Koreassa kuoli kaksi koiraa oletettuun rypälemyrkytykseen, puolentoista vuoden ikäinen shih tzu ja 5 vuotias yorkshirenterrieri (Yoon ym. 2011⁷). Shih tzun kohdalla ruumiinavauksessa selvisi mm. sisäistä verenvuotoa sekä epänormaalia väritystä ohutsuolessa. Yorkshirenterrierillä taasen oli ollut valmiiksi maksasairaus ja ruumiinavauksessa sillä todettiin mm. maksassa kellertävää väritystä. Molemmilta löydettiin rypäleen siemeniä suolistosta. Koska molemmilla oli ollut oksennusta, ripulia sekä munuaishäiriöitä, ja koska tiedettiin, että se olivat syöneet rypäleitä, niin syy oli rypäleiden aiheuttama myrkytys. Millä tahansa mittarilla mitattuna lääkärit olivat tehneet nopean diagnoosin kevyin perustein.

Mitä tiedetään

Tutkimuksia rypäleistä ja rusinoista ei ole tehty, vaikka ongelmaa on esitelty parikymmentä vuotta. Riskin esitelleellä ASPCA:lla on suorat yhteydet yliopistomaailmaan, mutta he eivät ole käyttäneet rahaa, aikaa tai vaivaa asian tutkimiseen. Käytännössä aina yhdysvaltalaisissa tapauskertomuksissa on mukana Illinoisin yliopisto ja sieltä Paul Eubig , joka oli apulaisprofessorina Illinoisin yliopistossa. Hän työskenteli myös – yllätys yllätys – toksikologina ASPCA:lle⁸. Tuo selittää miksi niin usein esitellyt tapaukset ovat valikoituneet ASPCA:n rekisteristä. Mutta se herättää myös kysymyksiä: onko ollut liian helppo valikoida sopivat tapaukset, jotka tukevat, paitsi työnantajan yritystoimintaa, myös omaa julkaisutoimintaa aivan uuden ”keksinnön” parissa.

Jokaisessa esitellyssä tapauksessa koira oli syönyt rusinoita tai viinirypäleitä. Jokaisella oli ollut samanlaiset oireet. Yksikään tutkija ei kertonut kuinka paljon oli tapauksia, joissa oli samat oireet, mutta kytköksiä rypäleisiin ei löytynyt. Jos lähtee etsimään tietoa koirien akuutista munuaisviasta, niin löytyy suunnattomasti samanlaisia tapauksia, mutta ei viitteitä rusinoista.

Myrkytystapausten ongelma on se, että niitä on niin vähän. Vaikka oletettaisiinkin, että ”rusinamyrkytys” ei syntynytkään 1990-luvun paikkeilla, vaan sitä ei vain tunnettu ennen kuin ASPCA sen löysi maksullinen myrkytystietokeskuksensa perustamisen myötä (eivätkö seuraussuhteet voikin olla hauskoja), niin miksi niitä on niin vähän? Miksi joka puolella maailmaa, ja varsinkin Yhdysvalloissa, on suunnattomasti koiria, jotka saavat säännönmukaisesti rusinoita ilman ongelmia?

Niin kauan kuin ei löydy tutkitusti vastausta siihen, että terveelle koiralle syntyy munuaisvika rypäleiden myötä, ja ainoat näytöt perustuvat yksityisen kaupallisen yrityksen omaan arviointiin, niin kyse on joko tutkijan virhearvioinnista tai virheellisestä arvioinnista. Usein löytää luonnehdinnan, että kyseessä on urbaani legenda. Ei ole. Tämän väitteen alkuperä on osoitettavissa ASPCA:han – ainoa, jota en löytänyt, oli että oliko Paul Eubig ASPCA:n palkkalistoilla toksikologina silloin kun  rusinamyrkytys synnytettiin.

Miksi riskeerata

Säännönmukaisesti kun toteaa, että ei olla lähimaillakaan edes riskirajaa, kun määrät ovat oikeita, niin vastaväite on sama: miksi ottaa riskiä pienilläkään määrillä. Ehkä siksi, että ei rajoiteta omaa elämää, turhaan. Jos koiralle annetaan syntymäpäiväkakuksi maksalaatikkoa – lähes kaikki rakastavat sitä – niin on turha jättää se ostamatta jos rusinaton versio on loppu. Tai jos lapsi syö rusinoita, niin koiraa ei tarvitse teljetä muualle siksi aikaa. Osa käyttää niitä palkkana, ja jos rusinat toimivat, niin on turha keksiä pyörää uudestaan.

Jos perheessä on hevosia, ja niiden vitamiinit ovat maustettu ksylitolilla, niin on turhaa ostaa toista samanlaista tuotetta vain siksi, että siinä sattuu olemaan ksylitolia.

Jos ohjenuorana käyttää sitä, että jonkin mahdollisesti aiheuttaessa suurissa määrissä ongelmia koiralle, niin samalla periaatteella ei voi myöskään käyttää maksaa. Tai urheilevalle palautusjuomassa suolaa tai bikarbonaattia. Missään nimessä ei voi antaa banaania sen sisältämän kaliumin takia. D-vitamiini on ehdottomasti kiellettyjen listalla. Mikä pahinta – vesi vasta vaarallista onkin.

Me elämme vaarallisessa maailmassa. Uhkia on useita. Osa niistä on realistisia, osa vain teoriassa. Rusinat ja rypäleet kuuluvat kategoriaan teoreettiset riskit.

Kuva: SOMMAI / FreeDigitalPhotos.net

1. http://www.aspcapro.org/mydocuments/grapes.pdf tilanne 25.5.2014[↩]
2. http://www.thedogpress.com/Columns/ASPCA-APCC-10012_Liquorman.asp tilanne 25.5.2014[↩]
3. Eubig PA, Brady MS, Gwaltney-Brant SM, Khan SA, Mazzaferro EM, Morrow CM.: Acute renal failure in dogs after the ingestion of grapes or raisins: a retrospective evaluation of 43 dogs (1992-2002). J Vet Intern Med. 2005 Sep-Oct;19(5):663-74.[↩]
4. Morrow CM, Valli VE, Volmer PA, Eubig PA.: Canine renal pathology associated with grape or raisin ingestion: 10 cases. J Vet Diagn Invest. 2005 May;17(3):223-31.[↩]
5. Mazzaferro EM, Eubig PA, Hackett TB, et al.: Acute renal failure associated with raisin or grape ingestion in 4 dogs. J Vet Emerg Crit Care 2004;14:203-212.[↩]
6. Skye W. Stanley, Cathy E. Langston: Hemodialysis in a dog with acute renal failure from currant toxicity. Can Vet J. Jan 2008; 49(1): 63–66. [↩]
7. Yoon S, Byun JW, Kim MJ, Bae YC, Shin YK, Yoon S, Lee G, Song JY.: Natural occurrence of grape poisoning in two dogs. J Vet Med Sci. 2011 Feb;73(2):275-7[↩]
8. LinkedIn: Paul Eubig – tilanne 25.5.2014[↩]