Allaolevat lainaukset ovat Maaseudun tulevaisuuden julkaisemasta artikkelista¹. Molemmissa lainauksissa on sama ongelma: ne eivät pidä paikkaansa.

• ”Raakaan lihaan perustuvan ravinnon terveyshyödyistä ei ole olemassa kunnolla dokumentoitua näyttöä, mutta sen riskeistä on.”
• ”Toistaiseksi ei ole tieteellisiä tutkimuksia, joissa raakaruokinnan kliinisiä hyötyjä olisi tutkittu, saati osoitettu.”

Tarkkaan ottaen ne eivät pidä paikkaansa ravinnon kontekstissä, ja jos konteksti siirretään pois ravitsemuksesta elintarvikehygienian puolelle, niin herää ilkeähkö kysymys tavoitteista, agendasta. Toki olisi mukavaa, jos eläinlääkärit murehtisivat terveysriskeistä niin omistajalle kuin koirallekin, mutta tuo mukavuus on pakko kyseenalaistaa.

Eläinlääkäreillä on yksi globaali ongelma. He eivät tiedä yhtään mitään ravitsemuksesta ja ruuasta. Jos sattumalta joku yksittäinen tietää, niin hän on asiaan omia teitään tutustunut.

Ne muutama hassu tutkija maailman mittakaavassa sitten ovatkin alansa asiantuntijoita, mutta edelleenkin: ei heille perusteita kukaan ole opettanut. He ovat pioneerejä.

Suomesta valitettavasti ei moisia asiantuntijoita yliopistotasolta löydy. Mutta on muistettava perusasia, se villakoiran ydin: eläinkääkärille ei opeteta ravitsemukseen ja ravintoon liittyviä asioita. He ovat sillä alalla maallikkoja.

Joskus aina herää epäily, ettei heille ole myöskään opetettu koiran elimien ja metaboliikan perustoimintoja, joiden tunteminen saattaisi olla perusteltua niin diagnosoinnin kuin hoidonkin kannalta, mutta siinä lienee kysymys vain siitä, että eläinlääkärien ammattikoulutus tehdään huomattavan nopeassa aikataulussa, jolloin opiskelu keskittyy tenttivaatimuksiin.

Perusongelma monella muullakin alalla ja varsinkin eläinlääkinnässä, josta puuttuu varsinainen erikoistumisala – ainakin humaanilääketieteen perustein.

Pitkä alustus sille, että kun joku, jolla ei ole koulusta asiaan, selittää jotain, niin asian arvo ei liity oppiarvoon, vaan väittäjä on aivan samassa asemassa kuin sinä tai minä. Substanssi on hieno asia.

Kun eläinlääkärit puhuvat raakaruokinnan riskeistä, niin siinä sotketaan kolme täysin eri asiaa:

• hygienia,
• funktionaalisuus ja
• ravitsemus.

Ravinnon riskit ovat oma asiansa, ravinnon (tai sen osatekijän) terveydellinen vaikutus on erikseen mitattava asia ja ravinnon merkitys ravitsemukselle taasen aivan eri asia. Asioilla on omat puolensa, vaikkakin kokonaisuus muodostuu niistä.

Terveelliset bakteerit

Raakaruokinta omana scenenään perustuu huomattavan vahvasti billinghurstilaiseen barffiin sekä siitä jatkojalostuneisiin raakaruokintamalleihin, kuten jenkkiläiseen saalismalliin tai 80-10-5-5 ratkaisuun.

Nuo kaikki ovat monellakin tavalla ongelmallisia, eikä vähiten niihin liittyvän lähes uskonnollisen hurmoksen takia. Kun niissä perusteet ovat kestämättömiä ja ravitsemus ontuu, niin ei ole mitenkään outoa, että tieteellisempi tutkittuun tietoon luottava maailma nousee vastahankaan. Niin kuuluukin.

Mutta se, että ei nähdä asiaa ja kuvitellaan kaiken perustuvan vääriin luuloihin, on aivan yhtä typerää kuin olla hyväksymättä filosofiaa uskontojen takia.

Barf esitteli hyödylliset bakteerit. Pieleen meni niin että paukahti, ja nyt kannattaa muistaa, että tuon teorian takana on eläinlääkäri. Mitä enemmän myydään uskomuksia raakaruokinnassa, niin aina takana on eläinlääkäri.

En halua tällä loata koko ammattikuntaa, mutta haluan vain muistuttaa, että eläinlääkärien ei kannattaisi sortua negatiivisiin yleistyksiin, koska heidänkään ammattikuntansa ei kestä sitä.

Bakteerit ovat ruuassa pääsääntöisesti ns. Paha Asia™ – unohdetaan sellaiset pienet nyanssit kuin probiootit jo ihan siksi, ne eivät aidosti kuulu ruokaan ruuan perusosana. Ne ovat ravintolisiä, osa jopa funktionaalisia.

Siksi on keksitty sellainen asia kuin elintarvikehygienia ja sen valvonta – niputan tuon käsittämään koko ketjua alkutuotannósta käsittelyyn, kuljetukseen/varastointiin, jatkojalostukseen, myyntiin ja loppukäyttöön.

Suomessa valvonta on ollut onnistunutta ja meiltä puuttuvat lähes kaikki ne ongelmat, joista muu maailma kärsii. Ja tässä on taasen kupletin juonta, koukkua ja juustoa: muu maailma.

Suomessa innostutaan suunnattomasti, kun maailman eläinlääkärit muistuttavat raa’an ravinnon ongelmista. Samalla unohdetaan oma toimintaympäristö. Ei Suomessa ole salmonellaongelmaa, ellei Kanarialla käynyt tuotannon työntekijä unohda pestä käsiään vessakäynnin jälkeen.

Yksi syy on valvonta, toinen syy on broilerin erilainen tuotantomalli. Se, että anglomaissa jopa 20 prosentissa myynnissä olevasta broilerinlihasta on salmonellann raiskaamaa, liittyy koirien raakaruokintaan Suomessa yhtä paljon kuin varoitukset etelän turistikohteiden majoneesikastikkeista.

En ole koskaan nähnyt vastaavaa huolta Suomen salaattikastiketilanteesta kuin mitä nyt murehditaan suomalaisten koirien raakaruokinnasta. En ole myöskään nähnyt eläinlääkärien ja Helsingin yliopiston murehtivat koirien kuivaruokien vaarallisuudesta, vaikka Yhdysvalloissa on jatkuvia takaisinvetoja milloin mistäkin syystä.

Tietysti raaoissa ruuissa on terveysriskinsä. Niin on kypsissäkin. Tätä kirjoitettaessa ollaan kevään kynnyksellä ja kypsien ruokien aiheuttamat ruokamyrkytykset alkavat nostaa päätään samaan tahtiin kauniiden aurinkoisten päivien ja grillikauden myötä. Tuttu raskaana oleva rouva ei uskalla syödä herkkuaan Aurajuustoa, koska listeria on riskinä.

Ruuassa on aina riskinsä, oli se raakaa tai kypsää. Kun ruuan lähde kuolee, niin se haluaa muuttua takaisin maaksi ja tuhkaksi, ja se aiheuttaa riskit – toki myös lihoissa teurastus ja jatkokäsittely, oikeammin sen puutteet, mutta se on prosessin ongelma ja silloin kyse on joko vahingosta tai rikollisesta piittaamattiómyydesta sääntöjen ja pykälien suhteen.

Raakaa on käsiteltävä oikein. Ei sen kummallisemmasta ole kyse. Jos kuivamuonia käsitellään väärin, niin ne muuttuvat biohazardeiksi hyvinkin nopeasti. Jos eläisin ympäristössä, jossa lihan laatu on ongelma, kuten vaikka Irlannissa ja Yhdysvalloissa, niin toimintatapani olisivat toiset. Se, että jenkeissä villisikafarmit onnistuvat levittämään trikiiniä, ei kiinnosta minua vähääkään kun annan koirille kotimaista (tai pohjois-eurooppalaista) raakaa possua.

Suomalainen uutismedia innostui, kun Evira löysi pieniä määriä antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja kotimaisesta broilerista².

Samantien koiraryhmät olivat täynnä päivittelijöitä, joiden mukaan raaka broileri nyt tappaa ensin koirat, sitten omistajat ja viimeisessä aallossa kroonikko-osastojen vanhukset. Jos kuollaan, niin ei tuon takia.

Ensinnäkin syöjälle ei tapahdu mitään, mutta avohaavan hautominen raa’alla broilerin rintaleikkeellä saattaa olla vaarallista. Toiseksi kyse on alkutuotannon eli broilerkasvattamoiden ongelmasta. ESBL ei tule broilerin lihaan kotimaisessa tuotannossa, vaan tuotujen emolintujen kautta (ja taas ollaan anglojen ongelmien parissa).

Sitä ei sitten kysytty, että millä mekaniikalla bakteerit pääsivät lihaan, koska lihassa olevat bakteerit aiheuttavat tulehduksen ja jos bakteeri lymyää ruuansulatuksessa, niin kyse on teurastamoiden työtavoista ja prosessista.

Pointti on siinä, että suomalainen valvonta toimii ja kun ongelmat löytyvät ajoissa, niin niihin voidaan puuttua. Ei Suomi ollut salmonellavapaa maa, ennen kuin niin tehtiin – ja tarkkaan ottaen Suomi ei ole vieläkään, tuotannon salmonellaepäilyt eivät vaan pääse eteenpäin raakatuotteina, vaan kypsinä. Ehkä ESBL-epäilyihin tulee aikanaan samanlainen käytäntö.

Koirien raakaruokinta ei ole patogeenien, tautien aiheuttajien, suhteen yhtään sen erilaisempaa kuin ihmisten ruokailu raaoilla tuotteilla. Ja jos pelottaa, niin sitten kypsentää. Ei se ruokaa muuksi muutu, lisää vain vaivaa.

Kliininen funktionaalisuus

Se, että raa’alla on tai ei ole terveysvaikutuksia, on väittämän molemmin puolin aivan yhtä fuulaa. Raakuudella itsellään ei ole minkäänlaisia terveysvaikutuksia. Ja väittää, että raakaa ei kannata käyttää, koska sillä ei ole todistettuja terveysvaikutuksia, on aivan yhtä typerää.

Eläinlääkärit ovat unohtaneet – jos ovat koskaan edes ymmärtäneet – funktionaalisten ruoka-aineiden konseptin. Hieman mietityttää, että ollaanko tuossa eksytty kuivamuonamarkkinoijien sumutukseen siksi, että aiheessa ollaan maallikkoja, vai siksi, että liian monella on taloudelliset kytkökset myytäviin ruokiin.

Ensimmäisessä tapauksessa kyse on siitä, että koulutuksestaan huolimatta sivistys ei riitä arvioimaan omaa osaamista. Toisessa tapauksessa kyse on ahneuden varjolla tehtävästä asiakkaiden kusetuksesta. Kumpi vaihtoehto on mukavampi?

Rehuissa on huomattavan ohuet säädökset terveysväitteille, ja ne määrittelevät vain mitä saa uhota, kun jotain on ruuassa. Sen ei tarvitse tehdä sitä mitä väitetään.

Tältä osin eläinten funktionaaliset ruuat ja terveysväitteet ovat vain huono vitsi verrattuna humaanipuoleen.

Täysin päättömäksi bisnes menee siinä vaiheessa kun otetaan esille termi lääkinnälliset ruuat. Mutta Ruokavirastoa ei kiinnosta ja lääkkeenomaisissa vaikutuksissa Fimeaa ei kiinnosta, niin villissä lännessä ollaan ja kuka tahansa saa väittää mitä tahansa. Kunhan ei myy ihmisten lisäravinteita koirille, siinä ollaan huomattavan tarkkoja.

Ei tämä ongelma ole valmistustekninen, sillä vastaavia ylilyöntejä (kaunisteleva ilmaisu valehtelulle ja kusetukselle) löytyy raakamarkkinoiltakin.

Milloin tehdään ulostenäytteistä bakteeri- ja hiivaviljeljä keittiön pöydällä ja suunnitellaan niistä ruokinta, milloin myydään hapankaalia tai kookosöljyä parantamaan kaiken mahdollisen sekä karkottamaan kuppa Töölöstä. Epilepsiaakin parannetaan ketoosilla – harmi vain, että koiraa ei saa ketoosiin. Eikä ketoosi oikein toimi ihmisepileptikoillakaan.

Kuivamuonamarkkinat ovat silti pahempi, kuin raakakauppiaat koskaan. Ongelma on läpi koko alan perusruuista eläinkääkärien myymiin ruokiin, Eikä kukaan kysele kliinisiä näyttöjä, eivät ainakaan eläinlääkärit.

Funktionaalisuus ei riipu siitä miten ruoka on valmistettu. Se riippuu ruuan sisältämistä ainesosista, joilla on jokin määrätty tutkittu vaikutus määrätyllä annostuksella. Piste.

Geneerinen höpinä yleisen vastustuskyvyn paranemisesta saa vain haukottelemaan — se muuten on laiton terveysväite, rehuissakin.

Kuivamuonat mainostavat moista vitamiini- ja hivenainesisällöllä ja raakamarkkinat taasen lajityypillisellä ravinnolla. Edelleenkään se ei riipu kypsyydestä tai kosteusprosentista, vaan mitä ruoka on kokonaisuudessaan raaka-aineiltaan ja niiden laadultaan.

Kuivamuona paranee perunalla ja maissilla aivan yhtä vähän kuin raakatuote rustoilla ja nahalla. Ei heikko lihan laatu kuivamuonien ongelma yksi ole, kyllä se kiusaa laajasti raakatuotteitakin. Ja mitä enemmän maailmanmarkkinahinnat raaka-aineissa nousevat, niin sitä nopeammin laatu tipahtaa.

Kun eläinlääkäri päästää suustaan sanat kliininen ja tutkittu, niin minulle tulee välittömästi assosiaatio rusinoihin, kiinan kanaan ja kakkostyypin kollageeniin – niiden asioiden suhteen samainen eläinlääkäri ei ole huolestunut kliinisestä näytöstä tai tutkimusevidenssistä. Miten tavataan vahvistusharha tai kaksoisstandardi?

Täysravintoa ja täyttä ravintoa

Yleisin tapa kivittää raakaruokintaa, on todeta sen olevan kaikkea muuta kuin täysravintoa ja että se on tutkitusti toteennäytetty fakta.

Ensimmäinen on käsitetasolla väärin ja toinen on muuten vaan väärin.

Taas kerran – on kadoksissa ymmrrys ruuan konseptista. Joka on hämmästyttävää, koska se on opetettu peruskoulussa (ja kansalais- sekä keski- ja oppikoulussa, jos olet tarpeeksi iäkäs).

En ole koskaan kuullut kenenkään toteavan ruokakaupan hevi- ja lihatiskillä, että ei tämä ole täyttä ravintoa ja tutkitusti tällä sapuskalla tulee puutteita (tai olen, mutta silloinkin kyseessä ovat olleet uskonnollisluonteiset ääripään tyypit).

Tuosta, ainoastaan tuosta on kysymys. Ei mistään muusta. Kun tuon ymmärtää, niin ymmärtää ravitsemuksen, ruuan ja ruokinnan perusytimen,

Kun seuraavan kerran eläinlääkäri väittää, että raakaruokinta aiheuttaa puutteita, niin hän yrittää sanoa, että hän ei tiedä raakaruokinnasta yhtään sen enempää kuin ensimmäisellä kotitaloustunnillaan oopperavoileipää kokkaava koululainen ymmärtää lautasmallista.

Sen sijaan jos sanotaan, että kuivamuonat ovat helpompia kuin raakaruokinta, niin ollaan oikeasssa. Kyllä. Ihmisillekin valmiin annoksen ostaminen on helpompaa kuin kokkaaminen.

Käsitys siitä, että raakaruokinta johtaa lähes automaattisesti ja pakosta puutteisiin, juontaa barffiin. Se, että barf ei ollut ravitsemusta, vaan ruokintavirhe, on selviö – tai ainakin sen pitäisi olla selviö.

Mutta sillä voidaan arvioida raakaruokintaa yhtä vähän kuin arvottaa kuivamuonia halvimmilla markettiruuilla. Barf-sovelluksissa on ollut selviä puutteita, mutta silloinhan lautasmalli on epäterveellinen, koska makkaraperunat ovat epäterveellisiä.

Kuivamuonat eivät ole ravitsemuksellinen ratkaisu, mainostuksesta huolimatta. Ne ovat onnistuneesti tarjonneet ratkaisun säilöntään, varastointiin ja vaivattomuuteen.

Ravitsemuksellisesti ne takuulla täyttävät keskimääräiset perusvaatimukset. Joka muuta väittää, niin on aivan yhtä houkka kuin luuloilla raakaa arvosteleva. Se sijaan kuivamuonien ongelmat löytyvät niiden kokonaislaadusta, tai siis laaduttomuudesta, joka aiheuttaa terveydellisiä ongelmia ja joihin huomattavan usein kyetään raakaruokinnalla vaikuttamaan.

Edelleenkään vaikuttavana tekijänä ei ole raakuus, vaan raaka-aineet. Ja kyllä, raakaruokinnoissakin on ongelmansa. Kaikissa ruokinnoissa on. Ammattitaitoa taasen on löytää sopiva ratkaisu juuri sille koiralle, ei myydä yleispätevää käärmeöljyä.

Kun väitetään, että raakaruokinnan eduista ei ole kliinistä tutkimusnäyttöä, niin joko sorrutaan osaamattomuuteen tai valehteluun.

Yritän päättää kummasta on kyse, mutta en ole vielä ratkaissut tuotakaan dilemmaa.

Kuivamuonien kliiniset tutkimukset, liittyivät ne sitten rasvojen, kuitujen tai vitamiinien toimivuuteen, liittyvät aivan yhtä paljon raakaruokintaan kuin kuivamuoniin. Mistä ajattelitte, että ne tutkitut raaka-aineet saadaan? Ei ole olemassa mitään dryfood-exclusive raaka-ainetta.

Aivan samaan perustuu täydellisen aivokuollut väite, johon törmää huomattavan usein: ei tiedetä miten raakaruokinta täyttää koiran tarpeet. Aivan turhaa höpötystä. Tottakai tiedetään.

Aivan samat tarpeet kuiva- kuin raakaruokitulla on, ja aivan samat energia- sekä suojaravintoaineet ravinnon on tarjottava.

Se on taasen eri asia, että raakaruokinnassa ei tarvita hiilihydraatteja, koska energiavajetta ei ole, kuin ei myöskään prosessin vaatimuksia. Tuokin on muuten tutkitusti tiedossa.

Oma kysymysmerkinsä taasen on, että voidaanko raakaruokinnassa leikata määrättyjä saanteja, koska koirien tarpeethan useimmiten eivät ole koirien tarpeita, vaan reseptiikan vaatimuksia.

Tunnetuin näistä on kalsiumin 130 mg/kgME, joka perustuu passiivisen imeytymisen vaatimuksiin huomattavan alhaiselle D-vitamiinisaannille. Voitaisiinko tuota laskea alemmas, koska raakaruokinnassa käytetään usein korkeamman sulavuuden lähteitä ja enemmän D-vitamiinia (eläinlääkärit: pyydän, älkää enää selittäkö auringosta ja D-vitamiinista, jookosta?).

Kuivamuonissa pidetään vahvuuten sitä, että ne täyttävät kaikki tarpeet. Kyllä, näin tapahtuu, jos tarpeiden määrittelynä käytetään FEDIAF:n standardeja, jotka taasen perustuvat NRC:n koostamaan dataan.

Mutta tuossa puhutaan minimitason tarpeista. Mitä sitten tehdään, kun valmistajat mainostavat itseään ainoana oikeana kaikki tarpeet täyttävänä ratkaisuna? Kehen luotetaan?

Kuivamuonissa nimittäin on eroja. Ja vielä ei ole päästy edes niin pitkälle, että arvioitaisiin kuinka paljon kuivamuonien koostumus ja käytetyt raaka-aineet aiheuttavat ongelmia.

Suurin osa ns. allergioista, ruuansulatusjärjestelmän ongelmista, hiivasta ja jopa haimatulehduksista tulee kuivamuonaruokituille koirille. Tälle voidaan tiestysti tuhahtaa, että väitteelle ei löydy tutkittua faktaa ja että suurin osa maailman koirista elää kuivilla täysravinnoilla.

Ei löydykään, mutta tapausmäärille löytyy arvioita, jotka myös kuivamuonateollisuus hyväksyy – ehkä siksi, että ne ovat heidän omia arvioitaan – ja nuo tapausmäärät ylittävät moninkerroin raakaruokinnan markkinaosuudet.

Siksi toiseksi eläinlääkärikunta hyväksyi kliinisenä tutkimusnäyttönä kolleegoiden tekemät case-artikkelit, joissa syy/seuraus-suhteen oli päättänyt kirjoittanut eläinlääkäri – menee toistoksi, mutta keskustellaanko Fanconista?

Tuohon on kaksi suhtautumistapaa. Voi olla piittaamatta ja ohjata asiakas täysin hyödyttömän allergiatestin jälkeen vastaanoton myyntihyllyille valitsemaan sopivan funktionaalisen eläinlääkintäruuan <grin> tai sitten yrittää tunnistaa eri ravintolähteiden edut sekä haitat, ja yrittää aidosti ratkaista ravintopohjaiset ongelmat ravinnolla – mutta toki tuo vaatii osaamista ja ymmärrystä mitä ruoka on; jos oma osaaminen ei riitä, niin sitten käyttää ammattilaista apuna, sillä en minä osaa leikata märkäkohtua ja tarvitsen siihen eläinlääkärin osaamista.

Veritestillä muuten diagnosoidaan allergioita täysin kritiikittömästi, eikä kukaan (taaskaan) huutele riittävän tutkimusnäytön tai edes kliinisen näytön perään. Siksikö, että testin suunnitteli ja kaupallisti eläinlääkäri?

Loppujen lopuksi raakaruokinta ei ole sen kummallisempaa kuin tekisi itse ruokansa kotona. Otetaan yhtä raaka-ainetta, sekoitetaan toista ja kuorrutetaan kolmannella. Lopputuloksena on kaikki tarpeet täyttävä ateria.

Vaikeaako? Jossain määrin kyllä, kunnes on opetellut perusteet. En vain ymmärrä millainen perustelu vaikeus tai osaamisen edellytys on.

En ole koskaan kuullut, että ihmisille suositeltaisiin laitosruokintaa vain siksi, että lautasmalli ja jääkaapin täyttäminen olisi vaikeaa.

Ohjeita löytyy vaikka kuinka – voi ihmetellä kuivan ja märän eroja, tutustua videolla simppeliin perusmalliin raakaruokinnassa tai opetella ihan kunnolla Katiskan luennoilla. Pointti on siinä, että helppous tai vaikeus ovat asennekysymyksiä, eivät tieteellisiä faktoja.

1. Maaseudun tulevaisuus: Lemmikkien raakaruokinnan eduista ei ole näyttöä, riskit ilmeiset. Tilanne: 17.4.2017[↩]
2. Uusi Suomi: Suomalaisesta broilerista löytyi ”superbakteereja” – Evira: Riski pieni mutta ole huolellinen broilerin kanssa. Tilanne 6.4.2017[↩]