Monivitamiinien ja -hivenainetuotteiden annostelussa sekä varsinkin vertailussa on eräs ihmisiä säännöllisesti kiusaava asia. Kun ainesosia on monta, niin iskee runsauden pula, eikä enää osata päättää kannattaako tuotetta antaa tai ostaa, puhumattakaan annostelusta. On paljon helpompi ostaa magnesiumia, jossa on vain magnesiumia määrätty määrä (jos on käsitys paljonko tarvitsee) kuin mineraalia, jossa on magnesiumin lisäksi kymmenittäin muitakin hivenaineita. Vertailuun ja annostelun määräämiseen on olemassa sääntö, joka on helppo – ainakin suhteellisen helppo, sillä toki sen edellyttää käsitystä paljonko mitäkin voi antaa ja mikä on se oleellisin annettava.

Artikkeli on lainattu Katiskan Raakaruokinnan suunnittelu -koulutuksesta. Se on opastavaa materiaali, koska koulutus pohjaa raakaruokinnan käytännön suunnitteluun, ei ravitsemuksen perusteoriaan. Määrättyjä ravitsemuksellisia asioita ei voida kuitenkaan täysin välttää, vaikka harkitusti pyrittiin pitämään sisältö mahdollisimman ”teoriavapaana”, sillä aika ajoin on tiedettävä miksi jotain tehdään, eikä pelkkä miten riitäkään.

Määräävin on raja-arvo

Tuotteissa keskitytään aina pääsääntöisesti siihen ravintoaineeseen, jota

• on eniten
• voi saada liikaa

Tämä on niin itsestäänselvyys, että sitä ei tulla edes ajatelleesi, jolloin aletaankin kiinnittämään huomiota tuotteessa oleviin vähäisempiin määriin ja unohdetaan se tärkein, määräävin. Puhun tarkoituksella tuotteista, sillä sama periaate koskee aivan kaikkia ruoka-aineista ravintolisiin ja lisäravinteisiin.

Toinen vaihtoehto, ja ehkä realistisin sille, että mennään eräänlaiseen henkiseen lukkoon kun tuoteseloste tarjoaa useampaa kuin kolmea tekijää lienee se, että tarkkaan tiedetä mikä niistä kaikista on se määrääviin. Yritetään keskittyä siihen yhteen mitä haetaan – ja jos yrität keskittyä aivan kaikkiin yhtä aikaa, niin se ei onnistu. Muuttujia on liikaa. Siksi on karsittava.

Käytännössä raja-arvoja, tai merkitykselliä määrääviä, on muutama:

• rasva, koska se määrää energian eli laihdutaanko vai lihotaanko
• A-vitamiini, koska sillä on periaatteellinen mahdollisuus saada myrkytystila rajuissa yliannostuksissa
• jodi, myös kertymän takia, koska sillä on niin hidas aineenvaihdunta eli sitä käytetään hitaasti
• magnesium, kalium ja rauta, koska niiden yliannostus voi aiheuttaa ripulia

Nämä ovat ne tekijät, joihin on keskityttävä, koska ne määräävät annoksen ylärajan, paljonko voidaan ylipäätään antaa. Kun tuo on selvitetty, niin voidaan laskea paljonko jotain muuta, ehkä halutumpaa, siitä annoksesta saadaan ja riittääkö se, vai voidaanko rajoittavien tekijöiden suhteen annosta nostaa.

Tässä on täysin sama periaate kuin ylipäätään ruokinnan suunnittelussa, mutta päinvastoin. Ruokinnassa on annettava tarpeeksi, sillä puuttuva pysyy puuttuvana, mutta ylimäärää saadaan poistettua. Rajoittavan ruoka-aineen kohdalla annetaan sitä niin paljon kuin voidaan, ja sitten lasketaan, että paljonko muista tulee vajetta ja joudutaanko etsimään joku toinen täydentävä tai korvaava tuote.

Kun määräävä ravintoaine on löydetty ja ylin mahdollinen annos laskettu, niin sen jälkeen

• katsotaan onko suurin annos niin suuri, että sillä ei ole merkitystä koiralle (esim. jouduttaisiin antamaan kilo)
• katsotaan saadaanko silloin millään järkevällä annoskoolla tarvittavaa toissijaista ravintoainetta (jos jouduttaisiin antamaan kilo koiran kalsiumin tarpeelle, niin hyödytön)
• katsotaan onko suurin mahdollinen annos niin pieni, että sen antamisesta ei ole hyötyä muiden ravintoaineiden saannille (jos A-vitamiinin takia annos teelusikan kärki, niin siinä oleva sinkki ei lohduta)
• katsotaan, että saadaanko määräävän ravintoaineen tarvetta alemmalla annoksella täytettyä jonkun toissijaisen tarve, ja voidaanko määräävän tarve täyttää toista kautta
• lasketaan tuotteelle todellinen grammahinta käytettävällä annosmäärällä sille ravintoaineelle, jota halutaan (helpottaa tuotteiden vertailua)

Käytännön esimerkkejä

Käytän esimerkkeinä markkinoilla olevia tuotteita, mutta niiden hyödyllisyyteen tai hyödyttömyyteen ei oteta kantaa. Numerot ovat mitä ovat ja jokainen päättää itse miten ne suhtautuvat omaan käytännön ruokintaan. Jätän rasvan merkityksen käsittelemättä, koska jokainen oivaltanee muutenkin, että jos antaa rasvaa niin paljn, että koira lihoaa muodottomaksi, niin sitä on saatu liikaa ja silloin esimerkiksi proteiinien määrä lienee liian alhainen. Alhaisen rasvan ja ih0-oireiden, mukaanlukien turkki, yhteys olisi tärkeä, mutta se on oman koulutuksensa arvoinen aihe, eikä rasvasta johtuvaa ongelmaa tule vastaan, jos koiran ravinto on koostettu kohtuullisen oikein.

Kalanmaksaöljy

Kalanmaksaöljyn, hieman tuotteesta riippuen, merkitsevät ainesosat ovat omega-3 rasvahapot ja niistä EPA ja DHA, A-, D- ja E-vitamiini. Tuosta listasta meitä kiinnostaa rajoittavana A-vitamiini. On aivan makuasia, että laskeeko annosmäärät omalle koiralleen vai per painokilo, joskin omalle koiralle laskeminen antaa suoraan verrannollisen arvon – paitsi jos kotona on eri kokoisia rekkuja. Minä käytän painokiloa likiarvoina, koska esimerkit pyrkivät olemaan yleispäteviä.

Möllerin kalanmaksaöljyssä on A-vitamiinia 250 µg/5 ml eli 50 µg/ml. Koirille suositellun saannin yläraja on noin 30 µg/kgEP, jolloin nähdään heti, että jo yksi millilitran tippa ylittää noin 1,5-kertaisesti tarpeen. Ylitys on numeroina kova, mutta siedettävä – kunhan sitä ei aivan vuositolkulla anneta yhtäjaksoisesti vain siksi, että koira kykenee erittämään ylimäärää A-vitamiinia. Millilitralla on kuitenkin helppo laskea. joten jatketaan sillä.

D-vitamiinia on 2 µg/ml ja jos käyttää tarpeena alempaa noin 0,3 µg/kg, niin ylitys on lähes kuusinkertainen ja korkeammalla 0,7 µg/kg suosituksella yli kaksinkertainen. D-vitamiinin myrkytysraja on kuitenkin teoreettisempi kuin A-vitamiinilla, joten siksi määräävänä käytetään A:ta, ei D:tä.

Omega-3 rasvahapoilla ei ole annostukselle merkitystä, koska liikasaanti aiheuttaa lihomista, ja näillä määrillä siitä ei ole pelkoa. Kaikki vähäkin mitä saadaan, on plussaa. Mutta annosmäärät jo kertovat, että vaikka DHA:ta ja EPA:aa on mukavasti, niin muut tekijät määräävät annoskoon vaikka omega-3 lähteenä haluaisikin kalanmaksaöljyä käyttää.

Siirretään arvot 30 kg koiralle, selvyyden vuoksi. Jos käytetään A-vitamiinille tarvetta 30 µg/kgEP ja D-vitamiinille 0,7 µg/kgEP, niin annosmäärät olisivat:

• A-vitamiinin kautta annosteltuna 18 ml, jolloin D-vitamiinia saataisiin 36 µg
• D-vitamiinin kautta annostetuna 10,5 ml, jolloin A-vitamiinia saataisiin 525 µg

Kalanmaksöljyn ongelma alkaa olla selvillä.

• Jos koiran ruokinnassa käytetään maksaa, niin A-vitamiinin määrä kalanmaksaöljyssä on niin korkea, että tarpeet ylitetään aina.
• Jos A-vitamiinin tarve tyydytetään kalanmaksaölyllä, niin D-vitamiinista tulee yliannostusta.
• Jos D-vitamiinin määrä tyydytetään kalanmaksaöljyllä, niin A-vitamiinista tulee vajetta.

Kokonaisuus riippuu siis mitä kaikkea muutakin käytetään, mutta laskut kertoivat mitä on otettava huomioon kokonaisruokinnassa. Jos koiralle annetaan maksaa, niin kalanmaksaöljyn antaminen on hankalaa, sillä vaikka kalanmaksaöljyllä saataisiinkin D-vitamiinin tarve katettua osittain tai kokonaan, ja kaupan päälle saadaan mukavasti omega-3 rasvahappoja, niin A-vitamiinissa mennään yliannostuksen puolelle. Jos taasen maksaa ei anneta ja kalanmaksaöljyllä haetaan D-vitamiinia, niin A-vitamiinista tule puutetta, jolloin totuus löytyy siitä välistä: kun maksaa ei anneta ja A-vitamiini otetaan kalanmaksaöljyllä, niin D-vitamiinista saadaan yliannostus, jonka takia joudutaan joko pidemmän välin A-vitamiinilla ottamaan lievää vajausta tai hyväksyä D-vitamiinin ylisaanti. Kumpikin valinta on perusteltavissa, eikä yhtä ainoaa oikeaa vastausta ole.

Hinta on myös oleellinen tekijä. Möllerin kalanmaksaöljy maksaa ehkä 36,00 €/500 ml eli 0,072 €/ml. Silloin D-vitamiinille tulisi hintaa 76 senttiä päivä tai 0,14 senttiä mikrogramma, jos käytetään pelkästään sen tarpeeseen perustuvaa annostusta, ja puolen litran pullo kestäisi yhdellä koiralla noin 50 päivää., kahdella koiralla jäätäisiin siis jo alle kuukauteen ja neljän koiran laumassa pullo ei kestäisi viikkoa. Vertailuksi hintaan, että ihmispuolella pelkissä D-vitamiinituotteissa 0,03 senttiä mikrogrammalle on edullinen.

Sled dog mineral

Sled dog mineral on monimineraalivaliste, jossa on eniten kalsiumia, yhteensä 50 grammaa kilossa. Sen pitäisi siis olla leimallisesti kalsiumlisä, josta saadaan muitakin mineraaleja. Jos pidetään aiemmin ilmoittamaani listaa ohjeena raja-arvon antavista ravintoaineista, niin tässä se olisi magnesium, kalium tai seleeni. Magnesiumia on 13,5 g/kg eli 13,5 mg/g ja kaliumia 105 g/kg eli 105 mg/g. Koska kaikista aineslistan osista seleeni on kuitenkin myrkyllisin, niin lähdetään siitä liikkeelle.

Koiran seleenin tarve on 11,8 µg/kgME. Sled dog mineralista saadaan seleeniä 6 µg/g, niin silloin kahdella grammalla saavutettaisiin metabolisen painon mukaan laskettu tarve. Voitaisiin toki käyttää kaavamaista muutosta elpainokiloon, jolloin jaetaan kahdella ja otetaan hiukan pois, mutta siinä tulee paikkoin isokin virhe. Se tulee pyöristyksessä, koska metabolisen painon mukaan laskettuna annostus muuttuu painon mukaan; pienemmät saavat enemmän ja isot vähemmän elopainokiloaan kohden. Jos laitetaan riita poikki, niin tiedetään, että seleeni määrää annostuksen noin 1,5 g/kgEP. Normaalisti kannattaa laskea aina samoilla yksiköillä eli näissä tapauksissa metabolisella painolla ja antaa sen mukaiset gramma-annostukset myös laskettuna metaboliselle painolla, mutta aina välillä kannattaa tehdä suurpiirteinen lasku elopainoilla. Silloin saa samantien mittakaavan ja tällä kertaa se tarkoittaisi noin 40 gramman turvallista annosta 30 kg koiralle – joka on aika paljon jauhetta.

Magnesiumia tarvittaisiin 19,7 mg/kgME. Tuotteessa on 13,5 mg grammassa, joten gramma ei ihan riittäisi. Sled dog mineralissa magnesium on magnesiumoksidina, joka toimii ulostuslääkkeenä isommilla annostuksilla annettuna, mutta siitä hyödynnetään magnesiumia kehnosti. Tarkoittaa sitä, että ilmoitetut grammat eivät kohtaa laskettuja grammoja, koska ne eivät imeydy. Matematiikasta huolimatta Sled dog mineralista ei saada yliannostusta aikaiseksi muuten kuin vilkkaammalla suolella. Joten koska magnesiumilla ei ole tässä ravitsemuksellista arvoa ja koska koirien reagointikynnys siihen ummetuslääkkeenä vaihtelee suuresti, niin magnesium ei ole tällä kertaa merkittävä tekijä.

Mutta jos tuota käyttää, ja koiran vatsa menee löysälle, niin kannattaa pitää mielessä, että syy ei ehkä olekaan jatkeeksi lisätty ohra, vaan magnesiumoksidin liian iso määrä.

Kaliumin tarve on 140 mg/kgME. Aivan kuten magnesiumissa, niin purkista ei grammalla saada ihan metabolista painokiloa tyydytettyä.

Nyt on siis löydetty korkeimmat antomäärät kahdella merkitsevälle ravintoaineelle, jodille ja kaliumille, ja kummankin kohdalla liikutaan 1-2 grammassa metabolista painokiloa kohden, joten käytetään 1,5 grammaa. Katsotaan seuraavaksi saadaanko muita mineraaleja ja millaisia määriä.

Koska Sleddog mineralissa on melkoisen paljon kalsiumia, niin voitaisiin olettaa, että sitä käytettäisiiin tyypillisesti kalsiulisänä. 1,5 grammassa on kalsiumia 75 mg, eli annos ei riitä täyttämään 130 mg/kgME tarvetta.Nyt jo tiedetään, että ylittämättä seleenin suositeltua määrää ei kalsiumia saada riittävästi.

Natriumia saadaan 105 mg, joka ylittää yli nelinkertaisesti tarpeen 26,2 mg/kgME. Se ei ole vielä sillä ylärajalla, jonka jälkeen alta tulla ongelmia, mutta paljoa se ei kestä nostaa – koirathan kestävät muutoin suolaa kohtuullisen hyvin, jos vain vettä riittää.

Jokaisessa hyvässä säännössä on poikeuksensa, ja tässä tuotteessa törmättiin sellaiseen. Normaalisti natriumin liikasaantia ei tarvitse murehtia, mutta jos multimineraali on tehty alunperin ihollaan hikoileville, eli ihmiselle tai hevoselle, niin niissä on säännönmukaisesti liikaa natrium ja on mietittävä, että koska liika on liikaa – tässä ollaan jo hyvin lähellä sitä rajaa. Ei ole täysin perustelematonta epäillä, että Biofarm on tuonut markkinoille alunperin hevosille suunnatun tuotteen koirien etiketillä.

Kun Sled dog mineral siirretään aidolle 30 kg koiralle 1,5 g/kgME annoksella, niin kokonaismäärä ruokakupissa on 20 grammaa. Silloin kalsiumia saadaan 1000 mg, mutta tarve olisi vähintään 1600 mg. Jauhetta tarvittaisiin vähintään 32 grammaa kalsiumin takia (imeytyminen huomioiden vielä enemmän), jolloin seleeni nousisi 192 mikrogrammaan, mutta koiramme tarve on 151 µg. Ylitys ei ole myrkyllinen mutta kertoo kuitenkin siitä, että miksi laskut kannattaa tehdä aina merkityksellisimmän kautta ja vasta sitten löydetyllä annoksella miettiä muiden saanteja.